sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Mammuttiruntu 31.10-1.11.2014

Ensin historiaa; Mammuttimarssi 2010, sieltä kaikki alkoi, eli IhanHukassa tiimin ylipitkien matkojen (>maraton) tallaaminen. Tänä vuonna kolmatta kertaa Runtulla, tällä kertaa yksin, sillä Tommi oli estynyt itse osallistumaan ja toimikin ratamestarin apulaisena. En tiedä pääsikö Tommi vaikuttamaan reittiin, mutta tällä kertaa reitti vaati suunnistustaitoa aiempia enemmän sitten Kytäjän metsien. Hyvä niin.

Itselläni valmistautuminen oli mennyt kohtuullisesti, tosin ylipitkät lenkit syys- ja lokakuussa jäivät yhteen maratoniin ja kahteen Nuuksion kiertoon (52km), tosin peräkkäisinä viikonloppuina. Viimeisen viikon ennen Mammuttia lepäilin, varsinaista tankkausta ennen sen ihmeellisemmin tehnyt ja kaiken huipuksi perjantaina en edes kerennyt syödä lounasta kiireellisen työpäivän takia. Illalla siinä vielä kello 19 aikaa söin, lepäilin sohvalla ja mietiskelin, että lähteäkkö ollenkaan. Mutta kun olin Pekalle luvannut lähteä matkaseuraksi, niin olihan se pakko ryhdistäytyä ja pakata eväät reppuun ja muuta tavarat reppuun.


Kuva Matias Pusa lähtötunnelmia
Kisapaikalle saavuin vasta parikymmentä minuuttia ennen h-hetkeä ja siinä vielä kiireessä teippailin varpaita ja päkiöitä parkkipaikalla. Virhe. Ilmoittautuminen ja vielä pikapalaveri Pekan kanssa ensimmäisten rastien reiteistä. Toki olimme käyneet reitin kokonaisuudessaan läpi kertaalleen kahdestaan ja tarkentaneet puolin ja toisin suunnistuskartoilta peruskartastoja.

 Ensimmäiselle rastille lähdettiin lähes suorinta reittiä, sillä tiesimme sähkölinjalle menevän polun
 
kuva Antti Nousiainen
Suonsaarensuon reunasta. Jotkut olivat menneet suoraan sähkölinjalle ja se olikin osoittautunut nopeimmaksi reitiksi. Oheisessa kuvassa Nopsakoipi leimaa, mina olen pylvään takana ja Pekka vieressä.

Huomasimme 2. rastille lähdettäessä, että meidän edellä menee muutamia valoja pellon reunassa. Itse olimme ajatelleet mennä ko. kohdasta tietä kiertäen, mutta tässä kohtaa päätimme lähteä myöskin oikaisemaan. Aikamoista rytöä väli olikin ja oikealla puolella olevasta joesta pitäisi päästä yli. Viimein tuli kohta, jossa oli kaatunut puu ja Pekka meni ensin yli. Kun minä reilut 10kg painavampana astui puun päälle niin periksihän se antoi sen verran, että jo hieman tossut kastui, mutta onneksi se ei mennyt kokonaan poikki ja Nopsakoipikin meidän perässä pääsi yli. Vähän ennen 2. rastia saatiin ensin Bastvik ja ja sitten TT-tiimin kaverit kiinni ja meitä olikin sitten seitsemän miehen ryhmä jolkuttelemassa tietä pitkin.


Juoksu kulki muuten hyvin vielä tässä vaiheessa, ainoastaan vasemman jalan takareisi hieman oli kireenä, mutta sellaista oli ollut aiemminkin ja tiesin, että se menee ohi. Mutta sen sijaan päkiän  teipit olin laittanut liian kireälle ja molempien jalkojen pikkuvarpaat olivat hanganneet toiseen varpaaseen. Jossain kohtaa tiellä otin vähän keulaa muihin ja he ihmettelivätkin, kun juoksin ylämäetkin. Sitten vaan kengä ja sukka pois ja revin vasemman jalan teipit pois. Kundit meni ohi ja huutelin, että otan Teidät sitten kiinni. Oikean jalan teipit revin myöhemmin Veikkolassa, kun muutenkin pidettiin tankkaustaukoa.

4. rastille eli tehtävärastille siinä sitten mentiin lähes yhtämatkaa. Pekan kanssa saatiin tehtävä suoritettua lyhyen mietiskelyn jälkeen, mutta tässä kohtaa Nopsakoipi joutui sakkolenkille ja tipahti porukasta.  Nedergårdin risteyksessä jätettiin Pekan kanssa reput tien laitaan ja lähdettiin kohti Datsun-rastia. Muut jäivätkin siinä meistä hieman, kun eivät tehneet samoin. Mutta Tornbergetin mentäessä lähdettiin metsään tieltä liian myöhään, kun Pekan emme koskaan huomanneet  merkkinä olevaan latoa. Ajauduttiin liikaa oikealle suolle ja kastelin kengät täysin. Otettiin korjausliike vasempaan ja oikea mäki löytyi. Mäen päällä tulikin TT-tiimi ja Bastvik vastaan jo takaisin päin rastilta. Olimme tehneet noin 15 minuutin pummin. Takaisin mäeltäkään ei ihan suoraan osuttu tiehen, vaan ajauduttiin liikaa oikealle pellolle.
Siitä sitten jolkoteltiin takaisin repuille. Sen verran metsässä rypeminen oli sapettanut, että emme lähteneet oikaisemaan Kivisillan kohdalta. Myöhemmin kuulimme Bastvikilta, että siellä olisi ollut hyvä polku. 9.rastin jälkeen teimme myös pienen pummin, kun emme huomanneet tieltä vasemmalle lähtevää polkua, vaan juoksimme 100m eteenpäin mökin pihalle, jonne tie onneksi päättyi. Takaisin ja polulle.
Veikkolan K-Marketin pihalla pidimme pienen tauon ja täydensimme juomavedet. Olin käynyt viikolla tarkistamassa ko. vesipisteen, sillä vuosi sitten suurin haasteemme oli ollut veden puute. Tässä vaiheessa kilometrejä taisi olla mittarissa hiukka alle 50. Siitä eteenpäin rastille 12. saakka olikin vielä asfalttia, mutta sitten pääsimme Nuuksion poluille.
Rastille 13. menimme ns. alakautta, eli emme jatkaneet 12. rastilta eteenpäin kohti  Mustalampea, vaan palasimme hieman takaisin päin. Tässä vaiheessa juoksu alkoi hetkellisesti muuttua enemmän kävelyksi, sillä pimeässä juurakkoisten ja kivisten polkujen juoksu ei oikein sujunut. Pieni pummikin tehtiin, kun kartamme mukaan yksi risteys oli hieman eri kohdassa. Vähän ennen 13. rastia Bastvik tulikin taas vastaan; Hän oli meitä ehkä 10 minuuttia edellä. TT-tiimin kundeja emme enää nähneet. Samalla saimmekin seuraa myös yhdestä marssi-matkan porukasta. Heillä oli kaiken lisäksi erinomainen suunnistuskartta seuraavasta välistä Mustalammelle ja juoksimme sen yhdessä hieman oikoen. Mustalammelta Kattilaan läksimme Pekan kanssa omaa reittiä, mutta noin 1km ennen Kattilaa sama porukka tuli toiselta polulta taasen seuraksi. Onneksi aamukin jo valkeni tässä vaiheessa ja lampun sai sammuttaa.
Kattilan jälkeen kohti uimarastia Pekka paineli yhden marssi-matkalaisen kanssa edellä. Reitti oli tuttu ja juoksentelin kaikessa rauhassa ja tankkasin evästä. Uimarastilla olikin sitten Bastvik ja Pekka jo riisuuntumassa ja ei kun uimaan. Lämpötila oli lähellä nollaa ja vesi +5 asteista. Uinnin jälkeen oli mukavaa saada kuiva paita päälle ja sukat  jalkaan (ainoat lisävarusteet, joita olin repussa kantanut). Makkaraa ja ruisleipää syödessä alkoi pikku hiljaa lämpö palautua kehoon. Ja eikun matkaan kolmistaan tällä kertaa, eli Bastvik liittyi seuraamme loppumatkaksi.
Rastin 17 lähettyvillä oli hirviporukka pitämässä taukoa nuotiolla. Hieman ihmettelivät meidän touhuja, kun kuulivat kuinka paljon ollaan siihen mennessä juostu. Huvinsa kullakin, taisi olla kommentti. Seuraavat oikaisut menivät aika putkee, eli Rinnekodilta Hauklammelle ja Velskolasta Ruunijärven kierto. Olimme löytäneet niistä pätkistä hyvät 1:10 000 kartat.  Sen sijaan rastille 24. ajauduimme metsäosuudella 300-400 metriä liikaa oikealle, mutta onneksi  Pieni Lehmälampi tuli vastaan ja paikasta ei voinut erehtyä. Sieltä sitten olikin lähes tiepätkää kohti maalia. Ainut asia, joka hieman harmitti, oli lamppujen kaivaminen repusta noin 10km ennen maalia. Tavoitteena oli ollut pääsä valoisan aikana maaliin.
Maaliin saavuimme puolen kuuden jälkeen illalla hyväkuntoisina, sillä jaksoimme juosta viimeiset kilometrit ihan hyvää vauhtia. Matkaa GPS kertyi tällä kertaa 123,3km. Toisen jalan säärilihas oli kipeytynyt jossain Kattilan tietämillä ja olinkin ottanut pari Buranaa matkalla, jotka olivat lievittäneet kipua. Pikkuvarpaista oli sisäreunasta nahkat lähteneet,  mutta se  ei ollut matkatekoa haitannut.

Kiitos Pekalle ja Pasille seurasta. Ja kiitos järjestäjille. Hieno reitti.

Meidän reitti löytyy täältä: http://www.rastit.fi/1111/

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Ultra-Trail du Mont-Blanc 29-31.8.2014

Piti tarkistaa vanhoista raporteista milloin aloin ensimmäistä kertaa suunnittelemaan osallistumista UTMB:lle, idea oli syntynyt syksyllä 2011 Hangon Mammuttimarssin jälkeen. Tarkkaa muistikuvaa ei ole, mistä näin järjetön kisa oli edes löytynyt, mutta pakkohan tänne oli päästä. Luonnollisesti mitään käsitystä siitä kuinka vaativia vuoristokisat ovat, ei tässä vaiheessa tietenkään ollut.

Tarvittavat karsintapisteet kertyivät 2011/2012 Mammuttimarssista ja 2012 Traunsee Bergmarathonista (58km/4500D+), josta oli tuliaisina aimo annos nöyryyttä. Ensimmäinen arvonta vuodelle 2013 ei tuottanut tulosta, mutta vuoden 2014 arvonnasta lähtölupa irtosi.

Kuluva vuosi on ollut jalkaongelmien kanssa taistelua. Huhtikuussa oli onneksi jalat jonkun aikaa kunnossa ja viihdyin pääasiassa Malminkartanon jätemäellä noin 20K vertikaalimetrin verran. Ongelmien takia UTMB:lle ei ollut paljon muita tavoitteita kuin läpipääsy, kakkostavoitteena 40h alitus. Vasen jalka ei ollut edes täysin kunnossa, joten oli ihan arvoitus, kuinka pitkälle sillä pystyisi etenemään.

Kisa alkoi perjantaina klo 17:30 illalla, sääennuste oli luvannut perjantai-illaksi sadekuuroja, sen jälkeen pitäisi poutaantua. Varttitunti ennen starttia alkoi kuitenkin sataa ja sadetta kesti sitten tauotta 4,5h.

Lähdön odottelua

Lähdin liikkeelle Pekan ja Nooran kanssa, mutta kun alkuryysiksestä oli selvitty ja päästiin juoksemaan omaa vauhtia, alkoi pientä rakoa syntyä. Muutaman kilometrin kuluttua totesin Pekalle ”Nyt sun täytyy valita, Noora vai minä”, yllättäen valitsi minut ja Noora hävisi pikkuhiljaa näkyvistä.

Ensimmäiset 8km mentiin melko tasaista ja porukka levisi jonoksi löytäen oman paikkansa. Houchesin jälkeen lähtee ensimmäinen kunnon nousu. Yllättäen Houchesissa törmättiin Tomiin, jonka oletimme heti lähteneen huomattavasti meitä lujempaa liikkeelle, juoma-aseman häslingissä Tomi taas katosi, mutta ilmestyi jälleen yllättäen kantaan kiinni mäen loppupuolella. Tästä jatkettiin yhdessä ensimmäiseen isoon huoltoon Saint-Gervaisiin 21km kohdalle. Alamäki oli sateen ansiosta märkä ja mutainen ja aika paljon jengi liukasteli, mutta mitään pahempaa haaveria ei osunut silmiin.

Gervaisin huollossa piti kaivaa lamppu esiin, loppumäki oli tultu hämärässä Pekan ja takana tulevien lamppuja hyödyntäen. Huollossa hääri tutunnäköinen mies http://www.sebchaigneau.com/en/, oli pakko käydä kättelemässä ennen kuin jatkettiin matkaa.

Huollon jälkeen Tomi nosti vauhtia ja tästä eteenpäin jatkettiin Pekan kanssa kahdestaan. Contaminesissa (5h/31km) kohdalla oli pakko laittaa kunnon takki päälle ja La Balmessa (7h/39km) vaihdettiin vielä kuivat pitkähihaiset paidat kastuneiden t-paitojen tilalle ennen kuin lähdettiin kohti ensimmäistä 2500m huippua.  Rinteestä alkoi jo tässä vaiheessa löytyä joitain raatoja nojailemassa sauvoihinsa, olivat selvästi lähteneet liian lujaa liikkeelle. Bonhommen (2440m) huiputuksen jälkeen tultiin alamäkiosuus ihan mukavaa vauhtia ja noustiin 100 sijaa, tällä pätkällä tapahtui yllättäen koko reissun ainoa kaatuminen, kun liukastuin ja putosin takapuolelleni, aika vähällä selvittiin.

Les Chapieuxsta (9½h/50km) oli ensin helppo 4km tiepätkä loivaa nousua, joka otettiin aika rennosti, sen jälkeen hieman tiukempi nousu Col de la Seigneen (12h/60km) 2500 metriin.


Lac Combalia (13h/64km) ja aamun sarastusta lähestyttäessä Pekalla alkoi olla pieniä ongelmia, rakoa syntyi vaikka pidin vauhdin normaalina. Nousu Arête du Mont-Favrelle 2400metriin otettiin rauhallisesti ja ylhäällä pidettiin pieni tauko. Kaivoin ensimmäistä kertaa kameran esille ja otin muutaman kuvan, näkymät Mont Blancin massiiville olivat huikeat. Seuraavassa alamäessä etenin rauhallisesti ja porukkaa lappoi huolella ohi, Pekka jäi silti yli kolme minuuttia. Huoltopaikalla hän sanoi keskeyttävänsä seuraavaan isompaan huoltopisteeseen Courmayeuriin, joten lähdin jatkamaan yksin matkaa. Lasku Courmayeriin (16h/77km) oli jyrkkä ja reidet joutuivat koville, vauhti oli kuitenkin maltillinen, koska rinne oli täynnä porukkaa ja alas mentiin sopuisasti jonossa.

Courmayerin huollossa odotti drop bag ja lämmin ruoka. Vaihdoin kuivan t-paidan ja sukat sekä putsasin ja rasvasin jalat. Jalkapohjat olivat hieman huonossa hapessa oltuaan märät lähes koko matkan. Päätin jatkaa Fellcrosseilla, koska mitään suurempia ongelmia jalkojen kanssa ei vielä ollut. Otin vaihtokengistä pelkästään kuivat pohjalliset märkien tilalle. Korkkaisin myös yhden oluen, jonka olin laittanut drop bagiin, tällä vedolla sain ainakin naapurit kateellisiksi. Tähän asti olin tullut lähes pelkästään järjestäjien energioilla. Litratolkulla Pepsiä, makkaraa, juustoa, suklaata ja keittoa, omista eväistä ainoastaan Ässä-Mixejä oli kulunut puoli pussillista. Nappasin täydennykseksi yhden pussin Panttereita. Geelejä en ottanut lisää, koska niihin kahteenkaan, joita olin tänne asti kantanut, en ollut vielä koskenut. Tämä oli tietysti pieni virhe, mutta ainahan niitä sattuu.

Juuri ennen kuin olin lähdössä näin Pekan, joka kertoi sittenkin jatkavansa matkaa. Hän oli kuitenkin vasta aloittamassa ruokailua, joten päätin lähteä liikkeelle. Pekan tuntien arvelin, että jos hän oikeasti saa voimat takaisin niin ajaa minut kyllä kiinni.

Courmayerin jälkeen on tymäkkä 800m nousu Refuge Bertonelle. Kello lähestyi puolta päivää, joten pilvettömältä taivaalta porottava aurinko ei yhtään helpottanut tehtävää. Ylhäällä räpsin muutaman valokuvan ja odottelin hetken Pekkaa, mutta jatkoin matkaa, kun miestä ei näkynyt. Bertonen jälkeen oli mukava 7 km sivuttainen siirtymä Refuge Bonattille, joka oli suurimmaksi osaksi juostavaa polkua. En tosin tiedä paljonko se liikehtiminen muistutti juoksua, mutta jotain nopeampaa kuin kävely kuitenkin. Bonattilla räpsin taas valokuvia ja katsoin näkyykö miestä.

Seuraavana edessä oli pudotus alas laaksoon Arnuvaan (21h/95km), jossa oli vähän isompi huolto. Ehdin käydä vessassa ja hakea lautasellisen soppaa, kun Pekka saapui huoltoon, ryhmä oli taas kasassa. Hetken lepo Courmayerissa oli auttanut ja mies oli taas iskussa. Helvetin hyvä, koska tästä eteenpäin kaveria kyllä tarvittiin.

Nousua Grand Col Ferretille. Kuva: Tomi Mäkelä
Nousu iltapäivän lämmössä Grand Col Ferretille (2525m) oli pitkä ja raskas, jouduttiin ensimmäistä kertaa pysähtymään nousussa pari kertaa, kun puhti ei meinannut riittää. Eteenpäin auttoi kuitenkin tieto siitä, että tämä oli vika 2500m mäki, tästä eteenpäin päästään vähän helpommalla. No, ei se ihan niin mennyt. Ferretin jälkeen oli pitkä alamäki La Foulyyn (24h/108km). Voimia ei enää ollut ns. juoksemiseen vaan edettiin kävellen. Hyvävoimaista porukkaa tuli aina välillä juosten ohi. Reilu kilometri ennen La Foulyä oli pieniä nousuja, oltiin molemmat aivan kuolleita, reisissä ei ollut mitään voimia ja muutamankin metrin nousut saivat miehet huohottamaan voimakkaasti. Ensimmäistä kertaa alkoi huolestuttaa, että tuleeko tästä hommasta yhtään mitään. Vaikka loppumatkalla ei enää käytäisi yhtä korkealla kuin tähän mennessä, oli nousua kuitenkin vielä 3400m jäljellä, täysin mahdoton tehtävä nykykunnossa. Todettiin, että huollossa on pakko saada lisää energiaa, muuten matka katkeaa. Ainoa ongelma oli se, että järjestäjien tarjonta ei enää tässä vaiheessa juurikaan uponnut. Kiskoin toisen ison geelin, tungin järjestäjien tummaa suklaata väkisin alas ja päälle hieman omia irtokarkkeja.

Toimenpiteet auttoivat ja jatkettiin matkaa myötämäkeen kohti Champex-Lacia (27½h/122km), ennen huoltoa oli 500m nousu, joka meni ilman suurempia ongelmia. Aivan nousun lopussa piti laittaa lamppu päähän, koska seuraava yö oli alkamassa. Huollossa saatiin kulumaan melkein puoli tuntia, mitään muistikuvaa ei kyllä ole, että siellä olisi tehty mitään erityistä.

Huollon jälkeen lasketeltiin taas jonkun aikaa alamäkeen ja seuraavaksi oli edessä Bovinen nousu. Reittiä oli muutettu, koska varsinainen reitti oli kuulemma liian mutainen. Se, että mutainen osuus oli kierretty, ei tehnyt noususta yhtään helpompaa. Joen ylityksen jälkeen alkoi melkoinen tunkkaus ennen kuin jonkun ajan kuluttua päästiin taas hieman loivempaan rinteeseen. Ylhäällä yhdyttiin OCC:n reittiin ja polku muuttui mutaiseksi, tätä iloa riitti reilun kilometrin. Lasku Trientiin meni rauhallisesti takaa tulevia turboja väistellen. Suuresti ihmeteltiin, miksi nämä ihmiset ovat vielä täällä, jos vauhti on meitä paljon nopeampaa.

Trientin (32h/139km) jälkeen toiseksi viimeinen iso nousu Catognelle, hommahan olisi kohta paketissa. Aika harvoin tulee tunne, että ollaan melkein perillä, kun jäljellä on reilu 30km. Tässä päästiin hyvään letkaan heti nousun alusta alkaen, yksi kerrallaan letkan vetäjä hyppäsi sivuun, mutta viimeinen veti sitkeästi mäen päälle, vaikka kerran yrittikin tarjota Pekalle piikkipaikkaa. Laskussa kohti Vallorcinea kuljettiin lopussa samaa reittiä, jota oli kuljettu viime vuotisessa Mont Blanc 80k juoksussa, ei kyllä kauheasti herättänyt pimeällä muistikuvia päinvastaiseen suuntaan kuljettaessa. Innostuin alamäen loppuosassa vähän liikaakin muita ohitellessani ja reidet olivat aika pökkelöt, kun pääsin huoltoon.

Valloricine (35½h/149km), sovittiin huollossa että loppu mennään rauhallisesti. Ehkä reilu kilometri mentiinkin, ensin vauhti nousi tasaisella osuudella ennen Col des Montesin tienylitystä, sitten Pekka lähti vetämään 600m seinämää ylös sellaista vauhtia, että joku ulkopuolinen olisi voinut kuvitella, että olen tekemässä kuolemaa, sen verran äänekästä oli huohotus. Mäen päällä Pekka erehtyi hetkeksi nojailemaan sauvoihinsa, joten oli koston paikka, jatkoin matkaa ja kiristin tahtia. Se on hyvä, kun on tasainen ryhmä, jossa toinen on parempi nousussa ja laskussa ja toinen tasaisella…

La Tête aux vents, viimeinen nousu hoidettu, lasketellaan maaliin, jumalauta me ollaan hoidettu tää homma! Ei aivan, nokittelulla saatiin energiatasot taas aivan nollaan, hoiputtiin vuoren rinnettä kohti La Flégèreä (39h/160km). Jaloissa ei ollut mitään voimaa ja oli suuria haasteita pysyä pystyssä. On suorastaan ihme, että tällä välillä ei kaaduttu kertaakaan, läheltä piti kyllä monta kertaa, reittikin oli välillä melko louhikkoinen. Vasta tässä kohtaa tuli ensimmäisen kerran voimakas tunne siitä, että nyt tää paska sais jo loppua. Oltiin taas saavutettu olotila, jossa muutaman metrin nousu oli suunnaton ponnistus, joten parinkympin loppunousu Flegerelle oli työn takana. Takaa tuli vielä kuin kiusalla yksi turbo, joka juoksi kuin vittuillakseen nousun ensimmäiselle tasanteelle.

Flegereltä maaliin oli vain 8km ja pelkää alamäkeä, kuulostaa helpolta, mutta eihän se väsyneillä reisillä mitään herkkua ollut. Laskun yläosa käveltiin, mutta pikku hiljaa meno muuttui ”juoksuksi”. Takaa tuli paljon porukkaa ohi, mutta ohituksiakin tehtiin. 

Päästiin vihdoin kaupunkialueelle. Oltiin aikaisemmin päätetty, että joen rannassa kävellään, mutta kävelykadun päästä (noin 500m) juostaan maaliin. Rannassa edellä meni yksi kaveri, tätä ei ollut tarve ohittaa, mutta takaa tuli juosten pari kaveria, joten oli pakko lähteä juoksemaan, eihän me nyt ketään ohi sentään päästetä. Maalin lähestyminen antoi vielä sen verran voimia, että jaksettiin juosta loppupätkä, ainakin valokuvan perusteella, videota en ole vielä nähnyt. Eikä tullut itkukaan loppusuoralla, vaikka olin melko varma, että sitä en pysty estämään.

Viimeiset sadat metrit. Kuva: Tuula Pajunen

Olen aika ylpeä siitä, että saatiin tämä Pekan kanssa hoidettua ja aikakin meni ainakin omalta osaltani melkein tavoitteeseen. Tosin tämän suorituksen osalta sillä ei ole mitään merkitystä, pelkästään reitin läpäisy tulee jäämään pysyvästi mieleen.

Suomalaiset UTMB osallistujat. Kuva: Merja Ylihärsilä

torstai 24. heinäkuuta 2014

Finntriatlon Joroinen 19.7.2014

Kiva yllätys vai painajainen?

Pitihän se tämäkin vielä kokea, triatlonkilpailu, tosin vain puolimatkoilla. Ei kuitenkaan ihan oma-aloitteisesti, vaan kaverit hieman avitti. Useat kaverini ovat osallistuneet Joroisten triatlon kisaa aiempina vuosina. Viime kesänä olin jopa katsomassa itse kisaa, kun mökiltä on sen verran lyhyt matka paikalle. Kovasti ovat kaverit yrittäneet houkutella minuakin mukaan, mutta kun en ole 100m pidempää matkaa uinut ainakaan 30 vuoteen ja muutenkin tuon uimataidon kanssa on vähän niin ja näin, niin ei ole hirveää hinkua lähtöviivalle ollut.
Viime syksynä oli kaverit sitten laittaneet kalenterimuistutuksen syyskuiselle sunnuntaille, jolloin Joroisten kisan ilmoittautuminen alkoi. Olin sinä viikonloppuna mökillä ja sen verran toki asia kiinnosti, että kävin jopa ilmoittautumissivuilla. Huomasin, että ilmoittautuminen ei itse asiassa ollut mahdollista ilman verkkopankkitunnuksia. Ja laitoinkin samaisille kavereille viestin, että sorry ei pysty ilmoittautumaan, kun ei ole noita tunnareita mökillä mukana. Kun sitten aikanaan ajoimme mökiltä kotiin päin ja luin sähköposteja, niin hämmästys oli suuri, kun minulla oli viesti, että ”Kiitos ilmoittautumisesta vuoden 2014 Joroisten ½-matkojen triatlon kisaan”. Miten tämä nyt oli mahdollista? No kyllähän se sitten nopeasti selvisi, että kaverit oli ilmoittaneet mut. Olivat toki varmuudeksi ostaneet peruutusturvavakuutuksen, jos en lähtisi.

Valmistautuminen ja harjoittelu
Opettelisiko sitä uimaan ja voisiko 1900m uintiosuudesta selvitä säädyllisessä ajassa? Mihinkään uimakouluun en viitsinyt lähteä, niin paljon uinti ei huokutellut. Joulun jälkeen, kun hiihtokelit oli mitä oli, päätin sitten investoida jopa 10 kerran uimahallikorttiin, josko sitä nyt silloin tällöin kokeilisi uintia. Talven aikana kävin sitten aina silloin tällöin hallilla kuviokellumassa. Uin aina tunnin yhteen putkeen ja matkaa kertyi 1800m. Ehkä pikkaisen helpommalla se alkoi muutaman kerran jälkeen mennä, mutta ei mun rintauintityylillä kovin kovaa siis päässyt. Syke nousi tuskin yli 100 uinnin aikana. Hallissa en viitsinyt edes yrittää uida vaparia. Sen verran surkeata vaparini on. Ja joka kerta jossain vaiheessa alkoi vetää suonta joko molemmista pohkeista tai vähintään toisesta. Typerä laji.
Maantiepyörääkään mulla ei ollut, joten huhtikuun alussa päätin investoida sellaiseen. 20. huhtikuuta kävin sitten ekan kerran totuttamassa persettä satulaan. Vajaa 60km ekalla lenkillä totesin, että ei se tämäkään laji mene ihan ilman harjoittelua. Olin pari vuotta sitten ajanut Kalevan Kierroksen 120km kisan, mutta muuten maantiepyöräilykään ei ole ollut suosikkilajini. Tuon jälkeen kävin ajamassa 2-3h pyörälenkin viikonloppuisin, paitsi Juhannuksen tienoilla, jolloin kaksi viikonloppua jäi väliin suunnistuskilpailuiden,  Rogaining 24h EM ja Jukolan,  takia. Pikku hiljaa matka piteni ja pisin lenkkini oli 118km putkeen ilman yhtään taukoa tai pyörän päältä pois hyppäämistä. Tiesin, että pystyn siis ajamaan 90km. Kaiken kaikkiaan pyöräilyä tuli n. 30h ennen kisaa. Muutamien viimeisten pyörälenkkien jälkeen olin varannut lenkkarit pihalle valmiiksi ja kävin juoksemassa ½-1h lenkin pyöräilyn jälkeen. Tätä kannattaa kokeilla etukäteen, jotta tietää mitä tulevan pitää. Mitä kovemmin ajaa, sitä pölkymmät jalat aluksi ovat.

Palataan vielä takaisin uintiin. Märkäpukua en myöskään omistanut, mutta sain sitten tutun kautta lainaan puvun. Minulle oli vakuutettu, että puku auttaa uinnissa. No joo, ehkä se vielä hieman helpompaa oli, mutta se sekään uintia nopeammaksi tehnyt. Markäpuku auttaa varmaan enemmän, jos uisi vaparia, mutta muutaman kokeilun jälkeen totesin, että tässä viimeisen parin viikona aikana ei kannata edes yrittää lähteä räpiköimään vaparilla uintiosuutta. Reilut 5h tuli uitua jopa märkäpuvulla viimeisten kahden viikon aikana järvivedessä.

Tunnelmia ja tapahtumia ennen kisaa
Perjantaina ennen kilpailu kävin kävin Joroisissa kilpailutoimistosta ilmoittautumassa ja hakemassa tarvittavan rekvisiitan, numerolaput ja vaihtopussit. Samalla tutustuin pyöräilyn ja juoksun vaihtoalueeseen, tarkistin reitin ja missä tapahtui mitäkin. Uinnin vaihtopaikalla en lähenyt käymään, sillä tiesin sen paikan ja siihen kerkeäisi tutustua kyllä aamulla. Ajoin Joroisilta mökille ja aloitin numeroiden kiinnittämisen ja vaihtopussien pakkaamisen. Samalla mietin, että mitä tarvitsen missäkin kohtaa ja kuinka toimin. Päätin muun muassa, että johtuen airinkoisesta ja kuumasta kelistä, en käytä erillistä pyöräilypaitaa, joka minulla oli musta, vaan pakkasin jo pyöräosuudelle valkoisen juoksupaidan, jota en sitten enää vaihda.

Tavaroita pakatessa huomasin, että olin unohtanut Garmin kelloni keittiönpyödälle kotiin laturiin. Hetken mietittyäni soitin Antille, että olisiko hänellä kenties kahta kelloa. No Antin kaverilta löytyi kello lainaan, jonka saisin ennen huomista kisaa. Samoin valkoinen juoksulippis oli myös jäänyt kotiin, joten pakkasin mökin seinältä perinteisen valkoisen Tikkurilan maalarilippiksen vaihtokamapussiin.
Lauantaina aamulla aamiainen kello 7 ja autolla kohti Joroista, sillä vaikka minun kisa alkaa vasta 11:30, minun piti viedä varustepussit ja pyörä vaihtoalueelle jo ennen kello 9:00. Sain auton hyvälle paikalle parkkiin aivan kisakeskuksen viereen ja viereisen auton kaverit vielä lainasivat minulle kunnon pumpun, jolla sain renkaisiin riittävät paineet (7,5bar). Oman pumppuni mittari oli rikki ja sillä ei noin kovia paineita varmaan edes renkasiin saa. 

Kilpailun eteneminen

Onneksi minun uintiosuuden startti oli viimeisten joukossa. Lähtölaukauksen pamahtaessa en pitänyt mitään kiirettä veteen menossa vaan aloitin uintiosuuden viimeisten joukossa. Jossain vaiheessa vilkaisin taakseni ja tais sieltä tulla vielä kaksi minua hitaampaa vaaleanpunalakkista uijaa (lakin väri kertoo sarjan). Ekalle kääntöpoijulle oli matkaa ehkä 700 metriä ja jo ennen sitä alkoi sinilakkisia naisia mennä ohi sekä vasemmalta, että oikealta. Muutaman kanssa tuli pientä kontaktia, mutta jo ennen ekaa kääntöpaikkaa tilanne rauhoittui normaaliksi. Myöhemmässä vaiheessa oli jopa vaikeuksia, kun kaikki edellä olevat uijat alkoivat olla niin kaukana, että heistä ei saanut enää reittilinjaa. Myös uintilasit alkoivat olla niin huurussa, että poijujen näkeminen oli hieman haastavaa. Viimein kuitenkin ranta häämöttämään ja selviydyin uintiosuudesta ajassa 1:02, kun parhaat uivat alle puolen tunnin ja keskivertokuntoilijat 35-45 minuutin väliin. Keli oli kohtuullisen tyyni ja vesi toki lämmintä, joten uintiosuus ei ollut mikään rasite varsinaisesti.

Vaihtoalueella oman vaihtopussin löytäminen ei ollut enää mikään ongelma, sillä telineessä ei montaa pussia riippunut. Märkäpuvun sain pois päältä varmaan alle minuutissa ja sitten paitaa ja sukkia jalkaan. Sukat olisi voinut laittaa toki vasta juoksuun, mutta olin päättänyt laittaa ne jo pyöräilykenkiin. Käytin pyöräilessä maastopyöräilyyn tarkoitettuja kenkiä, joten niillä oli helppo juosta pyörälle ja pyörää taluttaen tienvarteen vielä pari sataa metriä. Pyöräilyhousut minulla oli ollut jo märkäpuvun alla valmiiksi jalassa. Vaihto meni ensikertalaiseksi ihan hyvin, reilut 5 minuuttia.

Pyöräosuudelle läksin siis 1400 osallistujan joukosta hänniltä ajamaan muita takaa. Reitti ajettiin yhtenä reittinä, joten varsinaista seuraan en pyöräilyyn saisi. Ohittelin varmaan lähes 200 minua hitaampaa pyöräilijää 90km aikana. Pyrin ajamaan itselleni sopivalla rasitustasolla ja kolmenkympin kohdalla katsoin ekan kerran kello ja aika tasan tunnin olin ajanut. 45 km kohdalla Rantasalmella oli kääntöpaikka. Kilpailun kärki ja siis suurin osa oli siis tullut minua vastaa toista kaistaa ja siinä mielessä varsinkin menomatka meni varsin nopeasti muita kilpailijoita ja kauniita rantamaisemia seuratessa. 60km kohdalla huomasin, että olin 3h tavoiteajasta noin minuutin perässä. Yritin hieman kiristää vauhtia ja seuraavan kympin ajoinkin alle 20 minuuttiin. Loppumatkan ylämäet söivät kuitenkin vauhtia sen verran, että pyöräilyajaksi tuli 3.03.

Vaihto pyöräilystä sujui mallikkaasti, pyöräilykenkien vaihtaminen lenkkareihin ei kauaa kestänyt. Ei kun matkaan. Heti lähdön jälkeen oli eka juoma-asema, jonka jätin väliin, virhe. Juoksuosuus oli kolmena 7km lenkkinä, joka alkoi heti loivalla ylämäellä. Olin juonut pyöräilyn aikana vain noin yhden litran verran urheilujuomaa ja kun pääsin noin kilsan kohdalle huomasin, että ei tästä juoksusta tule mitään. Aurinko porotti ja lämmintä oli varmasti 30 astetta auringossa. Suu oli aivan kuiva ja jalat tuntuivat ihan tönköiltä. Olin siis aloittanut juoksun aivan liian lujaa huomioiden, että pyöräilyä oli 90km alla ja ensimmäisenä oli ylämäki. Juoksu tuntui todella vaikealta. Toiselta juoma-asemalta otin pari mukia juomaa. Mutta varmaa jo kilometri juoma-aseman jälkeen oli taas hirveä janon tunne. Ja jalat tuntuivat aivan voimattomilta. Noin viiden kilometrin kohdalla oli seuraava iso ylämäki. Heitin kävelyksi, eli pyyhkeen kehään. Ihan sama, tää juoksu ei mee 1.45 ja sellainen aika olisi tarvittu 6 tunnin alitukseen. Nyt yritetään vaan selvitä pois täältä. Seuraavilla juoma-asemilla join niin paljon kuin mahdollista ja otinpa vikalla kierroksella yhden geelinkin. Ylämäet kavelin joka kierroksella, kuten aika moni muukin. Pari vikaa kilsaa tulikin sitten jo taas normaalia vauhtia ja maaliin päästiin. Kokonaisaika painui 6.19. Alexander Stubb’in aika oli muuten 4.47. On meillä kovakuntoinen pääministeri ainakin jos mittarina on triatlonkisa.

Jälkipuintia
Järjestelyt toimivat upeasti ja kisan jälkeen oli kaikkea mahdollista tarjolla ja onneksi juomaa...kokista ja olutta. Ainut moite on, että järjestäjien olisi pitänyt laittaa yksi ylimääräinen vesipiste 5km kohdalle tälle vuodelle varsinkin kun lenkkiä oli pidennetty aiemmista vuosista.

Triatlonin uintiosuudesta selviää kuka tahansa uimataitoinen, jos ilkeää mennä polskuttelemaa tunniksi kilpauimareiden sekaan. Pyöräilyä ja juoksua kannattaa treenata ja niin, että pyörälenkin jälkeen lähtee heti juoksemaan. Tuntuu muuten ihan erilaiselta. Ensi vuonna uudestaan? No kuten aina, kun ei pääse tavoitteeseen aluksi on fiilis, että paska laji ja ei enää toisten, mutta muutama päivä kisan jälkeen en enää sano mitään. Niin ja taas se tuli todettua, että mun kropalle ei sovi täysivauhtinen kisa yli 20 asteen lämpötilassa. Se rupee kiehumaan.   
Joroisten kisasivut

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

No Limit, multisport 7.6.2014


No Limit, multisport 7.6.2014
teksti; Antti
Kuvat; Multisport.fi - Jouni Junkkaala 

No Limit kisattiin Antin ja Markuksen voimin. Allekirjoittaneen kroppa alkaa pikkuhiljaa toipua talven sairastelukierteestä ja kisaan valmistautuminen on onnistunut kohtuullisen hyvin, on tulospetraus edelliseen kisaan verrattuna tavoitteena ja ehjä suoritus ilman isoja pummeja.


Tästä se lähtee
Kisa paikka oli viihtyisä Tervalammen kyläkoulu Vihdissä ja hyvät oli puitteet, kun saavuttiin ajoissa paikalle aamutuimaan. Sää helli osallistujia ja oli mitä mainioin +22 ja aurinkoa. Itseäni mietitytti juomapuolen riittävyys, kun reppuun mahtuu 1.5 l nestettä. Sillä ei tulla pelkästään pärjäämään, kun pyörään ei helposti saa pullotelinettä kiinni, joten repun etutaskuun vielä 0.5 l lisää.

Kisaan tuli jälkikäteen lisälajina rullaluistelu ja se teetti hieman järjestelyjä, Markus lähti kauppaan tuhlaamaan satasia ja sai sieltä rahoille vastinetta, komeat isopyöräiset luistimet! Minä taas ajattelun lainata, soitto Kimmolle, jolle olin myynyt omat luistimet viime kesänä, lupasi yställisesti lainata ”omiani”.

Prologi- Lähtö kiihdytys

Tästä se lähtee
Matkaan lähdettiin klo 10 ”prologilla”, jossa ideana oli ”bike and run” vapaata tyyliä käyttäen kiertää koulun pururata (olisiko ollut n. 1.5 km). Tiedettiin että kärkiporukat keksii jotain tähänkin. Me tyydyttiin perinteiseen totetukseen, jossa minä juoksen ja Markus sai vielä lepuutella pyörän selässä. Kärkitiimit taas veti molemmat alusta täysillä, kun pyöräilijä pääsi puoleenväliin heitti hän pyörän pusikkoon, josta takaa tuleva juoksija sen nappasi ja polki vaihtopaikalle, näin säästyi aika tavalla aikaa, hieno oivallus.

1-osuus, Melonta

Aikamoinen härdelli rannassa
Selvittiin rantaruuhkasta, numerot piti vielä ottaa esille meloessa
Seuraavaksi kun itsekkin sain pyörän alle oli suuntana parin kilometrin päässä oleva Järvi. Markus sai valita mieleisen kanootin kun minä kävin leimaamassa. Meni sitten valitsemaan sen, joka oli jo valmiiksi vettä puolillaan! Tämä taktiikka jäi kyllä epäselväksi  ;-).  Kanootin rantaan saaminen oli jo sinänsä kova ponnistus, mutta saatiin lopulta veteen ja päästiin melomaan. Melonnassa oli tarkoitus hakea järven pohjois-päästä rasti ja takas lähtöpaikkaan ottaen välistä vielä kaksi rastia, kartanlukutaitoa ei paljon tarvittu, kun kilpailijoita oli järvi täynnä. Lähestyessämme 2. rastia, tuli kärki vastaan, vaikka meidän melontavauhti on kilpailijoihin verrattuna hyvällä tasolla, opittiin vielä lisää. Sijaluku oli noussut 10 -> 6 sijalle palatessa pyörien selkään.
2- osuus, Pyöräily

Näytti olevan kohtuu helppoa tie suunnistusta, asfalttia ja hiekka. Muutama reitin valinta mahdollisuus, joista valitsimme yleensä lyhimmän reitin ja hieman tarkkuutta vaativamman, joka kannatti, sillä pysyimme hyvin porukan mukana. 8 rastin jälkeen lähdettiin suorittamaan ”fillari slalomia” vihti ski rinnettä alas, hieno pujottelu rata ylhäälta alas ja kahteen kertaan. Ainoa vauhdin hurmioita latistava tieto tuli, kun pitäisi tulla myös ylös ja kahteen kertaan L. Tässä tulikin sitten pieni hukassa tilanne meille, Markus kysyin ennen toiseen laskun lähtöä, että tarvitaanko vielä ottaa ”yläleima”? Järjestäjä taisi epähuomiossa vastata että ei tarvii, niin pujottelun suoritettuamme suuntasimme kohti lähintä tietä, muiden kilpailijoiden vielä kavutessa kohti mäkeä ylös. Tuloksena tästä tunti sakkoa. Ei voi mitään, kaksi kierrosta on kaksi, eikä 1 ½. Joten tunti sakkosaldo oli matkassa tässä vaiheessa.
Pivot kulkee Markuksen käsissä

Pyöräily jatkui seuraavaksi maastopyörä erikoiskokeella. ”Enska” reitillä, jossa kolme leimattavaa rastia radan varressa. Hyvin selvittiin kun  ”pivotit” oli kuin kotonaan tällä reitillä, ja taisi sija luku parantua yhdellä ollen nyt 5.

3 –osuus, Rullaluistelu

Rullaluisteluun lähdettiin sijalta 4, joten tiukkaa kisailua oli ja markinaalit alle minuutin luokkaa. Luistelu ei ole mun lempilajeja ja se näkyin myös vauhdissa. Reitti oli suht tasainen, mutta vastatuuli söi vauhtia aika tavalla ja tuntui että mennään ylämäkeen kokoajan. Sauvoja tuli ikävä, jotka päätettiin jättää varaston nurkkaan nojaamaan. Markus veti löysin rantein edellä ja minä reidet jumissa täyttä potkua perässä. Ei ole tekniikka hallussa yhtään, ja porukkaa lappas ohi vasemmalta ja oikealta. 10 km reitillä vauhti oli hidasta ja takaa lähestyttiin kovaa vauhtia. Sijoitus kuitenkin rullaluistelun päätteeksi 6.

4- osuus, pyörän selkään jälleen

15 -16 -17- 18 rastit suoritettiin polkien ja 16 osoittautui haasteelliseksi reitin suhteen, ajattelimme oikoa polkua pitkin, pellon poikki. Polkua ei valitettavasti löytynyt ja sen sijaan siinä kohtaa oli 5 metriä korkea ja 30 metriä pitkä risukasa. Ja kun viljeltyä peltoa ei saa ylittää, oltiin hukassa hetken, kun piti valita uusi reitti. Uusi ”Plääni” saatiin kohtuu nopeasti tehtyä ja muutama minuutti meni siinä hukkaan ja takaa-ajajat on taas hiukka lähempänä. Rastille 16. tultaessa takaa ajajat olivat saavuttaneet meidät, kun tuli pieni ”hukassa” tilanne,  katsoin nimittäin ettei rasti voi olla A4 – lappu männyn oksalla. Niinhän se kuitenkin oli, kun lapun takana oli rastilippu! Pari minuuttia meni hukkaan ja takaa tultiin ohi.  Sijaluku muuttunut 6 -> 9.     17. Rasti oli kallion päällä ja järjestäjän mukaan siellä on hyvä ajaa pyörällä, ...niin jos sinne olisi jotenkin pyörän saanut risukkojen läpi, aikaa kului. Onneksi myös muilla oli sama vaihtoehto reitti ja pyörät pusikossa parkissa. 18. rastin jälkeen jälleen hyvällä reittivalinnalla saatiin pari päänahkaa,  vaihtoon  7. sijalla.

5-  kalliopudotus ja suunnistus

ruuhkaa köysipudotusta odotellessa
Seuraavana vuorossa pieni patikointi kallioinkielekkelle, josta mahtavat maisemat. Tehtävänä pudottautua köyttä pitkin n. 15 metriä alaspäin pystysuoraa kallioseinämää. Olin innoissani kun ekaa kertaa elämässäni pääsin roikkumaan avokalliolta köyden varassa. Mahtava fiilis.

ja eikun alas...
Kello tikittää jo 15.30 aikaa ja maalissa pitäisi olla klo 16.00. Meillä oli vielä suunnistusta 12 rastia hakematta , joka ei kyllä ole meidän vauhdikkain laji (+maastopyöräily n. 30 min maaliin). No me leppoisina miehinä päätettiin ottaa max sakot ja yrittää päästä suunnistusrata läpi. Mulla oli juomat lopussa ja muutama energia geeli enää matkassa ja aika voimaton olo.  Markus hoiti hyvin suunnistuksen, rastit napsahti kohdalle ilman pummeja ja vauhti oli ainostaan kävelyn ja hölkän väliltä. Yhdessä vaiheessa Markuksen vauhti tyssäsi, tuli kyykäärme luikertelemaan eteemme, liekö innostunut muista suunnistajista. Valitettavasti joku isokenkäinen oli päättänyt mennä yli ”isomman oikeudella” ja siinä se sätki ”suolet pihalla” . Kaikki rastit löydettiin ja aikaa oli kulunut , maksimi aikaraja häämötti ja sen mukana hylkäys.

Maalissa ...

Oli juhlat ylimmillään ja palkintoja jaettiin kun päätimme pölähtää paikalle klo 16.48, viimeisenä 48 minuttia myöhässä kilpailuajan päättymisen jälkeen. Pasosellakin katkesi hetkeksi palkintojenjako-kuulutus, kun ihmetteli siinä että vieläkö sieltä tullaan. Hieman nolona siinä heitettiin ylä femmat ja pohdittiin, että hyvin meni vaikka aikaa tuhlaantui. Ei mitään mega pummeja ja pientä korjattavaa jäi, mutta suuret haparoinnit vältettiin hyvin.

Todellinen pommi tuli seuraavana aamuna kun tuli tulokset. Reitin oli määrä ajassa mennyt läpi vain yksi tiimi ja muut saivat sakkoja, osa roppakaupalla. Meille tuli myös, mutta kun olimme selvinneet myös suunnistus radan, oli sijoitus kärkipäässä ja historiallisen hyvä 5 sija.

http://www.multisport.fi/kilpailut/no-limit-adventure/tulokset/

Tästä mukava taas jatkaa uusiin seikkailuihin !

Antti

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

ERC 2014 Viro, 7.-8.6.2014

Lähtökohdat tämänvuotisiin kisoihin eivät olleet parhaat mahdolliset, vasen pohkeeni kramppasi todella pahasti torstain ja perjantain välisenä yönä Jukola-joukkueen yöharjoituksessa. Perjantaina aamulla jalalla pystyi hädin tuskin kävelemään, joten tuntui todella typerältä edes lähteä kisoihin. Joku voisi tietysti kysyä, että mitä järkeä on käydä yöharjoituksessa kisoja edeltävänä päivänä. Ei yhtään mitään, mutta eihän 24h Rogainingiakaan voi selittää järjellä, joten en siis yritä tämänkään osalta.

Matkaan kuitenkin lähdettiin ja olimme ujuttautuneet vihollisleiriin eli 9-hengen autoon Tyykikylän Bluesin ja Liekkitiimin kanssa. Suunnitelma Viikkarilla 11:00 Tallinnaan, sieltä autolla "3,5h" Vöruun, josta olisi aamulla tunnin ajomatkan kilpailukeskukseen.

Siirryimme saman tien laivan buffaan ja tankkasimme tukevan setin. Tempaisin ruuan ohella tukevan annoksen punaviiniä, ensisijaisesti vitutukseen, mutta sivutuloksena oli myös selkeä lihasten rentoutuminen. Laivalta lähtiessä jalka oli selkeästi paremmassa kunnossa kuin aamulla. Vihollisten ruokahalu oli hämmentävä, oheinen Gurun jälkiruokalautanen selventää asiaa.

Tulikohan varmasti riittävästi jälkiruokaa?

Matkaa taitettiin taukoineen lopulta 6h, joten olimme perillä majapaikassa vasta illansuussa. Vedettiin tukeva annos pastaa ja pakattiin kisareput valmiiksi aamua varten. Nukkumista häiritsi naapuritalosta kuuluva musiikki, joku teini rääkkäsi stereoitaan eikä musiikkimausta ole mitään hyvää sanottavaa.

Aamiaisen jälkeen siirryimme kisapaikalle hyvissä ajoin. Jalka oli taas paljon paremmassa kunnossa kuin illalla joten olin suorastaan varovaisen toiveikas, juoksin parikymmentä metriä eikä jalassa tuntunut juuri mitään. Jonkun verran ehdittiin jutella tuttujen kanssa, ennen kuin kartat jaettiin klo 10.

Tällä kertaa tuntui, että suunnitteluun ei todellakaan ollut riittävästi aikaa. Jonkun näköinen suunnitelma kuitenkin raavittiin kasaan, en ollut siihen tosin yhtään tyytyväinen.

Aina yhtä skarpin näköisenä lähdössä. Kuva: Mika Penttilä

Lähtökarsinassa onnistuimme jo hukkaamaan toisemme tiimin nimen mukaisesti hetkeksi. Paukusta liikkeelle klo 12, Liekkitiimi suhahti ohi eikä ollut mitään mahdollisuutta, eikä halua, vastata vauhtiin. Ehdittiin hölkätä reilu 100m, kunnes pohkeessa vihlaisi ikävästi. Ensimmäinen reaktio oli, että tämä on sitten tässä (tähän kuuluisi helvetin pitkä lista kirosanoja). Tänne asti oli kuitenkin tultu, joten päätin, että jatketaan nyt ainakin jonkun aikaa, kun jalkaa ainoastaan vihloo, eikä satu aivan järjettömästi. Päässä takoi ajatus, että tämä reissu saattaa katketa milloin tahansa, mutta mennään sitten niin kauan kuin voidaan, edes kävellen.

Lähdettiin tekemään kiertoa kartan oikean yläkulman kautta, mutta skipattiin 407, koska meitä oli peloteltu Virolaisten soiden märkyydellä. Heti rastilla 406 saatiin opetus, että karttaan merkittyihin linjoihin ei voi täysin luottaa, mentiin linjan ohi, mutta korjattiin nopeasti takaisin kohti rastia. Seuraavallakin välillä  406 -> 601 vielä välteltiin soita ja tehtiin kierto vasemman kautta, pienen pummin ja kierron ansiosta hävittiin jonkun verran Pekalle ja Mikolle, joiden kanssa oltiin edellisellä rastilla yhtä aikaa. Tästä pääteltiin, että ei ne suot ihan mahdottomia ainakaan ole.

Jalkaa vihloi enemmän maastossa ja erityisesti ylämäessä, joten jonkun verran tehtiin kiertoa ja pysyteltiin teillä ja poluilla, esimerkiksi rastille 317 kierrettiin vasemman kautta, toisin kuin naispari, joka lähti puskemaan suoraan valkoisen alueen poikki, heitä ei linjalla näkynyt, joten ainakin tässä tapauksessa kierto oli nopeampi tapa edetä. 412 kohdalla taidettiin ensimmäisen kerran muuttaa suunnitelmaa ja mentiin 224 kautta 318:lle. Tämä tieto suunnitelmasta perustuu tosin täysin muistiin, koska säänkestävälle kartalle merkkaamamme reitti oli pyyhkiytynyt jo aikaa sitten pois. Suunniteltu reitti oli kuitenkin aika hyvin muistissa, joten ei tuosta kovin suurta haittaa ollut. Muutenkin sitä rukattiin matkan varrella lisäämällä rasteja tarpeen mukaan.

Juostessa pään ympärillä pyöri jatkuvasti iso lauma paarmoja, ei niistä suurempaa haittaa liikkuessa ollut, mutta kun rastin 225 jälkeen pysähdyin hetkeksi kaivamaan ensimmäistä kertaa energiaa repusta, herhiläiset hyökkäsivät armottomasti kimppuun, jalkoihin ja käsiin tuli useita puremia. Ei todellakaan tehnyt mieli pysähtyä ihan heti uudestaan.

508 jälkeen vedettiin taas yhdestä linjasta yli ilman havaintoa ja kun suuntakin oli vähän sinnepäin, menetettiin muutama minuutti pusikossa harhaillessa.



Välillä 413 – 319, noin neljän ja puolen tunnin etenemisen jälkeen totesin, että vasempaan pohkeeseen ei enää satu yhtään. Kipu oli siirtynyt oikeaan kantapäähän. Hyvä, vaihtelu virkistää.

Suunnittelun aikana arvuuteltiin ison avosuon polkua ja epäiltiin, että oliskohan siellä pitkospuut, no olihan siellä. Niitä oli mukava jolkotella kohti rastia 604. Kun pitkoksilta hypättiin suolle, olikin vastassa hieman toisenlainen todellisuus. Märkää oli paikoitellen puolisääreen asti, eikä edes jaksettu vielä tässä vaiheessa heittää reppua jonkkaan piston ajaksi kuten muut. Hieman rastia ennen vasemmalta pyyhälsi kaksi ihan urheilijan näköistä kaveria melko jäätävää vauhtia. Kun juoksivat hetken kuluttua vastaan tunnistin hallitseviksi maailmanmestareiksi eli Eensaaren veljeksiksi, vähän eri sarjassa painitaan.

Suorasti 705 otettiin etelästä mahdollisimman paljon valkoisen kautta, ei olisi ehkä tarvinnut, avosuo osoittautui täällä melko hyvin edettäväksi

Ekalle juomarastille tultiin 6h50 etenemisen jälkeen, leilissä oli vielä vajaa litra, joten pari litraa vettä oli mennyt tähän mennessä. Vatsaongelmien takia olen päätynyt juomaan pelkkää vettä, urheilujuomalla menee vatsa yleensä sekaisin. Taukoa pidettiin yhteensä 18 minuuttia. Täytettiin säiliöt, syötiin sämpylät ja putsattiin kengät sekä puristettiin sukat kuiviksi. Oli mukava hetken aikaa tuulettaa varpaita. Juomarasti W3 oli jonkun tilan pihassa, jossa oli grillijuhlat menossa. Tuoksut olivat taivaalliset ja pari kertaa kävi mielessä että helvettiäkö me täällä ryynätään, kun voitaisiin olla jossain nauttimassa elämästä, lihaa lautasella ja punkkua lasissa. Vielä lähtiessä joku kaveri kyseli haluatteko saunaan. Olisi kuulemma ollut oluttakin tarjolla. Eipä kiinnostanut.

Rastilla 320 tehtiin ensimmäinen mainittava pummi, mentiin ensin rastin eteläpuolelta ohi, hieman suon laitaa ylempänä. Kun hakkuuaukea alkoi näkyä, todettiin, että pitkäksi meni. Takaisin tultiin vielä alempaa sillä oletuksella, että rasti on sitten varmaan suon reunassa. Väärin, ei ollut sielläkään. Nyt ei auttanut muuta kuin katsoa minkälaisia uria maastosta löytyy ja niiden perusteella lähdettiin katsomaan ylempää rinteestä. Sieltähän se rasti lopulta löytyi, parin sadan metrin päästä sieltä, mistä odotin sen kartan perusteella löytyvän. Olisi jäänyt varmaan yöllä löytämättä, pummia kertyi lopulta kahdeksan minuuttia. Olen kyllä sitä mieltä, että maasto ei vastannut karttaa tuossa kohtaa, joten rastiakaan ei olisi pitänyt pisteeseen laittaa.



Juomarasti W6 tuli sen verran nopeasti vastaan, että täytettiin ainoastaan Juhan pulloa ja juotiin siitä tukevat siivut. Paarmat olivat hävinneet päivän mittaan, mutta nyt pysähtyessä hyttysarmada kävi kimppuun. Eipä tehnyt mieli viettää täälläkään yhtään ylimääräistä aikaa, jotenkin kuitenkin saatiin kolmisen minuuttia aikaa kulumaan.

218 jälkeen laitettiin tiellä lamput päähän. Oli jo niin pimeää, että karttaa ei nähnyt lukea yhtään edes aukealla. Juuri kun lähdettiin liikkeelle, metsästä pöllähti sekapari ja oletin, että he tulivat linjalta, joka vie rastin lähelle. Kun päästiin linjalle, ura oli selvä, katsoin suunnilleen suuntaa ja totesin, että hyvältä näyttää. Puolivälissä ihmettelin, kun yhtäkkiä noustiin käyrän verran ylöspäin, mutta kartassa ei ollut mitään, pelkkää valkoista. Ajattelin, että ei tänne nyt ihan kaikkea ole saatu piirrettyä. Jatkettiin hetken matkaa eteenpäin, ura alkoi hävitä ja lopulta sitä ei ollut enää näkyvissä. Noo, ajattelin että mennään linjaa pellolle asti, siitä sitten korjataan rastille pikkasen takaspäin. Ei tullut niittyä vaan joku helvetinmoinen rytö. Mietin, että voisko olla niin, että kartta ei pidä paikkaansa ja pelto onkin metsittynyt. Jatkettiin vielä hetki, löydettiin tuore ura, joka johti lopulta pellon kulmaan. Kääntelin karttaa hetken ja ihmettelin miten ihmeessä pelto voi olla tämänsuuntainen ja muotoinen. Lopulta bitit asettuivat oikeaan järjestykseen ja tajusin mitä oli tullut tehtyä ja missä oltiin (kartan punainen piste). Yösuunnistus löysin rantein kostautui heti. Korjattiin kohti rastia, puskettiin uudestaan sen saman saakelin rytön läpi ja hakkuuaukean kautta rastipisteen mäelle. Mutta mitään rastia ei löytynyt. Kierrettiin mäkeä ja ihmeteltiin missä ihmeessä se rasti oikein on. Mäellä parveili ainakin neljä eri joukkuetta. Mäen muoto ei tuntunut vastaavan kartasta löytyvää käyrää. Käytiin pohjoisreunallakin kerran ja todettiin, että rinne lähtee laskeutumaan kohti peltoa, kauemmas on turha mennä. Uutta kierrosta kehiin, kun lopulta yksi pari kertoi löytäneensä rastin, osattiin mennä riittävän kauas pohjoiseen ja vihdoin löydettiin lippu. Bonuksena saatiin puskea vielä kerran sen saman rytön läpi. Molempiin pummeihin paloi lopulta aikaa yhteensä 28 minuuttia. Hyvin lähti yösuunnistus käyntiin…



Päästiin lopulta takaisin pellolle, jossa olimme hetki sitten paikallistaneet itsemme. Seurattiin hetken uraa, joka yhtäkkiä katosi alta. Ei auttanut muuta kuin lähteä puskemaan läpi melkein miehen korkuisen koiranputkikasvuston, jonka pohjalla oli järkyttävä määrä nokkosia. Jokainen askel poltti reisiä. Tätä saatiin sitten nauttia yksi kokonainen kilometri, onneksi ei yhtään vituttanut.

219 jälkeen oli pitkä pätkä tietä, joka sopi hyvin yöllä suoritettavaksi. Pysähdyin tielle päästyämme hetkeksi vääntämään sukat kuiviksi ja poistin samalla roskat kengistä, Juha jatkoi kävellen eteenpäin, mutta hölkkäsin hänet nopeasti kiinni.

Väli 704 – 328 päätettiin kiertää tien kautta, vaikka kartasta puuttuukin pätkä tietä. Taisi olla ihan tahallaan katkaistu kartta tuosta kohtaa, koska hetken kuluttua eteen tuli risteys, josta valitsimme vasemmalle kääntyvän haaran. Hakkuuaukea pilkotti vasemmalla ja oli helppo löytää rastille johtava linja. Team Penalty meni välin suoraan suon läpi, tiekierto osoittautuu kuitenkin vajaa pari minuuttia nopeammaksi.

Seuraava tyhmyys tehtiin rastin 328 jälkeen. Ajattelin ensin, että käydään vain ottamassa ojanpäärasti  510 pistona ja jätetään reput ison tien varteen. Perustelu taisi olla, että jos rastille 326 vievä linja on huono tai olematon niin tällä päästään varmemmin rastille. Rastin 510 jälkeen todettiin kuitenkin, että linja on erinomainen eikä ole mitään järkeä mennä repuille ja hakea vasta sitten rastia 326. Haettiin siis ensin 326, pummattiin vielä varmuuden vuoksi rastia viitisen minuuttia, koska se oli vaikeampi ottaa siltä puolelta, jolta sitä lähestyimme. Lopuksi menetettiin vielä kymmenen minuuttia, kun käytiin poimimassa reput tienvarresta. Hieno homma, jälkeenpäin kun katsoo tätä sekoilua, ei voi kuin ihmetellä.

Rastilla 215 arvottiin, mennäkö suoraan rastille 703 vai tiekierron kautta. Maasto näytti sen verran epämääräiseltä, että päätin aamuhämärässä valita tiekierron. Pidimme kymmenen minuutin aamiaistauon puolivälissä, laitettiin lamput takaisin reppuun ja otettiin rasti pistona ilman reppuja. Juhalla alkoi matka painaa ja tiellä juostessa rako alkoi venyä. Vähän ennen rastia törmättiin toisen kerran MUV sarjan voittaneeseen suomalaispariin Forsblom/Reiman.

Seuraavat viisi väliä menevät ilman mainittavaa sekoilua, pientä päänvaivaa tuotti ojan ylitys välillä 509 – 416, mutta onneksi löytyi puunrunko, jota pitkin taiteiltiin yli. Tasapaino ja lihaskontrolli ei vaan 17h etenemisen jälkeen ollut aivan parhaimmillaan, mutta yli selvittiin ilman uimista. Välillä 416 - 323 piti ensin hieman hakea ojan ylityspaikkaa ja puolivälissä karttaan merkitsemätön kärrypolku ohjasi meitä vasemman kautta ja turhaa kiertoa tuli jonkun verran.

Juomarastilla W2 annoin Juhalle pari geeliä, täytettiin huomaleilit ja juotiin varastoon jonkun verran, aikaa tuhraantuu lopulta 6 minuuttia tähänkin operaatioon. Mitään itikoita ei tällä kertaa ollut riesana, jotka olisivat kannustaneet jatkamaan matkaa nopeasti.



Juhalla geelit vaikuttivat lähes välittömästi ja seuraavat 10 kilometriä Juha oli se, joka piti vauhtia yllä, olisin ollut helposti suostuteltavissa pidempiin kävelypätkiin. Kilometrejä naputetaan keskimäärin reilun 7 min/km vauhdilla eteenpäin. Toisaalta hyvä, että pääsääntöisesti edetään juosten, koska pitkät suorat olisivat kävellen olleet masentavan pitkiä.

Pekka ja Mikko, joihin törmäsimme aamuhämärässä, varoittelivat jotain kaakkoiskulmasta. Lähinnä näiden puheiden takia jätimme väliin rastin 305, jota moni sanoi kisan jälkeen etsineensä urakalla. Muuten tämä alue menee ilman ongelmia, välillä 303 - 302 ollaan hieman hukassa, mutta pellon kulmasta korjataan kohti rastia. Juomarastilla W5 ei enää täytetä säiliötä vaan otetaan pelkästään pari hörppyä vettä.

Edessä oli taas pitkää tiesuoraa ja edettiin pääsääntöisesti juosten, vaikka mittarissa oli jo 128km, yksi onnistuttiin jopa vetämään kokonaan juosten ajassa 6:14. Siitä kuitenkin toivuttiin hetken aikaa kävellen ja energiaa tankaten. Mittailin samalla kartasta, paljonko maalin yläpuolella olevien järvien kierto tekee matkaa ja mihin aikaan suunnilleen olisimme kiertoon lähdössä. Eteneminen oli ollut sen verran vahvaa, että kiertoon jäi lopulta ruhtinaallisesti aikaa, päätettiin vielä lisätä 313 suunnitelmaan. Matkalla rastille törmättiin Resistanceen, Ilkan valokuvien perusteella matkan loppuminen alkaa jo hieman hymyilyttää.

Kohta tää kärsimys loppuu. Kuvat: Ilkka Lassila

Viimeinen rasti ja vielä tietä pitkin pääsääntöisesti juosten maaliin, aikaa jää lopulta käyttämättä 25 minuuttia, sillä olisi varmaan jossain ehtinyt vielä yhden rastin hakea, mutta ei kauheasti jaksa kiinnostaa. Muu autoseurue on tullut meitä aikaisemmin maaliin, joten pientä painetta on havaittavissa nopeaan peseytymiseen, mutta toiminta maaliin tulon jälkeen on kyllä kuin hidastetussa elokuvassa. Suihkussa ei kuitenkaan tule liian kauan läträttyä, siitä pitää huolen jääkylmä vesi.

Aika pienillä vauriolla selvittiin tämänkertaisesta reissusta, Juhalla lähti nahka yhdestä varpaasta, mulla tuli päkiään pieni rakko. Maalissa jalkapohjat näyttivät siltä, että jotain pahempaakin olisi odotettavissa.

K18. Kuva: Sami Kuusi

Jälkianalyysinä, kun karttaa katsoo, niin varmaankin olisi pitänyt lähteä rohkeammin luoteiskulman ison avosuon kiertoon, siellä olisi ollut tarjolla 32 pistettä. Ei vaan usko riittänyt siihen, että jalka ylipäätään kestää. Tosin suunnitelma/toteutus oli muutenkin huono, edetyillä kilometreillä olisi pitänyt olla kymmenen pykälää korkeammalla, kun nyt sijoitus oli 20. Pummejakin tuli tehtyä aivan liikaa, yhteensä noin 40 minuuttia. Ainahan niitä rogassa jonkun verran tulee, mutta nyt tuli liikaa. Toinen 40 minuuttia kului juomapisteillä ja aamiaistauolla, niistä on paha kauhean paljon enää tinkiä.

Se mikä edelleen jurppii Rogaining-kisoissa, on sarjajako. Veteraanisarja on ikäryhmä 40-55. Aika vaikeaa on kilpailla 10 vuotta nuorempia vastaan. Nyt tuloslistalta löytyy meidän edeltä 2 joukkuetta, joissa yhteenlaskettu ikä on meitä korkeampi, mutta näillä mennään vielä 6 vuotta.



maanantai 2. kesäkuuta 2014

Bodom Trail, 29.5.2014

Kun Bodom Trailin kilpailu viime vuonna julkistettiin, en ollut yhtään innostunut osallistumaan. Ajatus maastossa juostavasta puolikkaasta, joka kuitenkin vedetään aika lailla täysillä, tuntui lähinnä vastenmieliseltä.

Kummasti vaan alkoi kisaviikolla mieli muuttua ja perustelin asian jotenkin itselleni, että eihän sinne tarvitse lähteä täysillä vetämään. Kisakuntoa ei mitenkään edesauttanut puolitoista viikkoa aikaisemmin juostu Leidenin maraton eikä edellisenä lauantaina 28 asteen helteessä juostu Montrail viiskymppinen.

Kisaa edeltävänä iltana sain kuitenkin hankittua peruutuspaikan, tankkauskin oli jo tässä vaiheessa suoritettu pizzan ja punkun merkeissä. Erinomainen lähtökohta onnistuneelle suoritukselle.

Pelipaikalle saavuttiin Antin kanssa joskus kahdeksan jälkeen ja vältettiin suurimmat ruuhkat kisamateriaalin noudossa. Loppuaika ennen lähtöä kulutettiin tuttujen kanssa jutellen sekä ihmetellen miksi Pirttimäen kahvilan ovet pysyvät suljettuna. Kahvia teki mieli, mutta saamatta jäi, koska järjestäjilläkään ei ollut mitään omaa myyntipistettä. Tämän epäkohdan toivottavasti korjaavat ensi vuodeksi.

Läpänheittoa ennen kisaa Anttien kanssa. Kuva Merja Ylihärsilä.

Ennen kisaa suunnittelin, että lähtisin kakkosryhmässä, siinä pääsisi ehkä lähemmäs kärkeä ja vältettyä suurimpia ruuhkia. Kun ensimmäinen ryhmä oli järjestäytynyt lähtöön, kiertelin hetken ja totesin, että eihän täällä ole enää ketään tuttuja. Siirryin siis kuitenkin ensimmäiseen ryhmään ja paukusta liikkeelle. Tarkoitus oli edes vähän jarrutella menoa ensimmäisen kilometrin hiekkatiepätkällä, ettei heti ala ahdistaa. Jossain määrin onnistuikin ja ensimmäinen kilometri mentiin ajassa 4:50. Kun siirryttiin polulle niin eteneminen alkoi tökkiä ruuhkien takia. Vaikea arvioida paljonko tämän takia meni aikaa hukkaan, mutta sykkeiden perusteella viidennen kilometrin kohdalla on saanut jo mennä haluamaansa vauhtia.

Aika lailla letkassa tuli mentyä ensimmäinen kierros, ohituksia tuli tehtyä jonkun verran ja muutama tuli takaa ohi. Ensimmäisen kierroksen kohokohta oli Jannen ja Juhan kannustusjoukot jossain 6km kohdilla, metsä raikui ainakin puolen kilometrin päähän, kun kundeilla oli täysi älämölö päällä.

Ekan lenkin lopussa porukka alkoi harveta ja kun lähdin toiselle kierrokselle (jonne ei kovin paljon tehnyt mieli lähteä) niin takana ei näkynyt kuin pari tyyppiä sadan metrin päässä. Edessä sentään oli reilun parinkymmenen hengen letka, jonka sain pikkuhiljaa imettyä kiinni. Toiselle lenkille lähdettäessä oli ilmeisesti ainoa juomapiste, josta vettä olisi saanut ilman omaa mukia. Senkin onnistuin jotenkin täysin missaamaan, joten koko reissu meni ilman juomista, onneksi keli oli kuitenkin mitä oli, joten en sitä kauheasti jäänyt kaipaamaankaan.

Jossain 14km kohdalla sain Alin kiinni ja jotenkin jäin siihen semimukavuusalueelle roikkumaan peesiin. Maastossa olisi voinut ehkä vähän kiristää, mutta ajattelin, että tässä on viikatemies sen verran lähellä, että ei tehnyt mieli hirveästi höntyillä ja jumituin peesiin. Kuvittelin varmaan säästäväni voimia johonkin loppunostoon.

Kaikilla tiepätkillä jengi lappoi huolella ohi ja taas metsän puolella selät tulivat eteen ohitettaviksi. Pikkuhiljaa kilometrit siinä kuitenkin vähenivät ja jossain 18km kohdalla totesin, että mitään kanttausta ei ole tulossa. Toivoin kuitenkin, että mitään suurempia mäkiä ei olisi enää tiedossa. Mitään käsitystä tästä ei ollut, koska en ollut yhtään tutustunut reittikuvaukseen, onneksi Ali tiesi kertoa, että mitään isoja mäkiä ei enää ollut jäljellä.

Alin peesissä, jossain Hynkänlammen (?) paikkeilla. Kuva Kaj Ewart.

Lopun hiekkatienpätkällä peesi meni menojaan vaikka sykekäyrä näyttää siltä, että jotain loppunostoa olisin tehnyt, ihan kaikkea ei vielä ollut metsään siis jätetty.

Mutta joo, helvetin hauskaahan tämä oli, vaikka pikkasen rääkkäyksen puolelle menikin. Ensi vuonna uudestaan ja paremmalla valmistautumisella pari minuuttia pois. Jos ensi vuodeksi saisi vielä H50 sarjan olisi mukavampi lukea tulosluetteloa...

Reitti

Tulokset

Paljon enempää ei koneesta irtoa.

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Leiden Marathon, 18.5.2014

Perimätieto ei kerro, kuinka tämän vuoden maratonmatkailun kohteeksi valikoitui Leiden. Itse en ollut paikalla 2013 Berliinissä, jossa valinta oli palautusjuomien tankkauksen yhteydessä tehty.

Leiden on n. 120 tuhannen asukkaan yliopistokaupunki Amsterdamista 40km etelään. Kaupunki on kuuluisa lähinnä siitä, että Rembrandt on syntynyt täällä. Schipholin kentältä on suora 15 minuuttia kestävä junayhteys varttitunnin välien, joten siirtyminen paikan päälle on erittäin helppoa. Kaupunki on suhteellisen kompakti, joten kaikki oleellinen on kävely- tai ainakin pyöräilyetäisyydellä. Ja pyöriä ja pyöräteitä riittää, Hollannissa kun ollaan.

Leiden
Leidenin maraton järjestettiin jo 24 kerran, joten perinteitä löytyy. Hinta on suhteellisen edullinen 30€, johon ulkomaalaisille tulee vielä MyNextrunin 5€ maksu päälle. Hollantilaisille ja ulkomaalaisille on erilliset ilmoittautumisjärjestelmät, joten ei kannata ihmetellä miksi MyNextRunissa on niin vähän nimiä. Paidan saa halutessaan ostaa 20€:lla.

Numeroiden haku ja expo kirkossa (Pieterskerk)
Tapahtuma on sinällään melko suuri, mutta kun 12500 osallistujaa jakautuu viidelle (42/21/10/5/2) eri matkalle niin maratonille juoksijoista osallistuu vain noin 770 juoksijaa. Puolikas on 4000 osallistujallaan huomattavasti suositumpi matka.

Maratonreitti on profiililtaan erittäin tasainen, mikä ei liene varsinaisesti yllätys. Matkalle mahtuu Polarin käyrän perusteella kahdeksan kappaletta 3-4m mäkiä sekä moottoritien ylitys alkumatkassa, jossa nousua tulee 6m. Reitin huono puoli on se, että pitkät suorat ovat tuulelle alttiita eikä auringolta juuri löydy suojaa. Ja koska mennään paljolti peltojen ja laidunten viertä niin paskan hajuakin riittää kotitarpeiksi, lähinnä kuitenkin ensimmäisellä puolikkaalla. Reitti kulkee kokonaan päällystettyjä paikallisteitä tai pyöräteitä pitkin. Ainoastaan viimeiset 700m reitistä tullaan kanavan reunaa, joka on hieman epätasainen ja paikoitellen kalteva. Juoksijat kierrätetään yhdeksän pienen kylän kautta ja kannustusta kylissä riittää ja bändejäkin oli ainakin 5 kappaletta. Peltosuorilla on sitten vastaavasti pikkasen hiljaisempaa. Juomapisteitä on 8 ja erillisiä sieniasemia 7. Tosin matkan varrelta löytyy kyläläisten epävirallisiakin vesipisteitä. Juoma-asemilla on tarjolla vettä ja urheilujuomaa ja ainakin banaania näytti olevan tarjolla.

Lähtöjärjestely oli hieman erikoinen, maratoonarit on jaettu kahteen eri karsinaan, ensimmäisessä eliittijuoksijat sekä jotain muuta porukkaa, mahdollisesti viestinä juostavan Business Loopin joukkueet. Taemmassa karsinassa parin sadan metrin päässä lähtöviivasta ovat muut maratoonarit. Tämän karsinan eturivin tuntumaan pääsi helposti vielä noin 10 minuuttia ennen lähtöä. Maratoonareista jälleen muutaman sadan metrin päässä on puolikkaiden juoksijoiden oma karsina. Järjestely takaa kuitenkin sen, että juoksemaan pääsee heti alussa omaa tahtiaan eikä ensimmäisen kilometrin aikana ole kuin yksi paikka, jossa syntyy pieni sumppu ja pari sekuntia menee hukkaan.



Se mikä tässä järjestelyssä on kuitenkin ärsyttävää, on puolikkaan juoksijoiden ryntäily takaa. Ohittelu on sentään suhteellisen siistiä, mutta reiluun 11 kilometriin saakka on hieman masentavaa, kun takaa tulee koko ajan ohi puolikkaan juoksijoita, lisäksi on hieman vaikeaa pitää omaa vauhtia, kun väkisin meinaa imeytyä massan mukana.

Oma alkuvuosi on telakoineen ollut rikkonainen, joten mitään ennätysyritystä ei ollut suunnitteilla. Koko huhtikuu tuli kaiken lisäksi tehtyä pelkkiä mäkitreenejä, joten tasaisen lenkkejä ei ole kuin muutaman viikon ajalta ennen Leidenia. Kaiken lisäksi toinen jalka ei tunnu vieläkään täysin oireettomalta, joten keskeyttämiskynnys on säädetty suhteellisen alhaiseksi, jos jalka alkaa vähänkään kipuilemaan. Juoksua edeltävänä yönä jalka kaiken lisäksi jomottaa tuntuvasti ja tunkeutuu uniinkin. Niissä jalka menee täydellisesti alta, juoksu päätyy keskeyttämiseen ja kainalosauvoilla kävelyyn. Aamulla kivut ovatkin sitten tiessään.

Tarkoitus on lähteä juoksemaan noin 5:15 kilometrejä ja tähtäin on 3:40 loppuajassa,  sykkeet on tarkoitus pitää alle 160 ainakin kolmeenkymppiin asti. Koska viime aikoina pakki on mennyt lähes poikkeuksetta sekaisin urheilujuomasta, otan mukaan 5 geeliä ja juon pelkkää vettä. Tämä toimii hyvin, minkäänlaisia vatsaoireita ei ilmene koko juoksun aikana.

Juoksu lähtee mukavasti liikkeelle, eikä ensimmäinenkään kilometri lähde liian lujaa, väliaika 5:10. Vieressä juoksee hetken aikaa kolmen suomalaisen porukka, joiden kanssa vaihdan muutaman sanan. Tähtäin on kuulemma 3:30-3:45 välillä. Kun ensimmäisen kilometrin väliaika tulee, kundit kommentoivat, että lähti vähän liian lujaa. Sen jälkeen häipyvät horisonttiin. Kaksi heistä ohitan jälkimmäisellä puolikkaalla, kolmannesta ei havaintoa.

Oma GPS mittaa ensimmäiset 7 km koko ajan 5:10 tai sen alle meneviä aikoja, mutta järjestäjien tolpat siirtyvät koko aika kauemmas ja kauemmas. Kutosen kohdalla tolppien mukaan olen mennyt tarkalleen 5:15 vauhdissa. Puolikkaan kohdalla ero järjestäjien tolppiin on 200m ja maalissa jo 500m.

Kun puolikkaan juoksijat ohjataan 11 km jälkeen takaisin kohti Leidenia, reitti hiljenee välittömästi, porukassa juoksu muuttuu soolojuoksuksi. Edessä menee pieni ryhmä 50m päässä ja takana tulee toinen. Onneksi ei tuule kuin muutama metri sekunnissa, joten kovin suurta haittaa tästä ei ole. Kuudentoista kilometrin kohdalla saan vihdoin muita kiinni ja alan hiljalleen ohittelemaan muita.

Tyypillistä maisemaa
Puolimatka taittuu ajassa 1:50:25 eli 5:14 vauhdilla, hyvin toimii. Yritän hokea itselleni, että tikkaisin menemään lyhyellä askeleella enkä loikkisi liikaa, kuten yleensä on tapana.

Vähän puolikkaan jälkeen saan kiinni paikallisen kaverin, jonka kanssa alkaa kissa ja hiiri –leikki. Tätä jatkuu seuraavat 8 kilometriä. Kundi ottaa spurtteja tarjolla oleviin ”mäkiin” ja välillä myös suorilla. Hetken kuluttua meno rauhoittuu ja menen jälleen ohi. Näin tapahtuu ehkä kymmenen kertaa.

Meno tuntuu koko ajan hyvältä, voimat vähenevät pikku hiljaa, mutta vauhti pysyy tasaisena, joskin järjestäjien tolppien mukaan hieman hiipuvana. Kympit 52:15-52:30-52:45, sykkeet nousevat tasaisesti 144-149-155 eli tämäkin täysin suunnitelman mukaan.

32km kohdalla tullaan kylään nimeltä Oude-Ade. Juoksen tässä kohtaa täysin yksin, joten saan kylän jakamattoman huomion osakseni. Ovat rakentaneet hienon portin kylään ja ilmeisesti kaikki kynnelle kykenevät ovat saapuneet reitin varteen, osa kreikkalaisteeman mukaan pukeutuneina. Hillitön kannustus, ylävitoset ja kannustuksen tuoma euforia pienellä ylämäellä maustettuna saavat sykkeet karkaamaan yli 170, kylän  jälkeen on pakko hetkeksi rauhoittaa menoa.

Oude-Ade. Kuva Taco van der Eb

Nyt selkiä alkaa tulla kiihtyvällä vauhdilla vastaan, monet ovat heittäneet kävelyvaihteen päälle ja lämpötila on kohonnut 23 asteeseen, aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Heikko tuuli on onneksi tässä vaihteessa kääntynyt pääsääntöisesti myötäiseksi ja helpottaa vähän tekemistä.

37km jälkeen totean, että mitään romahdusta ei ole tulossa, tuntuu helvetin hyvältä. On aika yrittää jonkunlaista loppukiriä, vähän arveluttaa tosin, kestänkö viittä kilometriä. Kokemusta on kuitenkin kertynyt sen verran, että tiedän pystyväni juoksemaan kymmenen kilometriä yli 165 sykkeillä, joten ainakin kokeilla täytyy.

Kilsat 38 ja 39 menevät 5:11 vauhtia, vauhti ei siis juurikaan nouse, mutta sykettä saan kyllä nostettua 166:een. 39 km kohdalla totean, että 3:40 aikaan en tule pääsemään, sen verran pahalta alkaa tuntua eikä vauhti silti nouse. Mutta pystyn sentään laskemaan, että negatiiviseen splittiin on kerrankin mahdollisuudet ja jaksan edelleen painaa kaasua. GPS:n mukaan kolme viimeisintä kilometriä 5:02-4:57-5:00, aikalailla kaikki on pelissä. Matkaa on vielä jäljellä 700m, koska mittarini on edistänyt 500m. Otan irti kaiken mitä on saatavissa, viimeiset 700m juostaan kanavan varren hieman epämukavaa alustaa ja pujottelen ohi 5km juoksijoista, joita tulee massoittain maaliin samanaikaisesti. Jostain saan kaivettua loppupätkälle 4:20 vauhdin ja hilattua sykkeet  lukemaan 180. Negatiivisen splitin takia, kyllä ihminen on hullu. Oma kello pysähtyy aikaan 3:40:39 ja jälkimmäinen puoli yhden sekunnin nopeampi. Yes! Myöhemmin järjestäjien tulokset sentään osoittavat eron olevan 10s, ihan turhaan tuli revittyä…

Maalissa on tarjolla sitruunamakuista pullojuomaa, jonka maku muistuttaa liikaa urheilujuomaa, liian hapokasta, lisäksi on tarjolla vettä, appelsiiniviipaleita, banaania. Tarjolla oli kuulemma ollut myös Amstelia, jota en huomannut tai puolikkaan juosseet olivat jo imuroineet kaiken.

Siirryn mahdollisimman nopeasti kanavan toiselle puolelle Einstein –ravintolan terassille seuraamaan maaliintuloa ja imuroimaan palautusjuomaa.

Hymyilyttää, vaikka pelkkiä pieniä oluita tarjolla
Tapahtumaa voi kyllä varauksetta suositella, juoksu on hyvin järjestetty ja Leiden on erittäin kaunis kaupunki hyvien liikenneyhteyksien päässä. Suhteellisen hyvälle naisjuoksijalle bonuksena tulee naisten sarjan huonohko taso, palkintopallille ja 500€ varakkaammaksi pääsi ainakin tänä vuonna 3:24 ajalla.

Einstein taustalla
Tilastopläjäytys:
- kympit 52:15-52:31-52:47-52:16
- kympin sykkeet 144-149-155-163

Sykekäyrä: