Lumi hukassa 1.2.2014


Idea sisäsoutukisoista tuli jossain 20. sateessa otsalampun kanssa tehdyn sauvatreenin kohdalla. Lunta ei ollut tulossa ja hiihtoa sai odottaa, jotain piti keksiä. Niinpä sitten otettiin sisäsoutulisenssi.
Muutamat sisäsoututreenitkin tuli tehtyä ja samalla huomattua, että laitteellahan saa aika monipuolisia treenejä. Lajikohtaisia treenitunteja ennen ensimmäisiä kisoja, ja samalla myös ensimmäisiä SM-kisoja, tuli ehkä 10h. Olihan sillä välin tullut myös pakkasta ja tykkiladulla oli kiva hiihtää : )

2.000m sisäsoutukisat pidettiin 1.2. Helsingin urheilutalolla. Kisapaikan nähdessäni kävi jo hirvittämään. Hallin keskellä oli pari riviä soutulaitteita, niiden takana suuri taulu...ja edessä katsomo. Tuolla pitäisi kisata kaikkien edessä. Kun on tottunut, että saa kaikessa rauhassa sählätä keskellä metsää ilman, että kukaan näkee kaikkea mitä tekee. Kisavalmistelut paikan päällä alkoivat punnituksella (kevyet luokat). Verryttelyyn oli onneksi laaja laitevalikoima. Ja se mikä oli suureksi onneksi oli muutamalta kokeneelta soutajalta saadut ohjeet pari tuntia ennen kisaa. Niitähän ehti vielä riittävästi kokeilla ennen omaa starttia...
Kisassa sain hyvän paikan viime vuonna 24h ME-tuloksen soutaneen naisen vieressä. Tiesin, että vieressäni on oman sarjan voittaja. Kisan aloitin parin oman “testitreenin” nöyryyttämänä todella rauhallisesti. En halunnut olla vielä puolivälissä kisaa korvia myöten maitohapoilla. Puolivälin jälkeen yleensäkin hallissa desibelit nousee eikä enää kuuluttajan äänestäkään saa selvää. Minulle kuitenkin aloitettiin antamaan väliaikoja puolivälin jälkeen ja uskalsin aloittaa soutamaan kovempaa kun tiesin tilanteen. Viimeiset 800m menikin parasta vauhtia ja tahti vaan kiihtyi loppua kohti, samalla kun se monen kohdalla alkoi jo hyytymään. Sen verran kuitenkin otti tiukille, että kun mittari näytti nollaa niin tuntui mukavalta mennä lattialle makoilemaan.
Ekasta sisäsoutustartista oli kotiin tuomisina SM-hopeaa ja palkintokaapissa taas yksi uusi laji lisää. Vaikka sisälajit eivätkään kuulu IhanHukassa normivalikoimaan, voi tämän tiimin jäsenen silti löytää jatkossakin sisäsoutukisoista. Ainakin siinä tapauksessa, jos ulkona ei ole lunta.
Kuva: Mikkelin Soutajat

IhanHukassa Mari

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

TOR des Geants 10-15.9.2023