keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

No Limit, multisport 7.6.2014


No Limit, multisport 7.6.2014
teksti; Antti
Kuvat; Multisport.fi - Jouni Junkkaala 

No Limit kisattiin Antin ja Markuksen voimin. Allekirjoittaneen kroppa alkaa pikkuhiljaa toipua talven sairastelukierteestä ja kisaan valmistautuminen on onnistunut kohtuullisen hyvin, on tulospetraus edelliseen kisaan verrattuna tavoitteena ja ehjä suoritus ilman isoja pummeja.


Tästä se lähtee
Kisa paikka oli viihtyisä Tervalammen kyläkoulu Vihdissä ja hyvät oli puitteet, kun saavuttiin ajoissa paikalle aamutuimaan. Sää helli osallistujia ja oli mitä mainioin +22 ja aurinkoa. Itseäni mietitytti juomapuolen riittävyys, kun reppuun mahtuu 1.5 l nestettä. Sillä ei tulla pelkästään pärjäämään, kun pyörään ei helposti saa pullotelinettä kiinni, joten repun etutaskuun vielä 0.5 l lisää.

Kisaan tuli jälkikäteen lisälajina rullaluistelu ja se teetti hieman järjestelyjä, Markus lähti kauppaan tuhlaamaan satasia ja sai sieltä rahoille vastinetta, komeat isopyöräiset luistimet! Minä taas ajattelun lainata, soitto Kimmolle, jolle olin myynyt omat luistimet viime kesänä, lupasi yställisesti lainata ”omiani”.

Prologi- Lähtö kiihdytys

Tästä se lähtee
Matkaan lähdettiin klo 10 ”prologilla”, jossa ideana oli ”bike and run” vapaata tyyliä käyttäen kiertää koulun pururata (olisiko ollut n. 1.5 km). Tiedettiin että kärkiporukat keksii jotain tähänkin. Me tyydyttiin perinteiseen totetukseen, jossa minä juoksen ja Markus sai vielä lepuutella pyörän selässä. Kärkitiimit taas veti molemmat alusta täysillä, kun pyöräilijä pääsi puoleenväliin heitti hän pyörän pusikkoon, josta takaa tuleva juoksija sen nappasi ja polki vaihtopaikalle, näin säästyi aika tavalla aikaa, hieno oivallus.

1-osuus, Melonta

Aikamoinen härdelli rannassa
Selvittiin rantaruuhkasta, numerot piti vielä ottaa esille meloessa
Seuraavaksi kun itsekkin sain pyörän alle oli suuntana parin kilometrin päässä oleva Järvi. Markus sai valita mieleisen kanootin kun minä kävin leimaamassa. Meni sitten valitsemaan sen, joka oli jo valmiiksi vettä puolillaan! Tämä taktiikka jäi kyllä epäselväksi  ;-).  Kanootin rantaan saaminen oli jo sinänsä kova ponnistus, mutta saatiin lopulta veteen ja päästiin melomaan. Melonnassa oli tarkoitus hakea järven pohjois-päästä rasti ja takas lähtöpaikkaan ottaen välistä vielä kaksi rastia, kartanlukutaitoa ei paljon tarvittu, kun kilpailijoita oli järvi täynnä. Lähestyessämme 2. rastia, tuli kärki vastaan, vaikka meidän melontavauhti on kilpailijoihin verrattuna hyvällä tasolla, opittiin vielä lisää. Sijaluku oli noussut 10 -> 6 sijalle palatessa pyörien selkään.
2- osuus, Pyöräily

Näytti olevan kohtuu helppoa tie suunnistusta, asfalttia ja hiekka. Muutama reitin valinta mahdollisuus, joista valitsimme yleensä lyhimmän reitin ja hieman tarkkuutta vaativamman, joka kannatti, sillä pysyimme hyvin porukan mukana. 8 rastin jälkeen lähdettiin suorittamaan ”fillari slalomia” vihti ski rinnettä alas, hieno pujottelu rata ylhäälta alas ja kahteen kertaan. Ainoa vauhdin hurmioita latistava tieto tuli, kun pitäisi tulla myös ylös ja kahteen kertaan L. Tässä tulikin sitten pieni hukassa tilanne meille, Markus kysyin ennen toiseen laskun lähtöä, että tarvitaanko vielä ottaa ”yläleima”? Järjestäjä taisi epähuomiossa vastata että ei tarvii, niin pujottelun suoritettuamme suuntasimme kohti lähintä tietä, muiden kilpailijoiden vielä kavutessa kohti mäkeä ylös. Tuloksena tästä tunti sakkoa. Ei voi mitään, kaksi kierrosta on kaksi, eikä 1 ½. Joten tunti sakkosaldo oli matkassa tässä vaiheessa.
Pivot kulkee Markuksen käsissä

Pyöräily jatkui seuraavaksi maastopyörä erikoiskokeella. ”Enska” reitillä, jossa kolme leimattavaa rastia radan varressa. Hyvin selvittiin kun  ”pivotit” oli kuin kotonaan tällä reitillä, ja taisi sija luku parantua yhdellä ollen nyt 5.

3 –osuus, Rullaluistelu

Rullaluisteluun lähdettiin sijalta 4, joten tiukkaa kisailua oli ja markinaalit alle minuutin luokkaa. Luistelu ei ole mun lempilajeja ja se näkyin myös vauhdissa. Reitti oli suht tasainen, mutta vastatuuli söi vauhtia aika tavalla ja tuntui että mennään ylämäkeen kokoajan. Sauvoja tuli ikävä, jotka päätettiin jättää varaston nurkkaan nojaamaan. Markus veti löysin rantein edellä ja minä reidet jumissa täyttä potkua perässä. Ei ole tekniikka hallussa yhtään, ja porukkaa lappas ohi vasemmalta ja oikealta. 10 km reitillä vauhti oli hidasta ja takaa lähestyttiin kovaa vauhtia. Sijoitus kuitenkin rullaluistelun päätteeksi 6.

4- osuus, pyörän selkään jälleen

15 -16 -17- 18 rastit suoritettiin polkien ja 16 osoittautui haasteelliseksi reitin suhteen, ajattelimme oikoa polkua pitkin, pellon poikki. Polkua ei valitettavasti löytynyt ja sen sijaan siinä kohtaa oli 5 metriä korkea ja 30 metriä pitkä risukasa. Ja kun viljeltyä peltoa ei saa ylittää, oltiin hukassa hetken, kun piti valita uusi reitti. Uusi ”Plääni” saatiin kohtuu nopeasti tehtyä ja muutama minuutti meni siinä hukkaan ja takaa-ajajat on taas hiukka lähempänä. Rastille 16. tultaessa takaa ajajat olivat saavuttaneet meidät, kun tuli pieni ”hukassa” tilanne,  katsoin nimittäin ettei rasti voi olla A4 – lappu männyn oksalla. Niinhän se kuitenkin oli, kun lapun takana oli rastilippu! Pari minuuttia meni hukkaan ja takaa tultiin ohi.  Sijaluku muuttunut 6 -> 9.     17. Rasti oli kallion päällä ja järjestäjän mukaan siellä on hyvä ajaa pyörällä, ...niin jos sinne olisi jotenkin pyörän saanut risukkojen läpi, aikaa kului. Onneksi myös muilla oli sama vaihtoehto reitti ja pyörät pusikossa parkissa. 18. rastin jälkeen jälleen hyvällä reittivalinnalla saatiin pari päänahkaa,  vaihtoon  7. sijalla.

5-  kalliopudotus ja suunnistus

ruuhkaa köysipudotusta odotellessa
Seuraavana vuorossa pieni patikointi kallioinkielekkelle, josta mahtavat maisemat. Tehtävänä pudottautua köyttä pitkin n. 15 metriä alaspäin pystysuoraa kallioseinämää. Olin innoissani kun ekaa kertaa elämässäni pääsin roikkumaan avokalliolta köyden varassa. Mahtava fiilis.

ja eikun alas...
Kello tikittää jo 15.30 aikaa ja maalissa pitäisi olla klo 16.00. Meillä oli vielä suunnistusta 12 rastia hakematta , joka ei kyllä ole meidän vauhdikkain laji (+maastopyöräily n. 30 min maaliin). No me leppoisina miehinä päätettiin ottaa max sakot ja yrittää päästä suunnistusrata läpi. Mulla oli juomat lopussa ja muutama energia geeli enää matkassa ja aika voimaton olo.  Markus hoiti hyvin suunnistuksen, rastit napsahti kohdalle ilman pummeja ja vauhti oli ainostaan kävelyn ja hölkän väliltä. Yhdessä vaiheessa Markuksen vauhti tyssäsi, tuli kyykäärme luikertelemaan eteemme, liekö innostunut muista suunnistajista. Valitettavasti joku isokenkäinen oli päättänyt mennä yli ”isomman oikeudella” ja siinä se sätki ”suolet pihalla” . Kaikki rastit löydettiin ja aikaa oli kulunut , maksimi aikaraja häämötti ja sen mukana hylkäys.

Maalissa ...

Oli juhlat ylimmillään ja palkintoja jaettiin kun päätimme pölähtää paikalle klo 16.48, viimeisenä 48 minuttia myöhässä kilpailuajan päättymisen jälkeen. Pasosellakin katkesi hetkeksi palkintojenjako-kuulutus, kun ihmetteli siinä että vieläkö sieltä tullaan. Hieman nolona siinä heitettiin ylä femmat ja pohdittiin, että hyvin meni vaikka aikaa tuhlaantui. Ei mitään mega pummeja ja pientä korjattavaa jäi, mutta suuret haparoinnit vältettiin hyvin.

Todellinen pommi tuli seuraavana aamuna kun tuli tulokset. Reitin oli määrä ajassa mennyt läpi vain yksi tiimi ja muut saivat sakkoja, osa roppakaupalla. Meille tuli myös, mutta kun olimme selvinneet myös suunnistus radan, oli sijoitus kärkipäässä ja historiallisen hyvä 5 sija.

http://www.multisport.fi/kilpailut/no-limit-adventure/tulokset/

Tästä mukava taas jatkaa uusiin seikkailuihin !

Antti

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

ERC 2014 Viro, 7.-8.6.2014

Lähtökohdat tämänvuotisiin kisoihin eivät olleet parhaat mahdolliset, vasen pohkeeni kramppasi todella pahasti torstain ja perjantain välisenä yönä Jukola-joukkueen yöharjoituksessa. Perjantaina aamulla jalalla pystyi hädin tuskin kävelemään, joten tuntui todella typerältä edes lähteä kisoihin. Joku voisi tietysti kysyä, että mitä järkeä on käydä yöharjoituksessa kisoja edeltävänä päivänä. Ei yhtään mitään, mutta eihän 24h Rogainingiakaan voi selittää järjellä, joten en siis yritä tämänkään osalta.

Matkaan kuitenkin lähdettiin ja olimme ujuttautuneet vihollisleiriin eli 9-hengen autoon Tyykikylän Bluesin ja Liekkitiimin kanssa. Suunnitelma Viikkarilla 11:00 Tallinnaan, sieltä autolla "3,5h" Vöruun, josta olisi aamulla tunnin ajomatkan kilpailukeskukseen.

Siirryimme saman tien laivan buffaan ja tankkasimme tukevan setin. Tempaisin ruuan ohella tukevan annoksen punaviiniä, ensisijaisesti vitutukseen, mutta sivutuloksena oli myös selkeä lihasten rentoutuminen. Laivalta lähtiessä jalka oli selkeästi paremmassa kunnossa kuin aamulla. Vihollisten ruokahalu oli hämmentävä, oheinen Gurun jälkiruokalautanen selventää asiaa.

Tulikohan varmasti riittävästi jälkiruokaa?

Matkaa taitettiin taukoineen lopulta 6h, joten olimme perillä majapaikassa vasta illansuussa. Vedettiin tukeva annos pastaa ja pakattiin kisareput valmiiksi aamua varten. Nukkumista häiritsi naapuritalosta kuuluva musiikki, joku teini rääkkäsi stereoitaan eikä musiikkimausta ole mitään hyvää sanottavaa.

Aamiaisen jälkeen siirryimme kisapaikalle hyvissä ajoin. Jalka oli taas paljon paremmassa kunnossa kuin illalla joten olin suorastaan varovaisen toiveikas, juoksin parikymmentä metriä eikä jalassa tuntunut juuri mitään. Jonkun verran ehdittiin jutella tuttujen kanssa, ennen kuin kartat jaettiin klo 10.

Tällä kertaa tuntui, että suunnitteluun ei todellakaan ollut riittävästi aikaa. Jonkun näköinen suunnitelma kuitenkin raavittiin kasaan, en ollut siihen tosin yhtään tyytyväinen.

Aina yhtä skarpin näköisenä lähdössä. Kuva: Mika Penttilä

Lähtökarsinassa onnistuimme jo hukkaamaan toisemme tiimin nimen mukaisesti hetkeksi. Paukusta liikkeelle klo 12, Liekkitiimi suhahti ohi eikä ollut mitään mahdollisuutta, eikä halua, vastata vauhtiin. Ehdittiin hölkätä reilu 100m, kunnes pohkeessa vihlaisi ikävästi. Ensimmäinen reaktio oli, että tämä on sitten tässä (tähän kuuluisi helvetin pitkä lista kirosanoja). Tänne asti oli kuitenkin tultu, joten päätin, että jatketaan nyt ainakin jonkun aikaa, kun jalkaa ainoastaan vihloo, eikä satu aivan järjettömästi. Päässä takoi ajatus, että tämä reissu saattaa katketa milloin tahansa, mutta mennään sitten niin kauan kuin voidaan, edes kävellen.

Lähdettiin tekemään kiertoa kartan oikean yläkulman kautta, mutta skipattiin 407, koska meitä oli peloteltu Virolaisten soiden märkyydellä. Heti rastilla 406 saatiin opetus, että karttaan merkittyihin linjoihin ei voi täysin luottaa, mentiin linjan ohi, mutta korjattiin nopeasti takaisin kohti rastia. Seuraavallakin välillä  406 -> 601 vielä välteltiin soita ja tehtiin kierto vasemman kautta, pienen pummin ja kierron ansiosta hävittiin jonkun verran Pekalle ja Mikolle, joiden kanssa oltiin edellisellä rastilla yhtä aikaa. Tästä pääteltiin, että ei ne suot ihan mahdottomia ainakaan ole.

Jalkaa vihloi enemmän maastossa ja erityisesti ylämäessä, joten jonkun verran tehtiin kiertoa ja pysyteltiin teillä ja poluilla, esimerkiksi rastille 317 kierrettiin vasemman kautta, toisin kuin naispari, joka lähti puskemaan suoraan valkoisen alueen poikki, heitä ei linjalla näkynyt, joten ainakin tässä tapauksessa kierto oli nopeampi tapa edetä. 412 kohdalla taidettiin ensimmäisen kerran muuttaa suunnitelmaa ja mentiin 224 kautta 318:lle. Tämä tieto suunnitelmasta perustuu tosin täysin muistiin, koska säänkestävälle kartalle merkkaamamme reitti oli pyyhkiytynyt jo aikaa sitten pois. Suunniteltu reitti oli kuitenkin aika hyvin muistissa, joten ei tuosta kovin suurta haittaa ollut. Muutenkin sitä rukattiin matkan varrella lisäämällä rasteja tarpeen mukaan.

Juostessa pään ympärillä pyöri jatkuvasti iso lauma paarmoja, ei niistä suurempaa haittaa liikkuessa ollut, mutta kun rastin 225 jälkeen pysähdyin hetkeksi kaivamaan ensimmäistä kertaa energiaa repusta, herhiläiset hyökkäsivät armottomasti kimppuun, jalkoihin ja käsiin tuli useita puremia. Ei todellakaan tehnyt mieli pysähtyä ihan heti uudestaan.

508 jälkeen vedettiin taas yhdestä linjasta yli ilman havaintoa ja kun suuntakin oli vähän sinnepäin, menetettiin muutama minuutti pusikossa harhaillessa.



Välillä 413 – 319, noin neljän ja puolen tunnin etenemisen jälkeen totesin, että vasempaan pohkeeseen ei enää satu yhtään. Kipu oli siirtynyt oikeaan kantapäähän. Hyvä, vaihtelu virkistää.

Suunnittelun aikana arvuuteltiin ison avosuon polkua ja epäiltiin, että oliskohan siellä pitkospuut, no olihan siellä. Niitä oli mukava jolkotella kohti rastia 604. Kun pitkoksilta hypättiin suolle, olikin vastassa hieman toisenlainen todellisuus. Märkää oli paikoitellen puolisääreen asti, eikä edes jaksettu vielä tässä vaiheessa heittää reppua jonkkaan piston ajaksi kuten muut. Hieman rastia ennen vasemmalta pyyhälsi kaksi ihan urheilijan näköistä kaveria melko jäätävää vauhtia. Kun juoksivat hetken kuluttua vastaan tunnistin hallitseviksi maailmanmestareiksi eli Eensaaren veljeksiksi, vähän eri sarjassa painitaan.

Suorasti 705 otettiin etelästä mahdollisimman paljon valkoisen kautta, ei olisi ehkä tarvinnut, avosuo osoittautui täällä melko hyvin edettäväksi

Ekalle juomarastille tultiin 6h50 etenemisen jälkeen, leilissä oli vielä vajaa litra, joten pari litraa vettä oli mennyt tähän mennessä. Vatsaongelmien takia olen päätynyt juomaan pelkkää vettä, urheilujuomalla menee vatsa yleensä sekaisin. Taukoa pidettiin yhteensä 18 minuuttia. Täytettiin säiliöt, syötiin sämpylät ja putsattiin kengät sekä puristettiin sukat kuiviksi. Oli mukava hetken aikaa tuulettaa varpaita. Juomarasti W3 oli jonkun tilan pihassa, jossa oli grillijuhlat menossa. Tuoksut olivat taivaalliset ja pari kertaa kävi mielessä että helvettiäkö me täällä ryynätään, kun voitaisiin olla jossain nauttimassa elämästä, lihaa lautasella ja punkkua lasissa. Vielä lähtiessä joku kaveri kyseli haluatteko saunaan. Olisi kuulemma ollut oluttakin tarjolla. Eipä kiinnostanut.

Rastilla 320 tehtiin ensimmäinen mainittava pummi, mentiin ensin rastin eteläpuolelta ohi, hieman suon laitaa ylempänä. Kun hakkuuaukea alkoi näkyä, todettiin, että pitkäksi meni. Takaisin tultiin vielä alempaa sillä oletuksella, että rasti on sitten varmaan suon reunassa. Väärin, ei ollut sielläkään. Nyt ei auttanut muuta kuin katsoa minkälaisia uria maastosta löytyy ja niiden perusteella lähdettiin katsomaan ylempää rinteestä. Sieltähän se rasti lopulta löytyi, parin sadan metrin päästä sieltä, mistä odotin sen kartan perusteella löytyvän. Olisi jäänyt varmaan yöllä löytämättä, pummia kertyi lopulta kahdeksan minuuttia. Olen kyllä sitä mieltä, että maasto ei vastannut karttaa tuossa kohtaa, joten rastiakaan ei olisi pitänyt pisteeseen laittaa.



Juomarasti W6 tuli sen verran nopeasti vastaan, että täytettiin ainoastaan Juhan pulloa ja juotiin siitä tukevat siivut. Paarmat olivat hävinneet päivän mittaan, mutta nyt pysähtyessä hyttysarmada kävi kimppuun. Eipä tehnyt mieli viettää täälläkään yhtään ylimääräistä aikaa, jotenkin kuitenkin saatiin kolmisen minuuttia aikaa kulumaan.

218 jälkeen laitettiin tiellä lamput päähän. Oli jo niin pimeää, että karttaa ei nähnyt lukea yhtään edes aukealla. Juuri kun lähdettiin liikkeelle, metsästä pöllähti sekapari ja oletin, että he tulivat linjalta, joka vie rastin lähelle. Kun päästiin linjalle, ura oli selvä, katsoin suunnilleen suuntaa ja totesin, että hyvältä näyttää. Puolivälissä ihmettelin, kun yhtäkkiä noustiin käyrän verran ylöspäin, mutta kartassa ei ollut mitään, pelkkää valkoista. Ajattelin, että ei tänne nyt ihan kaikkea ole saatu piirrettyä. Jatkettiin hetken matkaa eteenpäin, ura alkoi hävitä ja lopulta sitä ei ollut enää näkyvissä. Noo, ajattelin että mennään linjaa pellolle asti, siitä sitten korjataan rastille pikkasen takaspäin. Ei tullut niittyä vaan joku helvetinmoinen rytö. Mietin, että voisko olla niin, että kartta ei pidä paikkaansa ja pelto onkin metsittynyt. Jatkettiin vielä hetki, löydettiin tuore ura, joka johti lopulta pellon kulmaan. Kääntelin karttaa hetken ja ihmettelin miten ihmeessä pelto voi olla tämänsuuntainen ja muotoinen. Lopulta bitit asettuivat oikeaan järjestykseen ja tajusin mitä oli tullut tehtyä ja missä oltiin (kartan punainen piste). Yösuunnistus löysin rantein kostautui heti. Korjattiin kohti rastia, puskettiin uudestaan sen saman saakelin rytön läpi ja hakkuuaukean kautta rastipisteen mäelle. Mutta mitään rastia ei löytynyt. Kierrettiin mäkeä ja ihmeteltiin missä ihmeessä se rasti oikein on. Mäellä parveili ainakin neljä eri joukkuetta. Mäen muoto ei tuntunut vastaavan kartasta löytyvää käyrää. Käytiin pohjoisreunallakin kerran ja todettiin, että rinne lähtee laskeutumaan kohti peltoa, kauemmas on turha mennä. Uutta kierrosta kehiin, kun lopulta yksi pari kertoi löytäneensä rastin, osattiin mennä riittävän kauas pohjoiseen ja vihdoin löydettiin lippu. Bonuksena saatiin puskea vielä kerran sen saman rytön läpi. Molempiin pummeihin paloi lopulta aikaa yhteensä 28 minuuttia. Hyvin lähti yösuunnistus käyntiin…



Päästiin lopulta takaisin pellolle, jossa olimme hetki sitten paikallistaneet itsemme. Seurattiin hetken uraa, joka yhtäkkiä katosi alta. Ei auttanut muuta kuin lähteä puskemaan läpi melkein miehen korkuisen koiranputkikasvuston, jonka pohjalla oli järkyttävä määrä nokkosia. Jokainen askel poltti reisiä. Tätä saatiin sitten nauttia yksi kokonainen kilometri, onneksi ei yhtään vituttanut.

219 jälkeen oli pitkä pätkä tietä, joka sopi hyvin yöllä suoritettavaksi. Pysähdyin tielle päästyämme hetkeksi vääntämään sukat kuiviksi ja poistin samalla roskat kengistä, Juha jatkoi kävellen eteenpäin, mutta hölkkäsin hänet nopeasti kiinni.

Väli 704 – 328 päätettiin kiertää tien kautta, vaikka kartasta puuttuukin pätkä tietä. Taisi olla ihan tahallaan katkaistu kartta tuosta kohtaa, koska hetken kuluttua eteen tuli risteys, josta valitsimme vasemmalle kääntyvän haaran. Hakkuuaukea pilkotti vasemmalla ja oli helppo löytää rastille johtava linja. Team Penalty meni välin suoraan suon läpi, tiekierto osoittautuu kuitenkin vajaa pari minuuttia nopeammaksi.

Seuraava tyhmyys tehtiin rastin 328 jälkeen. Ajattelin ensin, että käydään vain ottamassa ojanpäärasti  510 pistona ja jätetään reput ison tien varteen. Perustelu taisi olla, että jos rastille 326 vievä linja on huono tai olematon niin tällä päästään varmemmin rastille. Rastin 510 jälkeen todettiin kuitenkin, että linja on erinomainen eikä ole mitään järkeä mennä repuille ja hakea vasta sitten rastia 326. Haettiin siis ensin 326, pummattiin vielä varmuuden vuoksi rastia viitisen minuuttia, koska se oli vaikeampi ottaa siltä puolelta, jolta sitä lähestyimme. Lopuksi menetettiin vielä kymmenen minuuttia, kun käytiin poimimassa reput tienvarresta. Hieno homma, jälkeenpäin kun katsoo tätä sekoilua, ei voi kuin ihmetellä.

Rastilla 215 arvottiin, mennäkö suoraan rastille 703 vai tiekierron kautta. Maasto näytti sen verran epämääräiseltä, että päätin aamuhämärässä valita tiekierron. Pidimme kymmenen minuutin aamiaistauon puolivälissä, laitettiin lamput takaisin reppuun ja otettiin rasti pistona ilman reppuja. Juhalla alkoi matka painaa ja tiellä juostessa rako alkoi venyä. Vähän ennen rastia törmättiin toisen kerran MUV sarjan voittaneeseen suomalaispariin Forsblom/Reiman.

Seuraavat viisi väliä menevät ilman mainittavaa sekoilua, pientä päänvaivaa tuotti ojan ylitys välillä 509 – 416, mutta onneksi löytyi puunrunko, jota pitkin taiteiltiin yli. Tasapaino ja lihaskontrolli ei vaan 17h etenemisen jälkeen ollut aivan parhaimmillaan, mutta yli selvittiin ilman uimista. Välillä 416 - 323 piti ensin hieman hakea ojan ylityspaikkaa ja puolivälissä karttaan merkitsemätön kärrypolku ohjasi meitä vasemman kautta ja turhaa kiertoa tuli jonkun verran.

Juomarastilla W2 annoin Juhalle pari geeliä, täytettiin huomaleilit ja juotiin varastoon jonkun verran, aikaa tuhraantuu lopulta 6 minuuttia tähänkin operaatioon. Mitään itikoita ei tällä kertaa ollut riesana, jotka olisivat kannustaneet jatkamaan matkaa nopeasti.



Juhalla geelit vaikuttivat lähes välittömästi ja seuraavat 10 kilometriä Juha oli se, joka piti vauhtia yllä, olisin ollut helposti suostuteltavissa pidempiin kävelypätkiin. Kilometrejä naputetaan keskimäärin reilun 7 min/km vauhdilla eteenpäin. Toisaalta hyvä, että pääsääntöisesti edetään juosten, koska pitkät suorat olisivat kävellen olleet masentavan pitkiä.

Pekka ja Mikko, joihin törmäsimme aamuhämärässä, varoittelivat jotain kaakkoiskulmasta. Lähinnä näiden puheiden takia jätimme väliin rastin 305, jota moni sanoi kisan jälkeen etsineensä urakalla. Muuten tämä alue menee ilman ongelmia, välillä 303 - 302 ollaan hieman hukassa, mutta pellon kulmasta korjataan kohti rastia. Juomarastilla W5 ei enää täytetä säiliötä vaan otetaan pelkästään pari hörppyä vettä.

Edessä oli taas pitkää tiesuoraa ja edettiin pääsääntöisesti juosten, vaikka mittarissa oli jo 128km, yksi onnistuttiin jopa vetämään kokonaan juosten ajassa 6:14. Siitä kuitenkin toivuttiin hetken aikaa kävellen ja energiaa tankaten. Mittailin samalla kartasta, paljonko maalin yläpuolella olevien järvien kierto tekee matkaa ja mihin aikaan suunnilleen olisimme kiertoon lähdössä. Eteneminen oli ollut sen verran vahvaa, että kiertoon jäi lopulta ruhtinaallisesti aikaa, päätettiin vielä lisätä 313 suunnitelmaan. Matkalla rastille törmättiin Resistanceen, Ilkan valokuvien perusteella matkan loppuminen alkaa jo hieman hymyilyttää.

Kohta tää kärsimys loppuu. Kuvat: Ilkka Lassila

Viimeinen rasti ja vielä tietä pitkin pääsääntöisesti juosten maaliin, aikaa jää lopulta käyttämättä 25 minuuttia, sillä olisi varmaan jossain ehtinyt vielä yhden rastin hakea, mutta ei kauheasti jaksa kiinnostaa. Muu autoseurue on tullut meitä aikaisemmin maaliin, joten pientä painetta on havaittavissa nopeaan peseytymiseen, mutta toiminta maaliin tulon jälkeen on kyllä kuin hidastetussa elokuvassa. Suihkussa ei kuitenkaan tule liian kauan läträttyä, siitä pitää huolen jääkylmä vesi.

Aika pienillä vauriolla selvittiin tämänkertaisesta reissusta, Juhalla lähti nahka yhdestä varpaasta, mulla tuli päkiään pieni rakko. Maalissa jalkapohjat näyttivät siltä, että jotain pahempaakin olisi odotettavissa.

K18. Kuva: Sami Kuusi

Jälkianalyysinä, kun karttaa katsoo, niin varmaankin olisi pitänyt lähteä rohkeammin luoteiskulman ison avosuon kiertoon, siellä olisi ollut tarjolla 32 pistettä. Ei vaan usko riittänyt siihen, että jalka ylipäätään kestää. Tosin suunnitelma/toteutus oli muutenkin huono, edetyillä kilometreillä olisi pitänyt olla kymmenen pykälää korkeammalla, kun nyt sijoitus oli 20. Pummejakin tuli tehtyä aivan liikaa, yhteensä noin 40 minuuttia. Ainahan niitä rogassa jonkun verran tulee, mutta nyt tuli liikaa. Toinen 40 minuuttia kului juomapisteillä ja aamiaistauolla, niistä on paha kauhean paljon enää tinkiä.

Se mikä edelleen jurppii Rogaining-kisoissa, on sarjajako. Veteraanisarja on ikäryhmä 40-55. Aika vaikeaa on kilpailla 10 vuotta nuorempia vastaan. Nyt tuloslistalta löytyy meidän edeltä 2 joukkuetta, joissa yhteenlaskettu ikä on meitä korkeampi, mutta näillä mennään vielä 6 vuotta.



maanantai 2. kesäkuuta 2014

Bodom Trail, 29.5.2014

Kun Bodom Trailin kilpailu viime vuonna julkistettiin, en ollut yhtään innostunut osallistumaan. Ajatus maastossa juostavasta puolikkaasta, joka kuitenkin vedetään aika lailla täysillä, tuntui lähinnä vastenmieliseltä.

Kummasti vaan alkoi kisaviikolla mieli muuttua ja perustelin asian jotenkin itselleni, että eihän sinne tarvitse lähteä täysillä vetämään. Kisakuntoa ei mitenkään edesauttanut puolitoista viikkoa aikaisemmin juostu Leidenin maraton eikä edellisenä lauantaina 28 asteen helteessä juostu Montrail viiskymppinen.

Kisaa edeltävänä iltana sain kuitenkin hankittua peruutuspaikan, tankkauskin oli jo tässä vaiheessa suoritettu pizzan ja punkun merkeissä. Erinomainen lähtökohta onnistuneelle suoritukselle.

Pelipaikalle saavuttiin Antin kanssa joskus kahdeksan jälkeen ja vältettiin suurimmat ruuhkat kisamateriaalin noudossa. Loppuaika ennen lähtöä kulutettiin tuttujen kanssa jutellen sekä ihmetellen miksi Pirttimäen kahvilan ovet pysyvät suljettuna. Kahvia teki mieli, mutta saamatta jäi, koska järjestäjilläkään ei ollut mitään omaa myyntipistettä. Tämän epäkohdan toivottavasti korjaavat ensi vuodeksi.

Läpänheittoa ennen kisaa Anttien kanssa. Kuva Merja Ylihärsilä.

Ennen kisaa suunnittelin, että lähtisin kakkosryhmässä, siinä pääsisi ehkä lähemmäs kärkeä ja vältettyä suurimpia ruuhkia. Kun ensimmäinen ryhmä oli järjestäytynyt lähtöön, kiertelin hetken ja totesin, että eihän täällä ole enää ketään tuttuja. Siirryin siis kuitenkin ensimmäiseen ryhmään ja paukusta liikkeelle. Tarkoitus oli edes vähän jarrutella menoa ensimmäisen kilometrin hiekkatiepätkällä, ettei heti ala ahdistaa. Jossain määrin onnistuikin ja ensimmäinen kilometri mentiin ajassa 4:50. Kun siirryttiin polulle niin eteneminen alkoi tökkiä ruuhkien takia. Vaikea arvioida paljonko tämän takia meni aikaa hukkaan, mutta sykkeiden perusteella viidennen kilometrin kohdalla on saanut jo mennä haluamaansa vauhtia.

Aika lailla letkassa tuli mentyä ensimmäinen kierros, ohituksia tuli tehtyä jonkun verran ja muutama tuli takaa ohi. Ensimmäisen kierroksen kohokohta oli Jannen ja Juhan kannustusjoukot jossain 6km kohdilla, metsä raikui ainakin puolen kilometrin päähän, kun kundeilla oli täysi älämölö päällä.

Ekan lenkin lopussa porukka alkoi harveta ja kun lähdin toiselle kierrokselle (jonne ei kovin paljon tehnyt mieli lähteä) niin takana ei näkynyt kuin pari tyyppiä sadan metrin päässä. Edessä sentään oli reilun parinkymmenen hengen letka, jonka sain pikkuhiljaa imettyä kiinni. Toiselle lenkille lähdettäessä oli ilmeisesti ainoa juomapiste, josta vettä olisi saanut ilman omaa mukia. Senkin onnistuin jotenkin täysin missaamaan, joten koko reissu meni ilman juomista, onneksi keli oli kuitenkin mitä oli, joten en sitä kauheasti jäänyt kaipaamaankaan.

Jossain 14km kohdalla sain Alin kiinni ja jotenkin jäin siihen semimukavuusalueelle roikkumaan peesiin. Maastossa olisi voinut ehkä vähän kiristää, mutta ajattelin, että tässä on viikatemies sen verran lähellä, että ei tehnyt mieli hirveästi höntyillä ja jumituin peesiin. Kuvittelin varmaan säästäväni voimia johonkin loppunostoon.

Kaikilla tiepätkillä jengi lappoi huolella ohi ja taas metsän puolella selät tulivat eteen ohitettaviksi. Pikkuhiljaa kilometrit siinä kuitenkin vähenivät ja jossain 18km kohdalla totesin, että mitään kanttausta ei ole tulossa. Toivoin kuitenkin, että mitään suurempia mäkiä ei olisi enää tiedossa. Mitään käsitystä tästä ei ollut, koska en ollut yhtään tutustunut reittikuvaukseen, onneksi Ali tiesi kertoa, että mitään isoja mäkiä ei enää ollut jäljellä.

Alin peesissä, jossain Hynkänlammen (?) paikkeilla. Kuva Kaj Ewart.

Lopun hiekkatienpätkällä peesi meni menojaan vaikka sykekäyrä näyttää siltä, että jotain loppunostoa olisin tehnyt, ihan kaikkea ei vielä ollut metsään siis jätetty.

Mutta joo, helvetin hauskaahan tämä oli, vaikka pikkasen rääkkäyksen puolelle menikin. Ensi vuonna uudestaan ja paremmalla valmistautumisella pari minuuttia pois. Jos ensi vuodeksi saisi vielä H50 sarjan olisi mukavampi lukea tulosluetteloa...

Reitti

Tulokset

Paljon enempää ei koneesta irtoa.