keskiviikko 26. elokuuta 2015

World Rogaining Championships 22.-23.8.2015, Saariselkä

Odotukset kilpailun suhteen eivät olleet kovin korkealla. Heinäkuun lopussa heräsin siihen, että kunto on päässyt rapistumaan, yritin paikkailla tilannetta epätoivoisesti viimeisen reilun 3 viikon aikana. Viikkoa aikaisemmin Juha teloi nilkkansa suunnistuskisoissa, eikä turvotus ollut ehtinyt laskea. Jalalla pystyi kyllä kävelemään, mutta ei ollut hajuakaan kestääkö se, ja kuinka kauan.

"Ei siihen kävellessä satu yhtään"
Reittisuunnitelma syntyi varttitunnissa vahvalla intuitiolla, kauheasti ei jaksettu hieroa ja laskea pisteitä. Matka mitattiin aiotun kuljetun matkan mukaan ja merkkailtiin joitain aikatavoitteita eri pisteisiin. Suunnitelman mukaan matkaa tulisi 118km.

Rento asenne kostautui heti alussa. Piti lähteä suorinta tietä kohti Kiilopään huippua rastille 91, mutta jotenkin päädyttiin letkaan, joka oli suuntaamassa rastille 77. No, tunturin pohjoispuoleltakin pääsi toki rastille, mutta oli varmaan 5 minuuttia hitaampi sitä kautta.

Aikaisemmista kisoista poiketen lähdettiin liikkeelle rauhallisesti, vaikka tarjolla oli hyvää pohjaa tai polkua, niin edettiin kävellen, ei nyt kuitenkaan kovin veltosti.

Ensimmäiset seitsemän rastia menivät ilman ongelmia, 75 otettiin vasemmalta puolelta polun kautta, näytti maksavan muutaman minuutin.

Ensimmäinen pummi saatiin aikaiseksi rastilla 57, joka näytti kartallakin hieman haastavammalta. Kuivuneita puroja oli vaikea tunnistaa ja vasta pienen siksakin jälkeen osuttiin rastille. Onneksi ei ollut yörastina.

Tuntureilta laskeuduttiin joen varteen ja rastilla 69 laadittu aikataulu piti vielä paikkansa, mutta nyt homma hidastui ja aloimme jäädä aikataulusta jälkeen. Ensimmäisessä joen ylityksessä välillä 69-76 oli vielä neitimeininkiä ja riisuttiin kengät, kun ne oli siihen asti saatu säilymään kuivina. Jalat kastuivat kuitenkin vielä ennen rastia, joten hienostelu loppui siihen.

Etenemisen lomassa tarkkailtiin muiden etenemistaktiikoita. Muutama joukkue paahtoi karseeta vauhtia ohi, mutta hetken kuluttua olivat istumassa kannon nokassa. Ja kohta sama uudestaan. Itse pyrittiin säilyttämään jatkuva tasainen liike.

Rastille 95 mennessä alkoi hämärtyä, mutta kun rastilla bongattiin tuttuja, niin ei laitettu vielä lamppuja päähän vaan otettiin peesi seuraavalle rastille. Resistance näki vielä lukea karttaa, mutta me ei siihen enää pystytty. Näkemisen kanssa taisi kyllä olla vähän niin ja näin, koska rastille leivottiin pieni koukku.

Resistancen peesissä. Kuva: Ilkka Lassila
Lamput päähän ja kohti rastia 56, pikkasen ajauduttiin oikealle, mutta korjaus oikeaan suuntaan, espanjalaiset naiset onnettomine tuikkuineen tulivat kiltisti perässä. Seuraava rasti 85 meni vielä ongelmitta. Paikka kuhisi muita joukkueita, joista osa oli selvästi ihan hukassa. Itse onnistuttiin siinä vasta seuraavalla rastilla 92.

Tultiin mielestämme suunnalla suolle, mutta erehdyttiin luulemaan, että ollaan enemmän lännessä, josta löytyi kartalta samankokoinen suo. Ei tullut mieleenkään, että olisi ajauduttu niin kauas vasemmalle. Hetken kuluttua törmättiin naisjoukkueeseen, joka oli myös etsimässä rastia. Hetken pyörimisen jälkeen osuttiin uudelle suolle ja yritettiin taas tunnistaa mikä suo on kyseessä. Tunnistus meni tälläkin kertaa pieleen, mutta suunta oli oikea ja hetken kuluttua heijastin osui puoliksi vahingossa valokeilaan. Aikaa sekoiluun paloi reilu 25 minuuttia.

Koska oltiin 2,5h jäljessä alkuperäistä aikataulua tehtiin muutos suunnitelmaan ja skipattiin eteläreunan rastit, kartan länsiosan polut alkoivat kiihottaa väsynyttä rämpijää.

Rastilta 92 lähdettiin, ei niin viisaasti, oikean kautta kohti rastia 50, vasemmalta olisi päässyt helpomman maaston kautta. Kun kello oli vähän vaille kaksi yöllä, lämpöasteita muutama, suopursut raapivat paljasta ihoa ja jalat alkoivat olla melko kohmeessa, alkoi v-kerroin olla melko korkealla.

Eteen tuli joki, jonka syvyyttä oli pimeässä vaikea hahmottaa. Ensimmäinen yritys meni pieleen ja kiskoin itseni takaisin rannalle, etsittiin seuraava hieman lupaavampi paikka, mutta sekin syveni loppua kohden ja lopulta kahlaus meni napaa myöten. Alakertaan ei ollut vaihtovaatteita, joten no can do, irtohihat oli kuitenkin pakko pukea tämän jälkeen, Juha vaihtoi kuivan pitkähihaisen paidan.

68:lle tehtiin näin jälkeenpäin katsottuna järjettömän kokoinen kierto, mutta kai se oli pimeässä ja kohmeessa jotenkin perusteltavissa.

Suokiintiö oli täynnä ja etenemislinjalla oleva rasti 40 skipattiin matkalla 72:lle, taustalla painoi myös tieto siitä, että muuten aikaa ei jää länsipuolen polkurasteille.

20h olin ollut vetovastuussa ja Juha tuli pienen välimatkan päässä takana, mutta tässä vaiheessa Juhan nauttima energiajuoma ja 2 Buranaa saivat aikaan sen, että osat vaihtuivat. Ensimmäiset juoksuaskeleet kisassa otettiin matkalla rastille 37, jossa saatiin Kielimuuri näkökenttään. Rastin jälkeisessä joen ylityksessä päästiin edelle, mutta sen jälkeen edettiin enemmän tai vähemmän samaa matkaa seuraavat kolme rastia.

Mitä pidemmälle päästiin, sitä enemmän juostiin. Pakko oli saada vielä pari seitsemän pisteen rastia ennen maaliin tuloa. Rastille 73 pidettiin sen verran kiirettä, että todettiin ajan riittävän vielä rastin 78 hakuun. Omat jalkapohjat olivat juoksemisen jäljiltä melko arat ja kävely rinteessä kohti rastia alkoi olla melko tuskaista. Vikalta rastilta vielä maaliin kimpassa Raivojuoksijoiden kanssa ja homma oli paketissa, edettyjä kilsoja tuli 112km ja nousua 3000m

Taas yksi 24h selätetty. Kuva: Merja Ylihärsilä
Jälkiviisaasti voisi todeta, että parempaankin tulokseen olisi ollut mahdollisuus, jos olisi nähnyt suunnittelussa enemmän vaivaa ja ollut paremmalla asenteella liikenteessä. Nyt lähdettiin vanhalla rutiinilla retkeilemään 24h ja herättiin vasta kisan loppupuolella.

Sijoitus veteraanisarjassa oli 31/94 eli ihan ok. Rogaining sarjajaossa kyllä pikkasen nyppii sarja MV, jossa samassa sarjassa on ikäluokka 40-55 vuotiaat. Laskin tuloslistalta, että oltaisiin oltu 50v sarjassa kolmansia. Olisko niin, että 50-54v jättää osittain tulematta, koska on vaikeaa menestyä 10v nuorempia vastaan? Tai sitten järkeä on jo kertynyt sen verran, että osaa pysytellä mahdollisimman kaukana näistä kuvioista…



tiistai 26. toukokuuta 2015

NUTS Karhunkierros 160km: vain yhren puukon tähren

Karhunkierroksen ilmoittautuminen avautui lokakuussa ja myytiin saman tien täyteen. Marraskuussa vasemman olkapään kiertäjäkalvosimeen tuli repeämä, joka leikattiin joulukuun puolivälissä. Sen seurauksena alkuvuoden harjoittelumäärät eivät olleet kovin kummoiset, juoksua 700km, kävelyä 300km ja jonkun verran pyöräilyä. Pitkiä lenkkejä oli pohjalla vain kourallinen. Mitään aikatavoitteita KK:lle oli turha asettaa, läpimeno riittäisi.

Saavuin Rukalle perjantaina vasta kolmen maissa, kamat kämpille ja äkkiä lounaalle, käytiin Miikka-Pekan kanssa vetämässä hätäiset kanapastat. Aikaa starttiin jäi ruokailusta 2:30, turhan vähän.

Väliin jäävä aika meni dropbagien säätämisessä, lähtöalueelle ehdittiin 10min. ennen starttia. Pikaiset poseeraukset ja matkaan.
Samban rytmiryhmä
Kuva: Niko Reinikainen

Kuva: Niko Reinikainen
Lähdettiin Jannen kanssa yhdessä rauhallisesti matkaan ja kärki häipyi näkyvistä heti ensimmäisen ylämäen jälkeen. Vatsa tuntui turvonneelta ja olo oli pikkasen epävarma sen suhteen. Ylämäessä sykkeet karkailivat vähän turhan korkealle, mutta alamäissä oli hyvä rauhoitella. Vitosen jälkeen kuultiin lammen toiselta puolelta ”Oletteko te reitillä?” –huutoja ja mietittiin onko joku jo pummannut.

Konttaisen huoltoon tultiin  yli 10 min. kärjen perässä, otettiin vähän vettä ja jatkettiin matkaa. Mäet eivät tässä vaiheessa tuottaneet tuskaa ja tasaisella hölkättiin hiljakseen, ylämäet käveltiin suosiolla. Vatsaa oli alkanut vääntää ensimmäisen geelin jälkeen ja 15km kohdalla kävin tuhertamassa hetken pusikossa ilman suurempaa menestystä. Seuraava geeli aiheutti jälleen väänteitä, mutta hetken kuluttua pystyi taas jatkamaan juoksemista. Juuma ohitettiin lyhyellä tauolla ja päästiin vihdoin Kitkajoen hienoihin maisemiin. Huollon kohdalla ohitettiin Wittenberg/Viitanen, mutta hetken kuluttua ohi pyyhälsi Varis/Korttinen/Belyaev, eksyneet huutelijat 5km kohdalta. Oltiin jo tultu Jannen kanssa siihen tulokseen, että kyseessä oli joku retkeilijä, kun kukaan ei ollut ohittanut meitä aikaisemmin.

Kitkajoen törmän rollaattoripolulla oletettiin, että loppumatka olisi enimmäkseen samanlaista baanaa, no ei ollut, kävi kyllä nopeasti ilmi Harrisuvannon jälkeen joen toisella rannalla. Täällä vatsa alkoi vääntää ensimmäistä kertaa kunnolla. Otin Jannelta hieman merisuolaa, aikaisemmin olin ottanut pari suolatablettia. Nyt vatsa alkoi oireilla jo pienten juoksupätkien jälkeen, joten homma alkoi mennä aika tuskaiseksi. Geeliä oli pakko vetää, mutta rangaistus tuli välittömästi.

Anttikin meni taas ohi tehtyään seuraavan pummin ja kohta Saara ilmestyi kantaan, oli myös tehnyt jotain omia kuvioita alkumatkasta. Janne onnistui imuroimaan leilinsä tyhjäksi ennen Jussinkämppää, joten pysähdyttiin hetkeksi ottamaan vettä. Kävin toisen kerran pusikossa, biokätkö syntyi, mutta vatsan tilanteeseen ei tullut mitään muutosta.

Oulankajoen varrella 40km jälkeen alkoi luovuttaminen vallata mieltä, kun ei enää oikein ollut voimia ja vähäinenkin juokseminen aiheutti vatsanväänteitä. Vähän ennen Oulankaa sanoin Jannelle, että jatkaa omaa vauhtiaan, otan pidemmän tauon huollossa, yritän torkahtaa hetken ja katsoa, jos olo paranisi.

Mutta eihän siellä huollossa sisälle päässyt, vaihdoin pitkät trikoot shortsien tilalle, pitkähihaisen paidan ja kuoritakin. Kenkiin kuivat pohjalliset ja jalkoihin kuivat sukat. Tungin väkisin sämpylän ja muuta energiaa naamaan. Pari kaveria jätti tässä kohtaa leikin kesken, itse en kehdannut vielä keskeyttää, muuten tiedossa olisi armotonta vittuilua, pakko oli jatkaa ainakin Hautajärvelle saakka. Notkuin huollossa lopulta 40 min. ja lähdin matkaan, enää en yrittänyt ottaa juoksuaskelia. Kävelen Hautajärvelle ja se on siinä, siinä suunnitelma.

Hetken aikaa huollon jälkeen olo oli hieman virkeämpi ja kännykkää räplätessä vedin yhden risteyksen pitkäksi, puissa oli sopivasti Metsähallituksen oransseja nauhoja ja oletin olevani reitillä, sakkorinkiä tuli onneksi vain 7 minuuttia:


Taivalkönkään riippusiltojen kohdalla olin taas jo aivan sillassa, istuin nuotiolle hetkeksi, mutta pakko oli jatkaa, ei sieltä muutenkaan pois pääse. Savilammen autiotuvan jälkeen aloin odotella kärkeä vastaan ja komeesti sieltä tultiinkin, Lahtela/Juvala painoi täyttä vauhtia ohi, mutta muiden kanssa pysähdyin aina hetkeksi juttelemaan ja annoin jotain väliaikatietoja.
Seuraava kohokohta oli 80km juoksijoiden kohtaaminen, kärjessä pullukka polkujuoksija tuli järjetöntä vauhtia, yritin kannustaa parhaani mukaan tuttuja ja tuntemattomia, piristyin siinä hetkeksi itsekin.

Kun Hautajärvi lähestyi, olin jo taas alkanut psyykkaamaan itseäni jatkamaan takaisinpäin Oulankaan, onhan se nyt paljon komeempaa keskeyttää 107km kohdalle kuin kahdeksaankymppiin. Marinin Janne antoi maailmanluokan huoltoa ja potki perseelle, joten mitään mahdollisuutta ei annettu tässä kohtaa luuserointiin. Munkkikahvit upposivat huollossa hienosti, mutta kaurapuuro aiheutti jälleen tuttuja vatsanväänteitä, ongelma ei siis ollut poistunut.

Tomilta olin kuullut Annan megapummista, mutta vasta JanneK:lta kuulin, että siellä on isompi lössi vetänyt harhaan ja ollaankin yhtäkkiä sijoilla 13 ja 14.

Tauon eeppisin kohtaus oli, kun menin vessaan alapesulle ja vaihtamaan kuivat kalsarit. Sinne pöllähti samaan aikaan Ballini, joka oli samoissa puuhissa. Siinä sitten kaksi äijää suorittaa vierekkäin tehtävää perse paljaana ja juttelee niitä näitä kisan etenemisestä. Mitä olisi mahtanut tuumata Luontotalon normivieras, jos olisi osunut paikalle tilannetta todistamaan. Aika touhua!

Lähtö Hautajärveltä, ei paljon naurata.
Kuva: Janne Marin
Janne odotti sen aikaa, että sain huollon tehtyä ja lähdettiin taas yhdessä matkaan. Otin dropbagistä sauvat ja eteneminen oli selkeästi parempaa, tai ainakin siltä tuntui. Alkumatka tultiin Wellingin kanssa, mutta hetken kuluttua hän jatkoi juosten ja häipyi horisonttiin, välillä kuitenkin nähtiin aina vilaukselta edessäpäin, joten kovin kauas ei päässyt.

Vähän ennen Oulankaa Jannella alkoi olla todellisia ongelmia jalkapohjan rakkojen kanssa. Omassa päässä oli jo kuitenkin alkanut laskutoimitukset siitä, kuinka paljon olisi käytettävissä viimeiseen 53 kilsaan ja minkälaista vauhtia on pidettävä, jotta maaliin ehtii takarajaan mennessä. Oletin, että tiukille menee ja yritin päästä huollosta nopeasti eteenpäin, JanneM oli taas auttamassa ja tsemppaamassa. Lyhyt tauko tarkoitti tällä kertaa varttituntia. Vähän energiaa, Sealskinzit jalkaan ja kuivat pohjalliset.

Eteneminen oli taas hyvää ja sain poimittua muutaman selän. Eetu lähetti tiukasti väliaikatietoja ja kiristin ruuvia. Geelejä en uskaltanut vetää, mutta Pantterit upposivat. Jossain vaiheessa Wellingin ohitettuani, kokeilin juosta muuttamat pitkospuut. Enää juokseminen ei aiheuttanut väänteitä, mutta voimia ei ollut kuin muutamaan vetoon, tämä antoi kuitenkin luottamusta siihen, että kyllä tästä selvitään. Saavutin Hietsun Kitkajoen rannassa ja mentiin hetki yhdessä. Kun poistuttiin joen rannasta ylemmäksi, lähdin taas omille teille.

Illan mittaan tuuli oli yltynyt ja vähän ennen Juumaa alkoi tulla kylmä. Tuula oli tuonut huoltoon toivomani oluen, mutta vatsaoireiden sävyttämän matkan jälkeen ajatus oluesta tuntui tässä kohtaa liian hapokkaalta. Heitin repusta puolen litran vesipullon pois ja pistin oluen tilalle. Hautajärveltä tänne oli nestettä kulunut vain reilu puoli litraa, joten jäljellä oleva pullo riittäisi siihen, oluelle olisi parempaa käyttöä maalissa. :D

Huollossa lisäsin yhden paidan, mutta lähdettyäni olin hetken aikaa aika jäässä. Sormet olivat muutaman kilometrin heikossa hapessa, mutta sain kädet onneksi lämpimäksi tungettuani ne kalsareihin hetkeksi. Tässä kohtaa v-kerroin oli ehdottomasti korkeimmillaan koko matkan aikana. Keli oli huono, mies kylmissään ja väsynyt, onneksi ei sentään satanut.

Edessä oli kuitenkin enää viimeinen 20km, jos tänne asti oli päässyt, niin loppu menee vaikka väkisin. Porontimajoella laitoin lampun päähän, samaan aikaan järjestäjät soittelivat  sijaintia, GPS oli sammunut 10km aikaisemmin. Hetken kuluttua Niko tuli vastaan ja sain uuden lähettimen. Konttisen nousu meni hitaasti, mutta varmasti. Otin huollossa hieman energiaa ja lähdin viimeisen mäen kimppuun.

Olin sen verran väsynyt, että Valtavaaran nousu oli sauvojen kanssa huomattavasti helpompaa. Tasapaino alkoi olla hieman heikko tasaisellakin ja sauvojen kanssa oli huomattavasti helpompi tunkata mäkeä ylös ja toisaalta ottaa vastaan alamäessä, jotta ei kaatuisi. Pikkasen piti kirota niitä valenousuja ennen Valtavaaran huippua, pari kertaa luulin jo olevani huipulla, mutta ei. Laskuosuuksilla alkoi päkiät ja kantapäät olla niin hellinä, että eteneminen oli todella vaivalloista. Vihdoin edessä oli enää Hyppyrimäen pystysuora paskamäki, jota kivutessa oli hyvää aikaa kirota ratamestari alimpaan helvettiin.

Vielä laskettelu maaliin ja homma oli paketissa, sen verran oli voimia, että viimeinen sata metriä juosten. Vaikka kello oli neljä aamulla, Batman, Miikka-Pekka ja Ali olivat maalissa vastassa, lämmitti kovasti, kiitos.

Eiköhän kerta riittänyt Karhunkierroksen 160km matkaa, raportti on hyvä päättää isäni toteamukseen toisella yhteisellä Alaskan vaelluksellamme: ”Käy täällä muutkin kuin masokistit, mutta ei kahta kertaa”.

Puukko, olut ja turvonnut naama
Kuva: Juha Jumisko
Tulokset

PS. Kiitokset järjestäjille, hieno tapahtuma!

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Retki-Rogaining 16-17.5.2015

Tämän kesän kilpailukalenteri alkoi selkiintyä jossain vaiheessa talvella. Perinteinen IhanHukassa parini Tommi päätti jo aiemmin osallistua NUTS Karhunkierrokselle. Itseäni Retki-Rogaining 24h SM-kisat kiehtoi enemmän. Onneksi löysin jo aikaisessa vaiheessa Tommille varamiehen Vännin Mikasta ja päätimme laittaa ilmon sisään. 

Pari 50km harjoituslenkkiä tuli vedettyä Nuuksiossa huhtikuun loppupuolella ja sitten kaksi viikkoa ennen 12h Salpaus-Rogassa reilut 70km. Mutta tietenkin sain jonkin taudin viime hetkillä ja viimeisen kahden viikon aikana en käynyt kuin kerran pari tuntia suunnistamassa, muuten podin kurkkukipua, nuhaa ja yskää viimeiset viikot. Aika epävarmolla pohjalla päätin kuitenkin lähteä kisaan mukaan, varsinkin olin Mikan sinne houkutellut ja kisa oli hänelle eka Retki-Roga.

Kisapaikalle saavuimme juuri 3-tuntia ennen alkua, jolloin saimme kartat heti käteen ja suunnittelu alkoi. Pienen tutkiskelun jälkeen aloimme piirrellä reittiä sekä kisakeskuksesta pohjaiseen, että etelään. Selkeää kuvaa ei heti löytynyt. Lopulta saimme yhtenevän aika ison ympyrän aikaiseksi ja mittailimme villalangalla matkaa; noin 130km.  Tiesimme sen todennäköisesti liian pitkäksi, mutta muutamien tarkennuksien jälkeen jätimme sen tavoitteeksi, tosin tunnistaen potentiaalia oikaisupaikkoja. Reitin lisäksi merkitsimme arviot tässä kohtaa 7h (40km) ja 15h (80km) kohdalle. Todellista matkaahan emme tulisi tietämään, koska GPS käyttö oli kielletty.

Vielä lähtökarsinassa päätettiin kuitenkin tehdä muutos suunnitelmaan. Mentiin ensin hakemaan 51 alkulämmittelynä, eikä jätetä sitä potentiaaliseksi vikaksi rastiksi. Matkalla rastille tuli selväksi, että tällä kertaa juostaa 24 tuntia märillä kengillä, sillä kengät kastuivat jo 5 minuutin kohdalla. Onneksi olin teipannut päkiät, joihin yleensä märät sukat aiheuttavat eniten hiertymiä.

Kisa lähti hyvin liikkeelle, rastit 69-86-61 löytyvät helposti. Seuraavalle rastille 77 piti jo rämpiä hieman enemmän maastossa, mutta rasti löytyi helposti pienen lammen rannasta. Tässä kohtaa päätettiin seuraavan kerran muuttaa alkuperäistä suunnitelmaan ja hakea rasti 54 ison ojitetun suon keskeltä, vaikkakin sinne joutui rämpimään melkein kilometrin suuntaansa. Sitten taas takasin suunnitelulle reitille 87-37-96. Vielä sen jälkeen rastit 70 ja 47 menivät virheittä.

Tähän saakka reitimme oli ollut kohtuu tasaisella maastossa, mutta tästä eteenpäin alkoi maastossa olla huomattavasti mäkisempää. Seuraavaa rastia 98, jyrkänne ja jyrkänteen päässä, lähestyttäessä teimme ensimmäisen pienen virheen, oletimme rastin olen jyrkänteen alla, mutta siellähän se oli lähes 100m korkean jyrkänteen yläreunalla; Ei kun kiipeämään ylöspäin. Tässä kohtaa, 5h, pidimme myös pienen tankkaustauon. Toki urheilujuomaa ja patukkaa olimme jo syöneet jo aiemmin. Seuraava rasti 65 noudatti samaa kaavaa, todella korkean nyppylän päällä, jonne myös hieman virheellisesti kiipesimme alakautta. Rasti 89 löytyi helposti, mutta ojan päässä olevaa lähdettä 59 haettiin hetki väärästä suunnasta ojaa.

Rastit 76-49-64 löytyivät helposti. Olimme kuitenkin tässä kohtaa noin tunnin aikataulustamme jäljessä ja päätimme jättää hieman sivussa olevan 44 väliin ja menimme suoraan 93 ja sieltä 78 ja 90. Kello olikin tällä korkealla paikalla olevalla laavurastilla jo 23, joten viritimme samalla lamput ja söimme taas hieman evästä. Ensimmäiset yörastit 88 ja 58 löytyivät helposti (jätimme 38 taas väliin voitaaksemme aikaa), mutta seuraavalla ojien risteysrastilla 67 teimme kisojen isoimman pummin. Löysimme puskien keskeltä kyllä yhden ojan, mutta läksimme ilmeisesti seuraamaan ojaa väärään suuntaan ja vasta reilut 200 metriä rastin takana paikansimme sähkölinjan avulla itsemme takaisin kartalle ja paluu oikeaa ojaa pitkin rastille löytyi sitten helposti.

Seuraavaksi 82, mutta l97 hakemiseen olisi mennyt edes takaisin melkein tunti ja päätimme olla hakematta sitä. Rastit 55-35-72-94 löytyivät pimeästä huolimatta helposti. Mutta aikaa oli kulunut liikaa ja  päätimme jättää oikean yläkulman 99 hakematta ja menimme suoraan 50.

Tärkeä osa tälläisiä kisoja on vesipisteiden mukaan suunnittelu reitille. Emme nimittäin olleet tankanneet lähderastilta mukaan olenkaan vettä ja 55 rastin lähellä olevaan vesipistettä emme löytäneet, kun emme olleet merkinneet sitä kartalle. Onneksi seuraavaksi juoksimme erää kesämökin ohi järven rannalla ja huomasin pumppukaivon sen pihalla. Mökillä ei selvästikään ollut ketään, joten menimme mökin pihalle täydentämään nestevarastojamme ja juomaan raikasta vettä. Samalla pidimme lyhyen tauon ja pakkasimme lampumme ja tankkasimme evästä. Kello oli varmaan jotain 4 maissa aamuyöllä. Yö oli ollut kirkas, mutta kylmä. Joissakin alavissa kohdissa oli varmaan pakkasta. Matka jatkui 60-39-83 reittiä.

Tässä kohtaa teimme toisen virheemme, yksi risteys meni ohi huomaatta ja seuraavassa t-risteyksessä tajusin, että ei olla siellä päinkään, missä meidän oli tarkoitus olla. No vaihtoehtoinen reitti rastille 79 oli toki helppo, mutta ylimääräistä matkaan tuli noin 2km. Perkele.   Tässä kohtaa piti alkaa vielä enemmän oikomaan reittiä kohti maalia ja rastit 85-74-68 jätettiin kiertämättä ja menimme suoraan rastille 62, josta 80-92-63 reittiä jatkaen. Tässä vaiheessa aikaa oli jäljellä noin 3h tuntia ja juoksu alkoi olla jo kohtuullisen jäykkää ja hidasta. Mika oli jo kerran tarkastanut päkiänsä, kun luuli niissä olevan rakkuloita. Olivat vaan niin hyvin turvonneet ja lionneet märissä kengissä, että alkoi juoseminen tiellä varsinkin tuntua.

Seuraavat rasti 91 ja 32 löyvät taas helposti, mutta ihan kisakeskuksen vieressä mäen päällä olevaan 56 haetiin taas muutama minuutti, kun olin ensin katsonut rastimääritteen väärin.

Maaliin päästiin 10 minuuttia ennen määräajan umpeutumista hyvä voimaisina ja ihan vielä juosten. Matkaa kertyi arviolta 120km, joka on huomattavasti vähemmän kuin normaalisti, mutta eipä näin mäkistä maastoa ole aiemmin ollutkaan. Mitään varsinaisia vaivoja ei kummallekkaan lopulta tullut. Kengät menivät kyllä suoraan roskiin J
 

Kotiin palattiin siis taas mitallit kaulassa.

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Pirkan hiihto 1.3.2015


Pirkan hiihto 1.3.2015

Vesihiihtokauden huipentuma, Pirkan hiihto, hiihdettiin lumiolosuhteista huolimatta täysmittaisena Niinisalosta Teivoon. IhanHukassa tiimistä mukana oli Mari perinteisellä ja Juha vapaalla hiihtotavalla.

Perinteisen 90km matkan lähtö oli Niinisalosta klo 7.00. Herätys oli klo 4.00 ja kisapaikalla luulin olevani hyvissä ajoin klo 6.15. Toisin kuitenkin oli, sillä välimatkat lähtöpaikalla olivat jotain muuta kuin mitä kuski kertoi, ja kisaan tuli tehtyä tehokas 45min alkuverryttely vessassa juoksemisen ja varusterepun raahaamisen kanssa. Pelkäsin jo myöhästyväni lähdöstä, mutta ehdin kuitenkin tarpomaan umpihangessa aitausten alta 1.lähtöryhmän keskivaiheille. Vielä jäi pari minuuttia aikaa oikoa vaatteita ja pukea käsineet käteen, ennen kuin startti tapahtui tykin laukauksella. Lähtölaukausta odotellessa jalat oli jo ihan hapoilla ja veren maku suussa, joten ensimmäiset 20km meni ”rauhoittumiseen”  ja sopivan hiihtorytmin löytämiseen.



Lumiolosuhteet vaihtelivat, mutta Kyröskosken lisäksi muita juoksuosuuksia ei ollut. Paikoin oli multaa, hiekkaa, kiviä, heinää, lätäköitä ja lapiolla mätettyä likaista lunta, paikoin hyväkuntoista puhtaan valkoista latua. Lätäköiden kiertoa ja sohjossa hiihtoa oli tosin koko talvi tullut harjoiteltua. Noin 1.30h hiihdon jälkeen sain ensimmäistä kertaa väliaikatietoja, että olin naisista neljäntenä. Alkusählinkien jälkeen sijoitus kuulosti yllättävän hyvältä ja edellä menevä nainen oli näköetäisyydellä. Kyröskosken juoksupätkään mennessä olin ohittanut kaksi edellä ollutta naista ja olin naisista toisena. Kärki meni kaukana edellä ja ainoa tavoite loppumatkalle oli pitää takana tulevat naiset selän takana. Loppumatkasta 20-30km ajan sateli vettä ja välillä vähän räntääkin. Luisto ja pito hyytyivät loppua kohti ihan niin kuin hiihtäjäkin, mutta samoin näytti käyvän monelle muullekin. Maaliin saavuin naisista toisena ajalla 6.03,36. Vauhdinjako oli onnistunut ja suksi toimi ihan hyvin. Pelkäsin löytäväni ykkössuksista ihan uudet hiontakuviot, mutta onneksi pelko osoittautui vääräksi ja kivien kiertely oli onnistunut hyvin. Kolmen viikon ja seitsemän hiihtostartin kisaputki päättyi Pirkan hiihtoon ja loput lumen rippeet saavat sulaa kaikessa rauhassa, samalla kun pienen lepäilyn jälkeen ajatukset siirtyy kohti kesälajeja.

/Mari

Vapaan kilpailun startti oli vasta kello 11, joten Teivosta bussit lähtivät kohti Niinisaloa kello 8:50. Olin siis saanut nukkua aamulla jopa kuuteen, ennen kuin läksin aamupalan jälkeen ajelemaan kohti Mansea. Valmistautuminen oli tällä kertaa varsin erikoinen, sillä lauantaina oli Nuuksiossa pienimuotoiset suunnistuskilpailut. Neljä tuntia tarpomista lumihangessa kengät likomärkinä. Onneksi kisan jälkeen pääsi saunaa. No ei se varmaan sunnuntain kisaan vaikuttanut :) 

Luisteluhiihto menee täysin samoja reittejä kuin perinteinen ja järjestäjät eivät aja reittejä näiden kahden startin välissä. Tällä kertaa se tiesi sitä, että sohjoa oli enemmän kuin oli kivaa. Varsinkin ylämäet olivat aivan muusia ja vielä märkää sellaista. Aluksi suksi luisti kohtuullisesti ja ensimmäiset 20-30km menivätkin vielä kohtuullisen sujuvasti. Mutta pikku hiljaa alkoi luisto heiketä ja toisaalta se vaihteli aika paljon. Varsinkin sellaisissa kohdissa, joissa oli paljon  pehmeää lunta, alkoi suksi tökkiä aika paljon.

Puolimatkaan pääsin hyvissä ajoin ennen puoli-Pirkan lähtöä, joka on ihan oleellista, että ei tarvitse alkaa ohittelemaan kapealla ladulla satoja hiihtäjiä. Muutenkin luisteluhiihdossa oli kohtuullisen vähän osallistujia, sillä välillä sain hiihtää 10km ihan yksin. Hämeenkyrön molemmin puolin oli surkeimmat paikat lumen vähyyden suhteen. Joissakin kohdissa oli enemmän maata näkyvissä kuin lunta.

Kun kaksi kolmasosaa oli hiihdetty, alkoi kropassa tuntua matka. Selkä jäykkeni ja muutenkin vauhti alkoi hieman hyytymään. Johtuen huonosta lumitilanteesta, oli pitkä yli 40km hiihtolenkin jääneet aika vähiin. Onneksi viimeiset reilut 10km hiihdetään jo hieman kovemmalla pohjalla, joka on ollut koko talven latuna. Alkuosa, eli lähes 80km tehdään vain Pirkaa varten maastoon. Siksi se on myös niin pehmeä.

Maaliin pääsin hyvävoimaisena ajassa 5.26.10. Kelin raskautta kuvastaa se, että kolme vuotta sitten loppuaikani oli ollut 45 minuuttia nopeampi. Ja yhtään huononmassa kunnossa en ole nytkään. Että sellainen Pirkka-hiihto. Saa nähdä, jääkö viimeiseksi. Jotain uutta tavoitetta täytyy etsiä ensi talveksi. 

/Juha