tiistai 26. heinäkuuta 2016

Grossglockner Ultra Trail 110km 23.7.2016


Olin tutkinut ITRAN sivuja ja etsinyt muutamaan otteeseen jotain polkujuoksukisaa kesäksi, koska mulla ei ollut arpaonnea elokuun Mont-Blanc’n kisojen suhteen. Lopulta päätin yhdistää kisan kesälomamatkaan ja kisaksi valikoitui Kaprunista lähtevä Grossglockner Ultra Trail.

Reitin profiili

Reitti kiertäisi Itävallan korkeimman vuoren Grossglocknerin ja ympyräreittinä palaisi toisesta suunnasta takaisin Kapruniin. Matkaa reitillå oli 110km ja nousua yhteensä 6500m.
Kisa alkaa perjantai iltayöstä kello 24:00, joten päätin lähteä matkaan vasta samaisena aamuna suoralla lennolla Müncheniin, josta vuokrasin auton ja jo kahdenaikaa iltapäivällä olinkin ilmoittumassa ja hakemassa numeroa ja muita varusteita kisa lähtöpaikalta. Samalla ostin itselle uuden Lekin hiilikuitujuoksusauvat, sillä ilman kunnon sauvoja näitä rinteitä ei kannata lähteä kapuamaan. Olin viime kesänä katkaisut edellisistä Diamondin sauvoista toisen ja päätin, että yhdellä sauvalla tälle retkelle ei lähdetä.

Kävin vielä illan suussa syömässä kunnon pasta-annoksen ja sitten odottelinkin vain yön saapumista lukien autossa kirjaa, sillä en ollut varannut itselleni mitään hotellia, vaan 100m lähtöpaikasta parkissa oleva auto toimi tavaroiden säilytyspaikkana. Taisin jopa ottaa illan pimeydessä pienet torkutkin ennen kuin aloin kasailemaan tavaroita reppuun ja vaihtamaan lopulliset juoksukamat päälle. Puoli kahdentoista maissa siirryin lähtöalueelle, jossa oli muutamia puheita ja muuta hengennostatusta. Muita suomalaisia ei lähtöviivalla ollut ja kun suurin osa muista oli itävaltalaisia ja saksalaisia, joten aika yksin sai tarinoida.

Kuva lähtö- ja maalilakanasta aiemmin päivällä
Viimein puoliyö lähestyi ja startti tapahtui. Noin 200 kanssakilpailijan kanssa läksimme matkaan. Otin alun tosi rauhallisesti ja noin parin kilometrin tieosuuden jälkeen pääsimme jo polulle ja porukka oli yhtenä letkana, koska polulla ei mahtunut juoksemaan rinnakkain. Aika pian mäki olikin sitä jyrkkyysluokkaa, että mentiin kävellen. Muutamaan otteeseen jono jopa ihan hetkeksi pysähtyi. Ensimmäistä ylämäki osuutta mentiin arviolta pari tuntia ja sitten pääsimme leveämme alamäkiosuudelle. Vähän ennen Flushin kylää menin ainoan kerran reitiltä sivuun, koska en huomannut kahden muun juoksijan perässä juostessa, että reitti kääntyikin yhden pihan läpi, vaan jatkoimme pellon reunaa suoraan. No muutaman sadan metrin jälkeen huomasimme, että merkit puuttuu. Käännös ympäri ja samalle näimmekin jo lamppuja, jotka menivät oikeaa reittiä. Parin minuutin pummi siis.

Jouduin myös jo ennen ensimmäistä järjestäjien tankkauspistettä hyppäämään reitiltä sivuun metsän puolelle. Ei muuta kuin valo pimeäksi ja puskaan. Paperia moista operaatio varten en tietenkään ollut varannut mukaan, koska en muista tällaista tarvetta minulla olleen koskaan aiemmissa kisoissa. No saniainen kävi paperin korvikkeena ja matka jatkui.

Yöltä jossain vaiheessa myöskin edessä kiilui isoja silmiä. Lähemmäksi päästyäni totesin ne lehmiksi. Reitti meni siis useiden lehmälaitumienkin läpi ja useasti mentiin jos jonkinlaisesta porttivirityksestä läpi.

Ensimmäisen tankkauspisteen jälkeen alkoi yhtenäisempi isompi nousu, jossa menikin sitten aamuyö. Aamu valkeni kirkkaana ja kuuden jälkeen alkoi jo aurinko näkyä vuorten takaa. Ekan isomman huipun päälle ja toiselta puolelta sitten lähes yhtä jyrkkää alas.


Reitin pinta vaihteli paljon, oli ihan kunnon ruohikkopolkua, toki alempana muutamissa kohdin ihan sorapolkua. Välillä oltiin jossain lehmien laidunmaalla ja piti koko ajan katsoa, ettei astuisi liukumiinaan. Ylhäällä huiput olivat enemmänkin todella isoa kiven lohkaretta tai lunta ja varsinaista polkua ei ollut.
Sauvoilla on myös iso merkitys tultaessa alaspäin. Otan niillä tukea ja vastaan, kun hypin kiveltä toiselle tai kiveltä alas polulle. Huomasin usein, että aika harva muu teki niin, ja siksi minun alamäkivauhtini oli muita nopeampaa.

Järjestäjien ruokapisteillä oli tarjolla kokista, salamimakkaraa, juustoja, kakkuja sekä toki perinteisempiä juoksutapahtuman tarjontaa, geeliä ja patukkaa ja suklaata. Toki myöskinvettä ja urheilujuomaa sai täydentää mukaan. Puolivälin taukopaikalla oli tarjolla jopa pastaa ja oluttakin olisi ollut tarjolla.


Taikaisin itse kisaan. Ensimmäiset 8 tuntia menivät vielä ihan kohtuullisesti toiselle tankkauspisteelle saakka. Tosin hieman vatsa oikutteli ja olin pystynyt juomaan hyvin vähän, ehkä noin 2 litraa ja sitten muutaman geelin olin pystynyt syömään. Tässä vaiheessa aurinko alkoi jo lämmittämään kunnolla ja lisää olisi pitänyt juoda. Mutta vatsa ei oikein imeyttänyt mitään, se vain turposi, kun join jotain. Jossain ennen toista huippua 10h paikkeilla, minua alkoi jo oikeasti heikottamaan. Jossain vaiheessa istui kivelle ja otin pari buranaa ja sain alas pari geeliä. Parin minuutin tauon jälkeen päätin lähteä varovasti jatkamaan matkaa. Pääsin kuin ihmeen kaupalla seuraavat jyrkät nousut ylös ja Studlhuten taukopaikalle. Olin ihan loppu. Ja vasta 40km takana.
Tosin nousumetreistä oli selätetty jo 2/3 osaa. Ihan ekaksi järjestäjien geeli ja pari lasia kokista naamariin. Siinä yritin syödä vähän jotain muutakin, muistaakseni jonkin leivän ja pari banaania. Olo parani selkeästi, toki vatsa oli vielä hieman pallona, mutta seuraava osuus oli lähes pelkästään alamäkeä, ja ei kun menoksi. Alamäki osuuden pystyin juoksemaan tosi hyvin ja saavuin 60km taukopaikalle ihan hyvä voimaisena. Siellä oli muuten repun tarkastus, eli olinhan kantanut kaikki pakolliset varusteet koko ajan mukanani, kuten avaruuslakanan ja ensiapuvälineet.
Tänne ole myös saanut etukäteen laittaa tulemaan drop-back’n. Siellä minulla oli uudet kuivat sukat ja kengät, jotka vaihdoin pastaa samaan aikaa nauttiessa. Lisäksi pakkasin reppuun lisää geeliä ja uuden lampun, sillä olin jo ihan varma, että ennen pimeää täältä ei maaliin päästäisi. Käytetyt kamat pusssiin ja järjestäjille kuljetettavaksi takaisin Kapruniin.
 
Seuraava osuus oli aluksi taas kohtuun hyväkuntoista, mutta hirveästi ei enää juoksuhalukkuutta ollut, joten suurin osa loppumatkasta oli siis kävelyä. Vähitellen taas polku jyrkkeni ja päästiin takaisin yli 2500m korkeuteen. Viimein oli sekin huippu ylitetty ja toisella puolella näkyi jo seuraava taukopaikka. Siellä söin hieman kuumaa kasviskeittoa normaalien kokiksen ja leivän lisäksi. Sitten olikin edessä viimeinen isompi ylämäki. Ei muuta kuin tunkkaamaan. Jouduin syttymään valon hieman ennen vikalle huipulle pääsyä.

Sitten alkoikin alamäki, josta ensimmäiset varmaan 1km oli lumihankea. Taasen huomasin, että eurooppalaiset eivät ole tottuneet liukukaan kengillä lumessa, pääsin alas kohtuu nopeasti pitämällä painoa vain kannoilla ja liukumalla.
Toinen erikoisuus tässä kohtaa oli, että ylhäältä vuorilta tuli useita isoja vesiuomia, joita ylitettiin muutamaan otteeseen. Eräässäkin kohdassa uoman yli oli laitettu pari leveää parrua, mutta kun samaan aikaan vettä tuli niin paljon, että se syöksyi parrujen yli. Kun jalan laittoi parrulle, niin vettä oli ainakin nilkkaan asti. Siitä sitten nopeasti 10m sillan yli. Onneksi minulla on painoa sen verran, että virtaus ei vienyt mukana. Ja kaikki tämä siis tapahtui pimeässä ja oman lampun valossa. Olin toki kahden muun juoksijan kanssa samassa porukka.
Vikalla huoltopisteellä 15km ennen maalia taas kokista ja geeliä, mitään muuta ei oikein pystynyt vieläkään ottamaan. Ja siitä sitten matka jatkui yksin, sillä aiemmat seuralaiset olivat lähteneet minua hieman aiemmin jo huoltopisteeltä menemään. Kun pääsin vielä muutaman sata metriä alaspäin vertikaalia, niin tuli kohta, jossa oli valtava sumu. Lamppu näytti ehkä kaksi metriä, kun sen kohdista maahan suoraan eteensä. Onneksi siinä kohtaa mentiin lähes tieksi luokiteltavaa kohtaa ja seurasin vain reunaa. Kun tieltä sitten taas käännyttiin hieman alempana polulle metsään, sumu hälveni.

Viimeinen osuus tuli suhteellisen helposti, olihan se alamäkeä ja tasaista. Kaprunin kylä alkoi häämöttää ja vika kilsa olikin sitten jo asfaltilla juoksua. Maaliin pääsin sunnuntaina aamuyöstä 02:37. Kovin montaa kannustajaa ei enää maalialueella ollut ja muuten järjestäjien tarjoilut olivat tässä kohtaa vähän heikot. Olisihan se ollut hienompaa tulla maaliin musiikin pauhatessa, jne.  

Tämän kisan negatiivisin juttu olikin mielestäni se, että yli puolet maaliin päässeistä tuli sinne puolen yön jälkeen ja minunkin jälkeen maaliin tuli vielä noin 40 henkilöä ennen aamu viittä, jolloin maali suljettiin. Järjestäjinä minä aloittaisin kisan jo kello 19 perjantai-iltana jolloin maali suljettaisiin kello 24. Olisi kaikille maaliin pääseille tunnelmallinen loppu.

Mutta ehjänä maalissa 10/21 M50 sarjassa ja 11 keskeytti tai otettiin pois radalta (aikarajat etenemiselle ei toteutuneet). 13 600 kCal Polar V800 mukaan. Polar ei pystynyt ihan mittaamaan koko matkaa, sillä se kadotti GPS yhteyden muutamaan otteeseen. Ja ei rakkoja, eikä mitään muutakaan vaurioita jaloissa. Kiitos Inov, joita mulla oli kahdet samanlaiset. Toiset olivat vielä jopa ekaa kertaa jalassa.

Jos tulokset kiinnostaa , niin ne löytyy täältä