maanantai 11. syyskuuta 2017

Ultra-Trail du Mont-Blanc 1-3.9.2017

Alkuasetelmat

Ei kovin hääppöiset, 2 kuukauden juoksutauko huhti-toukokuussa ja reilu 3 viikon sairastelu heinäkuun puolivälin jälkeen. Juuri muuta tavoitetta ei ole, kuin päästä reitti läpi. Verttitreeniä koko vuonna 6km, joista 5km elokuussa.

Chamonix – Saint Gervais 21,3km

Kuva: Jean-Pierre Clatot/AFP/Getty Images

Lähtö on hieno, mutta kun sen on kokenut jo kerran, niin ei mene samalla tavalla tajuntaan. Väkeä on kuitenkin vielä enemmän ja kannustus fanaattisempaa kuin 2014. Kujanjuoksu jatkuu pari kilometriä ja senkin jälkeen kannustajia on reitillä paljon, vielä pitkälle ylös ensimmäiseen mäkeen.

Lähdetään rauhallisesti melko takaa, mutta Juhalla on kiire, vähän niin kuin Pekalla edellisellä kerralla. Rauhoitan oman juoksuni ja tullaan Samban Nikon kanssa vähän perässä.

Nousun loppupuolella yllättäen ohi Epusta ja VP:stä, kundit säikähtävät ja ottavat spurtin, sauvakävelijän ohitus ottaa koville?

Eka nousu omaan makuun liian lujaa, paljon ohituksia, mutta sija silti päälle 2000, lähdettiin melko takaa.

Melkein ylös asti pelkällä t-paidalla ja mäen päällä lyhyt tauko ja takkia päälle, heti kohta ne ovat jo liikaa, kun käännytään laskuun. Ekassa laskussa oikea nilkka pyörähtää ympäri ja säikähdän, tarkkana pitää olla.

Huolto otetaan rauhallisemmin kuin viime kerralla, kunnolla energiaa naamaan, kaikki maistuu vielä, rauhassa matkaan.

Saint Gervais – La Balme 39,7km

Ollaan yhdessä Juhan kanssa, mutta mennään silti erikseen, Juha karkaa edelle, koska menohaluja on enemmän, nähdään Contaminesin huollossa ja seuraavan kerran Balmessa, eroa kuitenkin vain pari minuuttia. Sataa hiljakseen, tämmönen on ainakin muistikuva. Notre Dame de la Gorge on yksi hienoimmista paikoista reitillä, musiikki pauhaa, valtava kannustus ja ulkotulet. Tässä kohtaa otan kiinni parivaljakon Lassheikki+Aspegren ja mennään nousu yhdessä. Suomalaiset on helppo tunnistaa, koska muut etenevät hiljaa ja suomalaiset jauhavat paskaa.

Juha odottaa huollossa ja pikaisen nuudelisopan/cokiksen jälkeen jatketaan matkaa.

La Balme – Lac Combal 65,5km

Eka jyrkempi tunkkaus, yö alkaa kylmetä, mutta koska tuulee selän takaa shortsit ja ohut takki riittävät, näillä mennään koko eka yö. Nousun lopussa käsiä alkaa paleltaa ja on pakko laittaa hanskat käteen. Laskussa Chapieuxiin mennään melko rauhallisesti toisin kuin viime kerralla, mutta silti Juhalta lähtee jalat alta, toinen sauva jää alle ja menee poikki. Huono homma jatkon kannalta. Huolto sivuutetaan melko nopeasti ja tietä pitkin eteenpäin, reitti siirtyy polulle aikaisemmin kuin 2014, mutta polku on helppoa.

Kuva: Jean-Pierre Clatot/AFP/Getty Images

Nousu Col de la Seignelle on pitkä ja ylhäällä keli on melkein nollassa, liike kuitenkin riittää eikä tule kylmä. Laskussa Combaliin huomaa ekan kerran, että jalka alkaa painaa, ei tee mieli rallatella alamäkeen. Vedän ensimmäiset geelit. Aamu valkenee, eka yö menee ilman väsymyksen tunnetta. Kisaa edeltävä yö nukuttiin todella hyvin, joka auttaa tässä kohtaa.

Lac Combal – Courmayer 78,1km

Vajaa 500m nousu Arete du Mont Favrelle alkaa tehdä tiukkaa, Juha menee edellä yhdellä sauvalla enkä saa kiinni. Loppu on laskua. Ensin loivaa laskua Col Checrouitiin, jossa saadaan yllättäen kiinni kolmikko Eppu/VP/Mika, pakko käydä vähän välittämässä. Siitä jyrkemmin alas Courmayeriin, joka on väsyneillä reisillä melko vittumainen. Tullaan huoltoon yhdessä Epun porukan kanssa ja myös poistutaan, huollossa melkein tunti. Ketään ei taida enää oikein kiinnostaa.

Kuva: Jean-Pierre Clatot/AFP/Getty Images

Courmayer – Arnuva 95,3km
Lähdetään yhdessä tietä pitkin ylös, mutta kun reilu 800m nousu siirtyy polulle, muu jengi karkaa, reidet alkavat olla tyhjät. Mutta hei, enää vajaa 90km jäljellä. Tässä vaiheessa on vielä mukavan lämmintä, mutta kun päästään ylös, keli alkaa heiketä. Siirtymä Bertone-Bonatti on muistikuvan mukaan tasainen. Ei ole. Kaiken maailman nyppylää mahtuu tähänkin 250 nousumetrin edestä. Loppunousu Bonatille ottaa koville, kaikki ottaa koville.

Huollossa tuulee ja tulee kylmä, vedän pitkät trikoot jalkaan ja laidan ohuen takin päälle kuoritakin, sekään ei riitä, lähtiessä vahva horkka päällä. Alkaa sataa ja polku muuttuu mutavelliksi, lasku Arnuvaan on luistelua, mutta pysyn pystyssä. Muu jengi on jäänyt jonon taakse ja tulee pari minuuttia perässä. Tänne keskeyttää paljon porukkaa, matka ja nopeasti muuttunut sää alkavat niittää satoa. Sadehousut vielä trikoiden päälle.

Arnuva – La Fouly 109,2km

Nousu Grand Col Ferretille on pitkä. Vettä sataa hiljakseen, mutavelliä riittää ja voimat on loppu. Nousun puolivälin jälkeen alan venailla Juhaa ja samalla nojailen sauvoihin, ei todellakaan ole helppoa. Ihan samassa kohdassa kuin 2014 olen aivan kujalla. Nousun lopussa sää huononee entisestään ja alkaa sataa räntää ja tuuli voimistuu. Jokaisen kurvin jälkeen toivot aina näkeväsi korkeimman kohdan, mutta ei, nousu jatkuu. Kuulen takaa Juhan huudon, ”Ei JUMALAUTA”, kun nousu jatkuu. Kamelin selkä katkeaa?

Lopulta päästään laskuun ja tuulee aivan helvetisti. Kun keli rauhoittuu, jään odottelemaan Juhaa, joka tulee vähän perässä. Loppu La Foulyyn mennään rauhallisesti, juoksuhalut alkaa olla aika vähäiset.

Huollossa Juha häipyy heti selvittämään, onko täältä kuljetusta ja tulee yllättäen takaisin numerolappu revittynä, ennen kuin pääsen tekemään käännytystyötä. Bussi lähti liian houkuttavasti puolen tunnin päästä ja se oli siinä.

Tankkaan mitä pystyn, mikään ei enää maistu, ja jatkan yksin matkaa.

La Fouly – Champex-Lac 122,8km

Aivan järjetön 10km asfalttisiirtymä ennen viimeisen 4km polkupätkää ja nousua huoltoon. 2014 sentään mentiin joen toista rantaa poluilla osa matkasta. Epun poppoo menee ohi 6km huollosta, luulin että olivat lähteneet jo aikaisemmin. Lopun nousussa kaikki menee ohi, aivan kaikki. Vituttaa
ja väsyttää. Maaliin enää 45km, eiköhän tämä tästä.

Champex Lac- Trient 138,9km.

Taas oletan, että muu jengi on lähtenyt huollosta aikaisemmin, mutta ennen kovinta nousua menevät ohi, kun palaan hakemaan pudottamaani hanskaa. Taas pitää puhaltaa huolella ja pysähdellä, jotta pääsen mäen ylös. Saavutan La Gieten väliaikapisteen ja oletan, että nousu oli tässä. Mutta ei, vielä reilu 100m lisää nousua, ei mitään muistikuvaa asiasta edellisestä kerrasta. Tunnelma paranee kertaheitolla, kun otan jälleen kerran team Epun kiinni alamäessä pari km ennen huoltoa, tullaan loppulasku yhdessä. Ketään ei kiinnosta. Sanoinko jo?

Kuva: Jean-Pierre Clatot/AFP/Getty Images

Trient – Vallorcine 149,2km

Lähdetään kerrankin yhdessä huollosta, mutta kun nousu alkaa, jään jälkeen. Vaikka tässä nousussa verttiä on paljon, nousu on kuitenkin paljon loivempi. Pysähtelen paljon ja muut kyselevät, onko kaikki ok. Ja tässäkin nousussa sama, väliaikapisteen jälkeen nousu jatkuu ja jatkuu. Mutta ei haittaa, nyt ei ole jäljellä paljon paskaakaan. Alamäki sentään sujuu ja ohitan porukkaa. Ja yllätys yllätys, ennen huoltoa otan kiinni letkan, johon muut suomalaiset ovat juuttuneet.

Vallorcine – Chamonix 168km

Huolto hoidetaan nopeasti, jotta päästään lopettamaan kärsimys, loppumatka tullaan yhdessä. Kylmyys iskee huollosta lähtiessä ja täristään pari kilsaa, sitten helpottaa.

Viimeinen iso nousu on poistettu reitiltä kelin takia ennen kisaa, mutta korvaavalle reitille on löytynyt mukavasti nousua ja aivan paskaa polkua. Kundit odottelevat kiltisti ja pitävät taukoa, kun raahustan pikkasen perässä. Ennen La Flegereä poikkeusreitti pitää sisältää melko arveluttavan könyämispätkän, ainakin jos takana on vajaa pari vuorokautta ilman unta. Siitäkin selvitään kaatumatta, onneksi ei ole pimeää.

Ennen Flegeren huoltoa on vielä herkullinen 300m nousu, huollon videokuvan perusteella kaikki voimat ovat jääneet reitin varrelle. Huojuu ja heiluu.

Loppulaskussa muistuu mieleen, että siellä on joku aurinkoterassi matkan varrella. Mikan kanssa lähdetään edeltä ja käydään hakemassa oluet. Maistuu hyvältä ja yleisöllä on hauskaa. Hetken kuluttua Eppu ja VP rakkoineen tulevat perässä, kaikki saavat osuutensa ja lähdetään kohti maalia.

Kuva: Tea Vänni

Asia, joka jäi eniten vituttamaan 2014 oli se, että juostiin Pekan kanssa kieli vyön alla maaliin, kun yritettiin pitää jotain jamppaa takana loppumetreillä. Tällä kertaa kaikki on toisin. Muut suostuvat ehdotukseen, että tullaan kävellen maaliin ja nautitaan lopusta ja yleisön kannustuksesta. Ja kyllä kannattaa, loppu on huikea ja säilyy pitkään mielessä. Tänne on pakko tulla vielä uudestaan. 😉

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti