tiistai 25. lokakuuta 2016

Synkkä Syysunelma 2016, 21-22.10. Sammatti

vai kolmen UTMB pisteen tähden

Elokuussa Roga-kisassa alustavasti sovin Tommin kanssa, että voisin tulla Synkkään Syysunelmaan tänä vuonna toimitsijaksi, tiimikumppani kun oli ko. kisan ratamestari. Silloin se tuntui hyvältä ajatukselta, varsinkin kun oli kaksi yli 100km kisaa kahden viikon sisällä takana. Muutenkin ajattelin pitää hieman taukoa juoksemisesta ja keskittyä muihin lajeihin. Suunnistamassa kävin muutaman kerran loppukesästä.

Sitten tuli tietoa, että Tommi olikin saanut viime vuoden Mammuttimarssin UTMB -pisteet viimein läpi ja toiveissa oli, että myöskin tämän Syysunelma hyväksyttäisiin ITRAn toimesta. Uutena haasteena itselleni oli, että matka oli pidennetty 160km ja niin pitkää matkaa en ollut koskaan mennyt. Alkoi yleinen FB keskustelu maksimiajasta. 24h tuntui ainakin itselleni mahdottomalta. Kilpailujohtaja ja ratamestari heltyivät lopulta antamaan 160km kisalle 30h maksimin. Pitäisikö osallistua? Aikaa kisaa oli tässä kohtaa 6 viikkoa. Ei kun treenaamaan. Kahta viikkoa ennen kisaa meni jo 30km lenkki, ei kun ilmo sisään. Yhteensä treeniä tuli viidessä viikossa 400km.
Pekan kanssa aloitimme reitin suunnittelun edellisellä viikolla ja reitti vaikutti ihan juostavalta. Toki olihan ratamestari sinne laittanut jonkin verran pakollisia metsäpätkiä erityisesti alkulenkille, jossa rastit olivat samoja kaikilla matkoilla. Piirsin varoilta myöskin 100km kaksi eroavaa vikaa rastia karttaan, jos siinä kohtaa tuntuu siltä, että 60km extra-lenkille ei pysty lähtemään. 

Levollisin mielin kuitenkin lähdettiin liikkeelle. Varmistin vielä ratamestarilta, että lenkkari on sopiva jalkine, eikä matalapohjaisia Inov’ia kannattanut laittaa jalkaan ainakaan liukkauden takia. Ennen kilpailun alkua, saimme kuulla upean nokkahuiluesityksen.  
 

160km matkalle läksi vain viisi urhoolista. Kärkikaksikko lähti alusta saakka ihan omaa vauhtia ja minun ja Pekan seuraan liittyi kolmanneksi vielä JR. Meidän kartamme tulostustarkkuus oli 1:25000. Sen tarkkuus yllättää aina kun menee metsään. Heti ensimäisen rastin pakollisella metsäosuudella tuli epävarma olo; Ei tässä näin isoja jyrkänteitä ja mäkiä pitänyt välissä olla. Läksimmeköhän oikelta kohdalta metsään? No viimein tuli kuitenkin tie vastaan, jonka toisella puolella oli rastikumpare.
Toiselle rastille menimme kumpareiden alapuolella menevää polkua pitkin, kunnes lopussa sitten aloimme nousta rinnettä ylös. Pekka ja Jussi jäivät etsimään rastia mäntyjen välistä edelliselle kumpareelle, itse kiipesin ensin korkeimalle kohdalle ja sieltä laskeuduin motarin vieressä olevalle kumpareelle, jossa rasti olikin. Aloin huutelemaan Pekkaa, mutta ei vastausta. 15 minuuttia meitä myöhemmin lähteneiden muiden matkojen juoksijoiden valoja alkoi lähestyä, mutta ei niistä kukaan ollut Pekka. Viimein soitin hänelle, että tuu nyt per... tänne toiselle puolelle, rasti on täällä J Seuraavat rastivälit mentiinkin sitten hieman letkaa muiden 100km osallistujien kanssa.

6. rasti oli uimarasti noin 18km kohdalla. Olihan se taas ihan jäätävää käydä uimassa. Kävin vielä varmuudeksi kiertämässä joutsenen, jotta saisin varmasti olla riittävän kauan järvessä. Tässä kohtaa vaihdoin kuivan paidan ja sukat. Tuntuivat ihan mukavilta viilenevässä yössä. Makkara käteen ja taas matkaan. Seuraava supparasti oli helppo, sillä olimme hommanneet siitä suunnistuskartan. Tosin rastilta lähtö kohti seuraavaa ei ollut ihan yhtä järkevää tekemistä. Tässä kohtaa piti toisen kerran tarttua puhelimeen, kun olimme ajautuneet yhden mäen eri puolille Pekan kanssa.
Seuraavat rastipisteet olivat helppoja aina tuonne 13. saakka.
14. rasti oli lampi ja siinä teimme ison kierroksen, kun läksimme polulta liian myöhään metsää ja ajauduimme rastin viereen pyörimään.
Seuraavakin lampirasti 19. ”kultalähde” ei mennyt ihan putkeen. Juoksimme siinä isoa tietä kaveriporukan kannassa ja ihmeteltiin kun jatkoivat vielä suoraan, kun me jo käännyimme metsään polulle. Ensin vielä juoksimme seuraavan polkuristeyksen ohi 400m ja takaisin ja sitten vielä polun loputtua lampi ei meinannut löytyä. Jälkeenpäin kuulimme, että isolta tieltä oli jopa opastettu polku lähteen hieman myöhemmin. Ei meidän kartassa ja kaverit eivät kertoneet. Per.. mitä kavereita.
Tässä kohtaa alkoi yön pimeys pikku hiljaa kirkastua. Valoisuudesta sai uutta virtaa ainakin mentaalisesti. Muutamaan kertaan olin miettinyt taas homman järkevyyttä. Rastilla 24., 90km kohdalla, ei tarvinnut edes miettiä, että menisikö tästä suoraan maaliin. Rastilta 26. lähtiessä sattui ja tapahtui taas. Unohdin sinne kompassin. Onneksi Pekka jo seuraavassa risteyksessä, n. 500m päässä, oli lähdössä väärään suuntaan ja meinasin tarkistaa asiaa kompassista, jota ei ollutkaan peukalossa. Ei kun hakemaan, kilsa lisää matkaa.

Rastilla 28. meni taas pyörimiseksi. Kuopassa, kaksihaarainen mänty oli ratamestarin rastimääre. No se mänty ei todellakaan ollut kuopassa. Mutta kyllä mekin etsittiin rastia ehkä liian isosta kuopasta, kun pyörittiin koko kaivoalueen "kuoppaa" läpi. Olisi toki auttanut, jos rastien kohdalta olisi ottanut hieman tarkemmat kartat. Ehkä ensi kerralla J

Rastin 29. jälkeen alkoi pimeys taas uudelleen. Meillä oli vielä muutama metsäoiko tuon jälkeen, mutta ne menivät kohtuullisen hyvin. Muutenkin loppuosalla oli rastivälit olivat paljon pidempiä ja suurin osa rasteista aivan tien reunassa. Ainoastaan viimeistä urheilukentän ulkohuusia etsittiin tovi kuusikosta.

Viimein maali häämötti. Tosin Pekka oli useaan otteeseen nähnyt veneitä vikalla osalla tien laidassa, vaikka vettä ei ollut niissä kohdissa vielä lähelläkään. Maaliin juostiin hyväkuntoisina vielä ennen puoltayötä. Pakollisen lehdistön valokuvaamisen ja haastattelun jälkeen pääsimme nauttimaan järjestäjien antimista. Tällä kertaa keitto oli huomattavasti parempaa kuin ensimmäisessä Mammutissa Kytäjä-Usmin maisemissa 2010, jossa nuudeliliemessa oli yksi nakki. Siellä juoksin ekaa kertaa yli maratonin, 70km. Nyt 160+km.
Kiitos järjestelijöille ja erityisesti ratamestarille. Sua kirottiin useasti, upeat radat J

Pallukoiden liikettä voi käydä jälkeenpäin vielä katsomassa osoitteessa http://www.tulospalvelu.fi/gps/2016synkkis/?v=m3 Aikaa ei tarvitse käyttää 27tuntia, sillä niiden liikettä kannattaa nopeuttaa J

Karpaasi

perjantai 30. syyskuuta 2016

Vaarojen Maraton 131km 30.9.2016

Kisaviikon maanantaina alkanut flunssa iski pahimpaan mahdolliseen aikaan. Tiistaina kitalaki oli tulessa ja olo täysin vetämätön, keskiviikkona kurkkukipu oli loppunut, tilalla nuha. Torstaina, kun ajettiin autolla Kolille, olin vaiheessa kuiva yskä. Perjantaina yleisolo oli ihan ok, pientä tukkoisuutta vielä, mutta yskäkin oli rauhoittunut. Siinä lähtökohdat pitkän matkan starttiin, ei hyvät, mutta päätin lähteä katsomaan miltä juoksu tuntuu.

Kärki, etenkin Micke, lähtee rauhallisesti
Kuva: Kari Kuninkaanniemi

Suunnitelma oli lähteä yhden kierroksen verran tutustumaan uuteen reittiin, lähtöviivalla en sen suuremmasta haaveillut. Olo tuntui kuitenkin hyvältä ja irtauduin Laura-duosta 3km jälkeen. Muu poppoo oli karannut lähtökiihdytyksessä kauas, mutta Jauholanvaaran jälkeen alkoi edessä näkyä muutamia lamppuja, jotka sain napsittua kiinni. Lakkalan jälkeen edessä näkyi isompi letka, jonka saavutin Rykiniemessä kahluupaikalla. Hämmästys oli kova, kun huollossa oli samaan aikaan Saara ja V-P.

Rykiniemi
Kuva: Kari Kuninkaanniemi


Täytin pelkästään toisen vesipullon (toinen oli täynnä) ja lähdin huollosta ensimmäisenä. Muutaman kilometrin etenin yksin, kunnes Saaran ja V-P:n letka imi eron kiinni. Tässä sitten roikuin tuntumassa viitisen kilometriä, ylämäessä jäin, mutta tasaisella sain kurottua raon kiinni. Lopullisesti juna hävisi näkyvistä Kolinvaaran laskussa. Tämän jälkeen etenin yksin, kunnes pummikaksikko Tuure/Ballini ajoi kiinni kovalla vauhdilla. Ballinin kanssa edettiin kuitenkin yhdessä Kiviniemeen ja sieltä jonkun aikaa eteenpäin, mutta kun lähdettiin tieltä nousuun kohti Ryläystä ei ollut mitään saumaa pysyä perässä.

Kiviniemestä eteenpäin oli henkisesti huomattavasti helpompi edetä, kun tiesi koko aika tutulla reitillä missä mennään. Etelälenkki on harmaata mössöä eikä suurimman osan ajasta ole mitään hajua missä mennään. Ryläyksen lopussa lampun pystyi sammuttamaan ja homma helpottui entisestään.

Jeron kohdalla laskin, että jos pidän kiirettä, niin ehdin Ikolanahoon ennen 87km kärkeä, onnistui täydellisesti. Lepistö tuli lähes välittömästä ja hiljalleen muutakin porukkaa, oli mukava moikkailla tuttuja, piristyi itsekin hetkeksi. Tosin sillä seurauksella, että tulin laskun Pikku-Mäkrältä ehkä turhankin lujaa alas ja reidet menivät jumiin.

Olin koko aika seuraillut kilometrivauhteja, ja Mäkrän ylityksessä ne alkoivat jo ensimmäisellä kierroksella olla huolestuttavan hitaita. Yhden kierroksen tutustumistavoitteesta olin luopunut jo aikaa sitten ja käynnissä oli laskenta siitä, onko realistisia mahdollisuuksia 26h alitukseen. Alkuperäinen suunnitelma (ennen flunssaa) oli poistuminen puolivälin huollosta ajassa 11:20 eli toiseen kierrokseen jäisi aikaa 14:40, kilometrivauhteina 10:23 ja 13:26. Alun helpon pätkän ansiosta olin tuota aikataulua edellä parhaimmillaan tunnin, mutta nyt aloin olla siitä jäljessä. Huoltoon saavuin lopulta ajassa 11:15 ja toiselle kierrokselle lähdin 20 min. huollon jälkeen, ei siis kovin pahasti aikataulusta myöhässä.

Huollossa lihalientä, kokista, leipää ja suklaata, vaihdoin paidan, sukat ja pohjalliset. Fiilikset olivat katossa, kuten oheisesta MP:n videosta käy ilmi: Puolivälin huolto

Kun toista kierrosta oli edetty kymppi, sain kiinni Ilkan, joka eteni retkeilyvauhdilla. Lähdettiin kimpassa tavoittelemaan 26h cutoffin alitusta. Vähänkään helpommat pätkät yritettiin hölkätä, mutta matkan edetessä niitä tuli vähemmän ja vähemmän. Eteläpään kierrosta pimeällä ei ollut reitin tunnistamisen kannalta mitään hyötyä, se oli edelleen suurimmaksi osaksi harmaata mössöä. Maisemienkaan ihailuun ei ollut aikaa, aikaraja painoi liikaa päälle, en tykännyt yhtään. Aina kun kilometri tuli täyteen, katsoin väliajan ja totesin paljonko saatiin hyvää tai jäätiin jälkeen tasaisen vauhdin taulukosta. Tosin matkahan on oikeasti noin 135km, joten kilometrivauhdit olivat jo lähtökohtaisesti pielessä.

Matka Ahvenlammelta Kiviniemeen oli henkisesti raskain, muistin ensimmäiseltä kierrokselta tältä väliltä vain sen, että jossain vaiheessa oli harjanne ja nuotiopaikka. Sieltä ei olisi enää pitkä matka tielle ja kohti Kiviniemeä. Mutta niitä samanlaisia harjanteita tuli ja tuli, mutta nuotiopaikkaa ei vaan vittu näkynyt. Olin täysin ryytynyt.

Kiviniemen jälkeen käskin Ilkan jatkamaan omaa parempaa vauhtiaan, en halunnut olla jarruna. Tässä vaiheessa oli aikaa 1:40 enemmän maalin saavuttamiseen määräajassa kuin mitä ensimmäisellä kierroksella oli mennyt, vaikutti riittävältä.

Alusta alkaen oli ollut päällä pelkästään t-paita ja ohut takki, mutta nyt pidempi sadekuuro ja sen päälle tullut raekuuro pakottivat vaihtamaan kunnon takin. Oli kuitenkin mukavampi edetä, kun taas tiesi missä mennään. Lamppu piti sytyttää matkalla Ryläykselle, tosin pientä huolta aiheutti se, että olin joutunut ensimmäisenä yönä vaihtamaan lampun akun aivan liian aikaisin ja epäilin, riittääkö virta koko matkalle. Juuri ennen Ryläyksen huippua takaa tuli vielä ohi 87km sarjan kilpailija, jolta onnistuin pummaamaan varalampun.

Kuva: Kari Kuninkaanniemi


Loppumatka meni vauhdin hiipuessa, mitään väsymystä suurempia ongelmia ei ollut. Tankkailin edelleen geelin tunnin välein ja etumatkani cutoffiin hupeni kovaa vauhtia. Mäkrällä alkoi olla melkoisia haasteita tasapainon kanssa, muutama kunnon pannutus Hokien seinäpidosta (vitsi) huolimatta. Vasta hotellin kulmalla ennen 4km loppulenkkiä olin varma, että aikaraja alittuu. Eikä kiirettäkään enää tarvinnut pitää. Eetun välittävä viesti ”Tuu nyt ylös sieltä!” ja kuvat täysistä tuopeista kannustivat kovasti.

Vaaroilla kannattaa tulla viimeisenä maaliin, se tarkoittaa bileiden keskeyttämistä, kun kaikki lähtevät ulos ottamaan väsyneen raahustajan vastaan. Ikimuistoinen tapa päättää Suomen ehdottomasti rankin polku-ultra.

Kuva: Onevision / Juha Saastamoinen

Kuva: Onevision / Juha Saastamoinen


Tulokset

Movescount

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Grossglockner Ultra Trail 110km 23.7.2016


Olin tutkinut ITRAN sivuja ja etsinyt muutamaan otteeseen jotain polkujuoksukisaa kesäksi, koska mulla ei ollut arpaonnea elokuun Mont-Blanc’n kisojen suhteen. Lopulta päätin yhdistää kisan kesälomamatkaan ja kisaksi valikoitui Kaprunista lähtevä Grossglockner Ultra Trail.

Reitin profiili

Reitti kiertäisi Itävallan korkeimman vuoren Grossglocknerin ja ympyräreittinä palaisi toisesta suunnasta takaisin Kapruniin. Matkaa reitillå oli 110km ja nousua yhteensä 6500m.
Kisa alkaa perjantai iltayöstä kello 24:00, joten päätin lähteä matkaan vasta samaisena aamuna suoralla lennolla Müncheniin, josta vuokrasin auton ja jo kahdenaikaa iltapäivällä olinkin ilmoittumassa ja hakemassa numeroa ja muita varusteita kisa lähtöpaikalta. Samalla ostin itselle uuden Lekin hiilikuitujuoksusauvat, sillä ilman kunnon sauvoja näitä rinteitä ei kannata lähteä kapuamaan. Olin viime kesänä katkaisut edellisistä Diamondin sauvoista toisen ja päätin, että yhdellä sauvalla tälle retkelle ei lähdetä.

Kävin vielä illan suussa syömässä kunnon pasta-annoksen ja sitten odottelinkin vain yön saapumista lukien autossa kirjaa, sillä en ollut varannut itselleni mitään hotellia, vaan 100m lähtöpaikasta parkissa oleva auto toimi tavaroiden säilytyspaikkana. Taisin jopa ottaa illan pimeydessä pienet torkutkin ennen kuin aloin kasailemaan tavaroita reppuun ja vaihtamaan lopulliset juoksukamat päälle. Puoli kahdentoista maissa siirryin lähtöalueelle, jossa oli muutamia puheita ja muuta hengennostatusta. Muita suomalaisia ei lähtöviivalla ollut ja kun suurin osa muista oli itävaltalaisia ja saksalaisia, joten aika yksin sai tarinoida.

Kuva lähtö- ja maalilakanasta aiemmin päivällä
Viimein puoliyö lähestyi ja startti tapahtui. Noin 200 kanssakilpailijan kanssa läksimme matkaan. Otin alun tosi rauhallisesti ja noin parin kilometrin tieosuuden jälkeen pääsimme jo polulle ja porukka oli yhtenä letkana, koska polulla ei mahtunut juoksemaan rinnakkain. Aika pian mäki olikin sitä jyrkkyysluokkaa, että mentiin kävellen. Muutamaan otteeseen jono jopa ihan hetkeksi pysähtyi. Ensimmäistä ylämäki osuutta mentiin arviolta pari tuntia ja sitten pääsimme leveämme alamäkiosuudelle. Vähän ennen Flushin kylää menin ainoan kerran reitiltä sivuun, koska en huomannut kahden muun juoksijan perässä juostessa, että reitti kääntyikin yhden pihan läpi, vaan jatkoimme pellon reunaa suoraan. No muutaman sadan metrin jälkeen huomasimme, että merkit puuttuu. Käännös ympäri ja samalle näimmekin jo lamppuja, jotka menivät oikeaa reittiä. Parin minuutin pummi siis.

Jouduin myös jo ennen ensimmäistä järjestäjien tankkauspistettä hyppäämään reitiltä sivuun metsän puolelle. Ei muuta kuin valo pimeäksi ja puskaan. Paperia moista operaatio varten en tietenkään ollut varannut mukaan, koska en muista tällaista tarvetta minulla olleen koskaan aiemmissa kisoissa. No saniainen kävi paperin korvikkeena ja matka jatkui.

Yöltä jossain vaiheessa myöskin edessä kiilui isoja silmiä. Lähemmäksi päästyäni totesin ne lehmiksi. Reitti meni siis useiden lehmälaitumienkin läpi ja useasti mentiin jos jonkinlaisesta porttivirityksestä läpi.

Ensimmäisen tankkauspisteen jälkeen alkoi yhtenäisempi isompi nousu, jossa menikin sitten aamuyö. Aamu valkeni kirkkaana ja kuuden jälkeen alkoi jo aurinko näkyä vuorten takaa. Ekan isomman huipun päälle ja toiselta puolelta sitten lähes yhtä jyrkkää alas.


Reitin pinta vaihteli paljon, oli ihan kunnon ruohikkopolkua, toki alempana muutamissa kohdin ihan sorapolkua. Välillä oltiin jossain lehmien laidunmaalla ja piti koko ajan katsoa, ettei astuisi liukumiinaan. Ylhäällä huiput olivat enemmänkin todella isoa kiven lohkaretta tai lunta ja varsinaista polkua ei ollut.
Sauvoilla on myös iso merkitys tultaessa alaspäin. Otan niillä tukea ja vastaan, kun hypin kiveltä toiselle tai kiveltä alas polulle. Huomasin usein, että aika harva muu teki niin, ja siksi minun alamäkivauhtini oli muita nopeampaa.

Järjestäjien ruokapisteillä oli tarjolla kokista, salamimakkaraa, juustoja, kakkuja sekä toki perinteisempiä juoksutapahtuman tarjontaa, geeliä ja patukkaa ja suklaata. Toki myöskinvettä ja urheilujuomaa sai täydentää mukaan. Puolivälin taukopaikalla oli tarjolla jopa pastaa ja oluttakin olisi ollut tarjolla.


Taikaisin itse kisaan. Ensimmäiset 8 tuntia menivät vielä ihan kohtuullisesti toiselle tankkauspisteelle saakka. Tosin hieman vatsa oikutteli ja olin pystynyt juomaan hyvin vähän, ehkä noin 2 litraa ja sitten muutaman geelin olin pystynyt syömään. Tässä vaiheessa aurinko alkoi jo lämmittämään kunnolla ja lisää olisi pitänyt juoda. Mutta vatsa ei oikein imeyttänyt mitään, se vain turposi, kun join jotain. Jossain ennen toista huippua 10h paikkeilla, minua alkoi jo oikeasti heikottamaan. Jossain vaiheessa istui kivelle ja otin pari buranaa ja sain alas pari geeliä. Parin minuutin tauon jälkeen päätin lähteä varovasti jatkamaan matkaa. Pääsin kuin ihmeen kaupalla seuraavat jyrkät nousut ylös ja Studlhuten taukopaikalle. Olin ihan loppu. Ja vasta 40km takana.
Tosin nousumetreistä oli selätetty jo 2/3 osaa. Ihan ekaksi järjestäjien geeli ja pari lasia kokista naamariin. Siinä yritin syödä vähän jotain muutakin, muistaakseni jonkin leivän ja pari banaania. Olo parani selkeästi, toki vatsa oli vielä hieman pallona, mutta seuraava osuus oli lähes pelkästään alamäkeä, ja ei kun menoksi. Alamäki osuuden pystyin juoksemaan tosi hyvin ja saavuin 60km taukopaikalle ihan hyvä voimaisena. Siellä oli muuten repun tarkastus, eli olinhan kantanut kaikki pakolliset varusteet koko ajan mukanani, kuten avaruuslakanan ja ensiapuvälineet.
Tänne ole myös saanut etukäteen laittaa tulemaan drop-back’n. Siellä minulla oli uudet kuivat sukat ja kengät, jotka vaihdoin pastaa samaan aikaa nauttiessa. Lisäksi pakkasin reppuun lisää geeliä ja uuden lampun, sillä olin jo ihan varma, että ennen pimeää täältä ei maaliin päästäisi. Käytetyt kamat pusssiin ja järjestäjille kuljetettavaksi takaisin Kapruniin.
 
Seuraava osuus oli aluksi taas kohtuun hyväkuntoista, mutta hirveästi ei enää juoksuhalukkuutta ollut, joten suurin osa loppumatkasta oli siis kävelyä. Vähitellen taas polku jyrkkeni ja päästiin takaisin yli 2500m korkeuteen. Viimein oli sekin huippu ylitetty ja toisella puolella näkyi jo seuraava taukopaikka. Siellä söin hieman kuumaa kasviskeittoa normaalien kokiksen ja leivän lisäksi. Sitten olikin edessä viimeinen isompi ylämäki. Ei muuta kuin tunkkaamaan. Jouduin syttymään valon hieman ennen vikalle huipulle pääsyä.

Sitten alkoikin alamäki, josta ensimmäiset varmaan 1km oli lumihankea. Taasen huomasin, että eurooppalaiset eivät ole tottuneet liukukaan kengillä lumessa, pääsin alas kohtuu nopeasti pitämällä painoa vain kannoilla ja liukumalla.
Toinen erikoisuus tässä kohtaa oli, että ylhäältä vuorilta tuli useita isoja vesiuomia, joita ylitettiin muutamaan otteeseen. Eräässäkin kohdassa uoman yli oli laitettu pari leveää parrua, mutta kun samaan aikaan vettä tuli niin paljon, että se syöksyi parrujen yli. Kun jalan laittoi parrulle, niin vettä oli ainakin nilkkaan asti. Siitä sitten nopeasti 10m sillan yli. Onneksi minulla on painoa sen verran, että virtaus ei vienyt mukana. Ja kaikki tämä siis tapahtui pimeässä ja oman lampun valossa. Olin toki kahden muun juoksijan kanssa samassa porukka.
Vikalla huoltopisteellä 15km ennen maalia taas kokista ja geeliä, mitään muuta ei oikein pystynyt vieläkään ottamaan. Ja siitä sitten matka jatkui yksin, sillä aiemmat seuralaiset olivat lähteneet minua hieman aiemmin jo huoltopisteeltä menemään. Kun pääsin vielä muutaman sata metriä alaspäin vertikaalia, niin tuli kohta, jossa oli valtava sumu. Lamppu näytti ehkä kaksi metriä, kun sen kohdista maahan suoraan eteensä. Onneksi siinä kohtaa mentiin lähes tieksi luokiteltavaa kohtaa ja seurasin vain reunaa. Kun tieltä sitten taas käännyttiin hieman alempana polulle metsään, sumu hälveni.

Viimeinen osuus tuli suhteellisen helposti, olihan se alamäkeä ja tasaista. Kaprunin kylä alkoi häämöttää ja vika kilsa olikin sitten jo asfaltilla juoksua. Maaliin pääsin sunnuntaina aamuyöstä 02:37. Kovin montaa kannustajaa ei enää maalialueella ollut ja muuten järjestäjien tarjoilut olivat tässä kohtaa vähän heikot. Olisihan se ollut hienompaa tulla maaliin musiikin pauhatessa, jne.  

Tämän kisan negatiivisin juttu olikin mielestäni se, että yli puolet maaliin päässeistä tuli sinne puolen yön jälkeen ja minunkin jälkeen maaliin tuli vielä noin 40 henkilöä ennen aamu viittä, jolloin maali suljettiin. Järjestäjinä minä aloittaisin kisan jo kello 19 perjantai-iltana jolloin maali suljettaisiin kello 24. Olisi kaikille maaliin pääseille tunnelmallinen loppu.

Mutta ehjänä maalissa 10/21 M50 sarjassa ja 11 keskeytti tai otettiin pois radalta (aikarajat etenemiselle ei toteutuneet). 13 600 kCal Polar V800 mukaan. Polar ei pystynyt ihan mittaamaan koko matkaa, sillä se kadotti GPS yhteyden muutamaan otteeseen. Ja ei rakkoja, eikä mitään muutakaan vaurioita jaloissa. Kiitos Inov, joita mulla oli kahdet samanlaiset. Toiset olivat vielä jopa ekaa kertaa jalassa.

Jos tulokset kiinnostaa , niin ne löytyy täältä



 

maanantai 29. helmikuuta 2016

Endurance 24h 27-28.2.2016

E24 on ollut jo pitkään haaveena, mutta homma ei ole oikein mennyt putkeen. Ilmoittautuminen kisaan oli alun perin vuodelta 2014, silloin olin säären takia telakalla ja 2015 kisa jäi väliin olkapääleikkauksen takia. Tämän vuoden kisaan toivat sitten lisämaustetta vasemman polven kierukan repeämä ja kisaviikon flunssaoireet. Perjantaina oli vielä melko epämääräinen olo, mutta kun lauantaina aamulla olo oli ok, pääsin vihdoin lähtöviivalle.

Sukuvika?

Tosin sen lähdönkin onnistuin vielä sössimään, vähän ennen starttia tajusin, että chippi on huollossa takasuoralla. Setäni Ilkka (a.k.a Lanttu) oli vielä huomauttanut chipistä aikaisemmin, mutta niin vain jäi kiinnittämättä. Kauhea ryntäys huoltoon, eikä se chippi edes löytynyt heti, tai siltä se ainakin tuntui, olisko mennyt peräti 5 sekuntia sen etsimiseen. Mutta minuutti ylimääräistä tuohon tuli, kun lähtölaukaus pamahti ollessani vielä huoltosuoralla.

Lähtö. Melko vähän osallistujia tänä vuonna?
Kuva: Petteri Jokela
Nuotit kisaan olivat:
- ei alle 2:30 kierroksia
- pysy sisäradalla
- pysy koko aika liikkeellä
- älä ylensyö

Näiden osalta meni täysin nappiin, nopein kierros oli 2:30 ja hitain 4:51, joka käytännössä tarkoitti kävelykierrosta aivan kisan lopussa. Jonkun verran joutui kaarteissa ohittelemaan, mutta kovin monta kertaa en joutunut käväisemään kakkosradalla.

Energiana oli geelejä ja karkkeja, juotavat järjestäjän pöydästä. Alkuun tätini Maija (sukukokous siis) haki juotavaa pulloon, mutta hiilihappojuomat oli helpompi juoda järjestäjien mukeista, joten lopetin oman pullon käytön.

Vähän oli tankkaukset menneet överiksi, kun 2h kohdalla olin käynyt jo kolme kertaa kusella. 3h kohdalla tuli ensimmäiset ongelmat, kun vatsa oli todella turvoksissa. Tilanne onneksi ratkesi, kun neljännen vessakäynnin kohdalla lähti ilmat pihalle.

Seuraavat vatsaongelmat ilmestyivät neljän tunnin kohdalla, kun alkoi olla tarvetta isommalle vessakäynnille. Puolisen tuntia meni kyttäillessä, mutta kun tilanne vihdoin iski päälle täydellä voimalla, ei jäänyt yhtään ylimääräistä aikaa, paniikki meinasi iskeä, kun ensimmäinen vessa oli varattuna. Tämän jälkeen ei sitten vatsan kanssa mitään ongelmia ollutkaan.

Illan ehdoton piristys oli Ylästön lenkkikerhon pitkä vierailu Areenalla. Älämölö oli kova ja muut kilpailijatkin totesivat, että sulla on aika paljon (äänekkäitä) kannustajia. Kiitokset Juupelle pienestä viskisiivusta, pikkukivut hävisivät hetkeksi. Kuvassa Ylästön pöytä vierailun jäljiltä.

Oluet olivat kuulemma loppuneet ja piti siirtyä lonkeroon.
Kuva: Petteri Jokela
Ylästön porukasta Ossi ja Snakster tulivat vähän myöhemmin paikalle, mutta kun he olivat lähteneet siirryttiin taas harmaan harmaan mössön pariin, jossa kierrokset seurasivat toisiaan ja tunnit kuluivat.

Jossain vaiheessa Maija tarjosi leipää, pyörittelin leivänpalaa kierroksen suussa, mutta en saanut nieltyä. Väliin olivat jääneet myös järjestäjien pastat iltaseitsemältä.

Toinen ja kolmas 6h menivät edelleen mukavasti suunnitelman (taulukko lopussa) mukaan ja toinen blokki jopa selkeästi nopeammin. En siitä jaksanut sen enempää stressata, kun taulukko oli kuitenkin laadittu muiden suoritusten perusteella ilman mitään omaa kokemusta 24h kisan vauhtijaosta.

Tavoitteen jakaminen 6h blokkeihin toi henkisesti helpotusta hommaan, koska aina jakson vaihtuessa sai lisätä kävelyn osuutta etenemiseen. Ekan 6h aikana kävelin aina pätkän, ensin 4 kierroksen ja sitten 3 kierroksen jälkeen. Jossain vaiheessa siirryin kävelemään jokaisella kierroksella ja pikku hiljaa pidensin kierroksella käveltyä matkaa. Missä tämä tapahtui tarkalleen, en muista.

Yöpasta klo 01 ja aamupuurot menivät ohi, pelkkä ajatus etoi, onneksi karkit ja geelit upposivat. Karkit vetelin enimmäkseen järjestäjien pöydästä ja geelit omasta huollosta.

Joskus neljän aikaan alkoi väsyttää ihan helvetisti, rogakisoissa on tottunut siihen, että väsymys kestää puolisen tuntia ja menee ohi, tämä oli sitkeämpää sorttia. Parin tunnin jälkeen otin kofeiinitabletin ja se paransi tilannetta jonkun verran. Toinen ongelma oli silmien kuivuminen, mulla oli piilarit päässä ja maisema oli täyttä utua, ei se juoksemista haitannut, mutta tulostaulusta ei millään meinannut saada selvää. Parin tunnin kuluttua onneksi sekin ongelma hävisi itsekseen.

Joskus aamulla pyysin Petexiä laskemaan, mimmosia kierrosaikoja tarvitaan 168,8km tavoitteeseen. Ensin luvattiin 4:22 kierroksia ja ajattelin, että tää homma on plakkarissa. Vähän myöhemmin tuli tarkennus 4:12, joka ei varsinaisesti ilahduttanut. Tässä vaiheessa kierrosajat pyörivät kuitenkin reilusti alle nelosessa, joten tilanne oli hallinnassa.

Ruokahalu kasvoi tälläkin kertaa syödessä, joten päätin muuttaa tavoitteen 170 kilsaan, siinä vaiheessa kun siihen riitti 4:30 kierrokset tiesin saavuttavani senkin.

Viimeiset parikymmentä kierrosta menivät pelkästään kävellen, en enää siis juossut sitä yhtä kaarrettakaan, joka oli lopussa se ”juostava” matka per kierros. Eikä sitäkään oikein voi kutsua juoksuksi, hyvä kun pysyi nopeimpien kävelijöiden vauhdissa. Sen verran sain vielä loppukiriä, että viimeinen kierros meni juosten aikaan 3:14.

Jos ihan rehellisiä ollaan niin siinä 170km kohdalla tuli melko herkkä hetki, kun tavoite oli saavutettu, onneksi olin takakaarteessa eikä kukaan ollut todistamassa.

Kuten jo aikaisemmin sanoin, tulokseen olen todella tyytyväinen, syksyn 7 viikon tauon jälkeen lähdettiin aika pohjilta ja määrät ovat polviongelmien kanssa jääneet haluttua pienemmiksi.

Jos tästä jotain jäi käteen niin arvostus niitä kohtaan, jotka pääsevät haamurajan 200km yli. Se ei kilometrivauhtina vaikuta kovin ihmeelliseltä, mutta kannattaa käydä kokeilemassa, jos vaikuttaa helpolta. Näitä kärkipään menijöitä ei sitten enää pysty järjellä selittämään.

Loppuun vielä kiitokset kaikille tutuille, joita kävi Areenalla todella paljon Ja kiitokset luonnollisesti myös järjestäjille, en löydä mitään moitittavaa vaikka kuinka yritän.


Väsynyt, mutta onnellinen.


Suunnitelma vs. toteuma


sunnuntai 7. helmikuuta 2016

24h-hiihto 5-6.2.2016 Vierumäki

Olin jo muutaman vuoden ajatellut osallistuvani 24h-hiihtotapahtumaan. Viime vuonna olin jo menossa, mutta sukulaisen hautajaiset samana päivänä estivät osallistumisen. Joten tänä talvena oli suunnitellut osallistuvani. Lähtökohdat osallistumiselle olivat paljon huonommat kuin aiempina vuosina. Alkutalvesta hiihtokilometrejä oli kertynyt reilusti alle puolet normaalista. Ja varsinkin pitkiä hiihtolenkkejä takana oli vain yksi 60km viikkoa ennen kisaa. Toinen syy, lumepuutteen lisäksi, oli pahasti paleltunut isovarvas Loppiaisrogaining-kisassa tammikuun alussa. Varpaasta lähti nahka kokonaan ja pakkasviikoilla pystyi hiihtämään korkeintaan tunnin lenkkejä, vaikka oli millaiset monolämmittimet. Ja hiihto oli lähinnä pertsaa, koska luisteluhiihdossa jalka ja varpaat liikkuvat vielä vähemmän.

Päätöksen osallistumisesta tein vikana ilmoittautumispäivänä, jolloin sääennuste lupasi jo pakkasten loppumista Etelä-Suomesta. Onneksi Tommi vinkkasi mulle vielä  Nevercold'in varpaanlämmittimistä, ilman niitä homma olisi varmasti jäänyt kesken. Muuten valmistautuminen meni ihan OK. Edellisinä iltoina voitelin viidet sukset valmiiksi ja sain lisäksi Pasilta hyviä vinkkejä omaan ruokahuoltoon. Olin yksin liikenteessä ja kukaan ei ollut huoltamassa. Kylmälaukku mukaan ja sinne sitten kuumaa juomaa, geelejä ja suklaata, niin eivät jäädy ulkona pakkasessa. Järjestäjät tarjosivat vain kuumaa mehua ulkona.

Paikan päällä olin ajoissa ja kannoin sukset ja varustekassit Vierumäen urheiluhalliin, joka toimi kilpailukeskuksena ja huoltopaikkana. Latu meni aivan hallin vierestä ja sain paikan juoksuradalta n. 100m ulko-ovesta. Kävin vielä tuntia ennen lähtöä ravintolassa syömässä kanapastaa. Muuten en ollut mitenkään ihmeellisesti tankannut kisaan, automatkalla toki join yhden pullon urheilujuomaa.

Kisa starttasi kello 18 perjantai-iltana, joten tiedossa oli 14 tuntia pimeässä hiihtoa ja vielä siten, että osalla latua ei ollut valaistusta. Näihin osiin järjestäjät olivat vieneet ulkotulia, jotta edes näkisi, mistä latu menee. Yhden kierroksen pituus oli 3,6km kohtuullisen tasaista lenkkiä, pahoja ylämäkiä ei onneksi ollut. Yritin alkuun hiihtää niin rauhallista luisteluhiihtoa, kun pystyin. Muutaman muun hiihtäjän kanssa juteltiin ja vaihdettiin kommentteja tapahtumasta ensimmäisillä kierroksilla. Tuttujakin oli ladulla, mutta heidän matkavauhtinsa ei ollut minun kanssa yhtenevä. Jossain vaiheessa alkoi sitten hässäkkää ladulla olla paikoin enemmän, kun joukkuekisan hiihtäjät alkoivat ohitella kierroksella, jotkut menivät tosi lujaa ohi, kun hiihtivät vain kierroksen vaihdoilla.

Alkumatka taittui muuten hyvin paitsi, että ensimmäinen juoma- ja tankkaustauon pidin vasta 15 kerroksen eli yli 3h tunnin hiihdon kohdalla. Ei vaan tuntunut siltä, että urheilujuoma uppoaisi. Siinä kohtaa pakotin itseni juomaan reilut puoli pulloa vielä lämmintä urheilujuomaa. Geeleihin tai muihin en edes koskenut. Otin muutaman taskuun varoilta. Tämän jälkeen aloin pitää juomataukoja 4-5 kierroksen välein.

Kuuden tunnin kohdalle olin ajoittanut ensimmäisen pidemmän tauon. Siinä vaiheessa olin hiihtänyt 97km. 6-tunnin taukoaikataulu tuli siitä, että yhden varpaanlämmittimen vaikutus oli reilut 6-tuntia. Olin jatkuvasti pyöritellyt varpaita monossa, jotta varmistuisin, että ne ovat edelleen OK.
Tulostaulu oli kisasta oli sijoitettu sisääntulon kohdalle halliin ja huomasin johtavani M45-soolosarjaa. Ainut vaiva ensimmäisen legin aikana oli, että Alpinon luistelumonon varsi painoi vasemman jalan nilkan talus-luita. Ratkaisuna tähän olin päättänyt vaihtaa vasempaan jalkaan perinteisen monon, sen varsi kun oli pelkkä pehmeää nahkaa ilman muovisia tukia. Onneksi Alpinon monoissa ja sidesysteemissä ei ole eroja perinteisen ja luistelun välillä.

Taukoon meni aikaa noin 15 minuuttia ja söin sisällä pari karjanpiirakkaan, banaanin, suklaata ja join pullon kokista ja urheilujuomaa. Lisäksi pakkasin kylmälaukkuun uuden pullon kuumaa urheilujuomaa. Tähän olin varautunut niin, että minulla oli isossa termarissa kotona keitettyä vettä mukana. Lisäksi vaihdoin uuden varpaanlämmittimen monoon.

Uudet sukset luistavat sukset alla hiihto oli taas helppoa. Vaikkakin yön pimeinä tunteina pääkopassa harhaili kaikenlaisia ajatuksia hiihdon järkevyydestä. Juomataukoja pidin edelleen 4-5kierroksen välein juoden joko omaa urheilujuomaa tai järjestäjien kuumaa mehua. Mehun kanssa söin aina myös geelin. Yöllä pakkanen selvästi kiristyi ja varpaat eivät tuntuneet enää yhtään lämpimiltä. Tässä vaiheessa aloin järkeilemään, että mihinhän kemialliseen reaktioon lämmityspussin teho perustui. Yhdessä pussissa oli nimittäin kaksi lämmitintä ja ne olivat samassa ilmatiiviissä pussissa. Mulla ei nimittäin ollut lukulaseja mukana, en ollut pussin kyljessä olevasta käyttöohjeesta nähnyt yhtään mitään. Tässä vaiheessa kyllä valkeni prosessi.

Aamulla kuudelta 12-tunnin hiihdon jälkeen oli seuraava tauon paikka. Olin jo henkisesti päättänyt, että jos varpaissa on pienintäkin uudelleen paleltumisen merkkejä, keskeytän kisan. Muutenkin energiavarat olivat tässä kohtaa jo aika lopussa ja myös toisenkin jalan nilkkaan sattui. Matkaan olin taittanut puolivälissä 180km. Mono pois jalasta ja sitten vielä revin isovarpaan ympärille laittamani sideharso- ja urheiluteippitupon pois. Varvas oli hieman valkoinen, mutta se ei ollut kuitenkaan kylmä. Olin taas huomannut, että johdan kisaa, joten kai se on jatkettava. Laskin, että minun ei tarvitse hiihtää kuin 60km per kuuden tunnin legi, joka sekin motivoi 300km rajapyykin rikkomiseksi. 10km tunnissa on suksilla kuulostaa toki lyhyeltä matkalta.

Tässä kertaa huoltotauko kesti noin 30 minuuttia. Vaihdoin tässä kohtaa myös yläkroppaan kuivat vaatteet ja molempiin jalkoihin uudet sukat. Myöskin energiaa pystyin tankkaamaan edellistä kertaa enemmän. Vaihdoin molempiin jalkoihin perinteisen monot, vaikka hiihdinkin edelleen luistelua. Olin ajatellut hiihtää välillä perinteistä, mutta hylkäsin sen ajatuksen, koska kisalatu oli aika jäinen, ja vaatisi käsiltä enemmän ja toisaalta luistellen pääsi nopeammin.

Samalla tein aika erikoisen valinnan, otin yhden uuden suksen toiseen jalkaan ja harjasin ekalta legiltä olevan parista toisen suksen. Näin sain hieman luistoa lisää. Syy oli siis se, että neljää paria uusia suksia minulla ei ollut, kun en nyt hiihtänyt sitten pertsaa välillä. Saman tein sitten uudelleen myöhemmin viimeiselle kuuden tunnin legille.

Seuraavat 5,5h tuntia menivät samaa kaavaa. Aluksi juomatauot 5 kierroksen välein ja sitten 3-4 kierroksen välein. Päivänvalossa hiihtäminen olikin mielelle ihan kiva juttu. 18h tunnin kohdalla kilometrejä oli kasassa jo 255,6km.
kuvalähde : ajatus.kuvat.fi
Vika tauko samalla kaavalla kuin eka; Uuden lämmittimen vaihtaminen monoon, karjalanpiirakkaa, banaania, suklaata ja kokista. Tämän tauon pituus oli myös 15 minuutin luokkaa ja samalla tulostaululta näin, että minulla on yli tunnin johto seuraavaan ajaksi muutettuna. Lonkankoukistaja oli hieman toisessa jalassa oireillut, mutta mitään muuta lihassärkyä ei ollut.

Ekat kymmenen kierrosta menivät vielä kohtuullisen helposti ja samalla kolmesataa kilometriä rikki. Johtoni oli ollut koko ajan kuusi kierrosta, joten aloin pitää juoma- ja geelitaukoja joka toisen kierroksen jälkeen. Kädet alkoivat olla myös aika loppu ja kun luisto suksissa huononi, joutui parin alamäen jälkeisessä ylämäessä tarpomaan ylimääräsitä, ne kun olivat aiemmin menneet vauhdilla ylös. Myös ilma huononi koko ajan ja pari tuntia ennen kisan päättymistä alkoi ensin tuulla ja sitten sataa lunta.

Kun kisaa oli tunti jäljellä sain tietää, että johtoni oli niin paljon, että sitä ei enää kiinni oteta. Hiihdin kuitenkin vielä yhden kierroksen varoilta ja 41 minuuttia ennen täyttä aikaa lopetin. Kädet olivat lähinnä ihan loppu ja ei ollut enää motivaatiota hiihtää vielä kahta kierrosta, jotka olisin ehtinyt ihan hyvin hiihtää. 324km riitti.

Näin seuraava päivänä ainut kipeytynyt paikka on vasemman käden ranne, mutta ei kai se mikään ihme ole, kun hiihdin koko kisan käytännössä vasemman puolen kuokkaa. Luistelu-ura meni sen verran uraiseksi ja oli niin kova, ettei minun tekniikalla siinä wassua hiihdetty Muuten oli kroppa ihan OK, lenkille olisi voinut lähteä.

Oppina lisäksi muille, mitä tällainen kisa vaatii; Joko huoltohenkilö paikan päälle välillä voitelemaan suksia tai kuusi paria suksia. Kun luisto huononee, niin kuntoa ja energiaa vaaditaan enemmän.



perjantai 8. tammikuuta 2016

Loppiaisrogaining 6.1.2016

Alun perin Loppiaisrogaan ei pitänyt osallistua. Oletus oli, että Sysikallion jäljiltä on niin romuna, ettei tarvitse edes harkita koko asiaa. Mutta kun Sysäri meni miten meni, niin ei ollut vaikea suostua Ossin varovaiseen seuranhakuilmoitukseen. Tiimiin oli helppo rekrytä kaikenlaiseen sekoiluun alttiit Juupe ja Juha. Joukkue ”Perusterveet ja vanhus” oli syntynyt.

Kisaa edeltävinä päivinä oli havaittavissa kiihtyvää varustetestailua, Juhalla tosin lähinnä hukassa olevien varusteiden etsintää.

Reittisuunnittelu tuli vedettyä aika fiilispohjalta, aikaa meni reilu vartti. Läpän heitto tuttujen kanssa kiinnosti enemmän. Hieman ihmetystä aiheutti se, kuinka lyhyellä lenkillä reilu 40km saatiin kasaan. Syy selvisi reilu tunti lähdöstä.

Jaa ikänäköä vai? Kuva: Juha Jumisko

Mihin Ossi jäi?

Startissa ei oltu oikein hereillä ja lähdettiin lähes viimeisinä matkaan. Rata oli suunniteltu myötäpäivään ja lähdettiin ensin kohti rastia 21. Hiekkakuopan reunalla laitettiin Emit-vastaava Juha asialle ja muut suorittivat tyhjennysoperaation, joka ei ollut onnistunut kisakeskuksen vessajonojen takia. Pientä kuittailua tuli team Lehtonen/Leivo/Hietalalta, eka sakko tästä.

Jatkettiin rastille 30, jonka jälkeen tehtiin heti muutos suunnitelmaan ja käytiin koukkaamassa 23 linjalta, uuden tien houkutusta oli vaikea vastustaa. Rastin 35 jälkeen kyselin kundeilta, paljonko matkaa on taitettu. Hieman ihmetytti lukema ja aivot alkoivat hissukseen surrata. Totesin, että käyttämäni mittalanka oli tehty kaavalle 1:40000, nyt kartta oli 1:25000. Ilmankos suunnitelmaan tuli kilometrejä rapsakasti! Asiasta ei stressattu sen enempää, todettiin vaan, että voidaan edetä alkuperäisen suunnitelman mukaan, jossa pohjoisin rasti olisi 41. Alku mentiin siis 21-30-23-29-35-51-42-43.

43:lle edettiin aavistuksen epävarmasti, mutta rasti kuitenkin löytyi lähes sukkana. Rastilta lähtiessä kompassi oli vielä taskussa ja vedettiin tielle tunteella, lähdettiin jolkottelemaan tietä ja hetken kuluttua ihmeteltiin, että onpas tässä vähän tossun jälkiä. Pientä ihmettelyä ekassa risteyksessä ja Juhalta vielä hyvät perustelut, miksi vasemmalta ei tullut seuraavaa haaraa. Parikymmentä metriä myöhemmin paikallistettiin itsemme ja vaihdettiin lennossa suunnitelma 43-53-56-25-30 muotoon 43-25-56-53-39. Koska kukaan muu ei tehnyt näin nerokasta reitinvalintaa, vedettiin täydellisesti vastapalloon ja saatiin moikata useita eri tiimejä.

39:lle tultiin Kulomäen kautta, sen enempää ei suunnistettu vaan onnistuttiin valitsemaan rastille vievä ura, vaikka ei kuulemma oikealla kivellä ollutkaan. Matka jatkui 39-52-32-41-58. 52:lle päätettiin ottaa etelästä vähän tietä alle, joka vaikutti oikealta valinnalta, yksi pari valitti metsäpätkän olleen melkoista rytöä. Järven rannassa kulki hyvä polku ja taas vastaan tuli paljon jengiä. Niemen kärjessä suoritettiin jälleen jo perinteeksi muodostunut ”rastipisteen merkintä”.

Sehän näyttää ihan juoksulta?! Kuva: Juha Jumisko

Ennen rastia 58 linjan polulla tuli vastaan lahjakas PTL-tiimi, joka pystyy kävelemään reippaasti molemmat jalat ilmassa. Jatkettiin 58-33-44, rastista 44 PTL-tiimi varoittelikin meitä, mutta kivi löytyi aavistuksen epävarmasti, mutta ilman suurempia pummeja. Pidemmän aikaa oireillut vatsani ilmoitti tässä kohtaa, että on kyykkypaskan aika. Se olikin sangen virkistävä sessio reilussa -20 asteessa. Sen verran kauan touhusin, että näpit jäätyivät täysin. Itse en oikein pystynyt keskittymään muuhun kuin käsien lämmittämiseen niin vetovastuu siirtyi Juhalle. Ajauduttiin vähän liikaa oikealle ja päätettiin kiertää rastille linjan kautta. Vähän ennen rastia 40 käännyttiin liian aikaisin rastivälin suoraan tulleiden uralle ja käytiin tekemässä sakkolenkki linjalle.

40-47-36-34. Rastille 47 noustiin sen verran rinteeseen, että kädet alkoivat mukavasti lämmetä ja pystyi taas pitämään kartasta kiinni. Tässä kohtaa laitettiin lamput päähän. Rastia koukattiin aavistuksen oikealta, pummia pari minuuttia. Matkalla 34:lle mäen päältä avautui uskomattoman hieno taivaanrannan punerrus, valitettavasti ei tallentunut kameralle. Tiesiirtymällä rastille 24 Juhalla ja Ossilla tossu nousi kevyesti ja jäätiin Juupen kanssa muutama kymmenen metriä. Pienenä jäynänä sen kummempia ajattelematta päätin oikaista viimeisen pellon kulman Maailmankorven kohdalla. Sillä saatiinkin Juha/Ossi hieman sekaisin ja kundit ihmettelivät hetken aikaa minne lopputiimi oli kadonnut. Pelloille ei saanut mennä, joten iso hyihyi ja toinen sakko tästä.

Hetken aikaa odoteltiin ja saatiin taas jengi kasaan. Rastin 24 jälkeen Janne H. tuli tiellä vastaan ilman lamppua kädet pahasti jäässä. Kaivettiin repustani varalamppu Jannelle ja Ossilta lämmittimet hanskoihin, ilmeisesti mitään pahempia vaurioita ei onneksi päässyt syntymään.

Loppusuunnitelma oli 24-48-45-46-50-49-28 ja sen jälkeen katsotaan paljonko aikaa on jäljellä. 48 jälkeen päätettiin mennä polkukierron kautta etelästä 45:lle ja otettiin vielä pistona 27, koska se oli mukavasti tyrkyllä. Jotenkin loppupuolella aika alkaa kulua nopeammin ja tuntui, että minuutit valuvat käsistä. Olikohan tiellä matkalle rastille 49 aikaa vielä noin 50 minuuttia. Kukaan ei vaivautunut lukemaan rastinmääritettä ja puskettiin uraa pitkin korkeimmalle mäelle joka löydettiin. Ei rastia, katsoin kompassia ja totesin, että nyt nokka osoittaa aivan väärään suuntaan. Päätettiin lähteä suon reunaan polulle ja kas, eteen osui rastilippu nro 49. Jaa, että mekö jotain tuurisuunnistajia? Viimeisenä poimittiin 28, joka oli luonnollisesti viety ärhäkän pikkunyppylän päälle, jalka alkoi olla aika tyhjä tässä vaiheessa.

Kun tultiin tielle, aikaa oli jäljellä 24 minuuttia. Arvioitiin, että matkaa olisi jäljellä noin 4 km eli noin kutosen vauhdilla tehtävissä. Aika hyvällä höökillä lähdettiin tietä etenemään, minä tietysti heikoimpana lenkkinä. Lähinnä ihmetytti, miten se tie koko aika nousi loivasti, alkoi jo melkein vituttamaan. Lopulta alkoi lasku kohti isoa tietä, mutta tässä vaiheessa takki oli täysin tyhjä. Viimeinen 500m otti todella koville ja joutui ottamaan kävelyaskelia, Ossi kokeili työntää selästä, mutta ei se tuntunut sen helpommalta.

Sakoille se lopulta meni ja myöhästyttiin 4 minuuttia. Matkaa oli oikeasti jäljellä 4,9km, joten loppunosto tehtiin keskarilla 5:40/km, aikaa kovaa settiä 47km jälkeen, kun eväinä oli ollut kolme lakupötköä, yksi Mars-patukka sekä pari desiä nestettä.

Jumppasalin puolella Kapteeni työnsi suklaata suuhun ja haki vielä karjalanpiirakan ja kuumaa mehua, kiitokset tästä. Hiljakseen alkoi voimat palautua ja sain vaihdettua kuivat päälle. Enpä muista, että olisin ennen ollut maalissa yhtä sippi.

Varusteet toimivat hyvin, ylhäällä kaksi pitkähihaista + kuoritakki, jaloissa kerrasto, lyhyet kalsarit ja talvitrikoot. Kenkäosastolla lyhyet juoksusukat, Sealksinzit ja varpaiden alla lämmitin. Hetkellistä sormien kylmyyttä lukuun ottamatta ei ollut mitään ongelmia kylmän kanssa. Maalissa oli rapsakat -26 astetta. Teipit naamassa toimivat hyvin, eivätkä lihankappaleet irronneet teipin mukana, vaikka sellaista aamulla vihjattiin.

Kiitokset kundeille hienosta päivästä!

Kukahan se vanhus näistä on? Kuva: Mia Hovi


Reitti

Tulokset