keskiviikko 14. elokuuta 2013

Retki-Rogaining 10.-11.8.2013

Lähtökohdat Retki-Rogainingiin eivät olleet aivan kohdallaan. Paluumatkalla Skotlannin rastiviikolta iski flunssa päälle ja alkuviikon olin vaaka-asennossa. Vielä perjantainakin olo oli hutera, mutta lauantaiaamuna tuntui onneksi suhteellisen hyvältä. Sen verran kisajännitystä oli kuitenkin ilmassa, että yöunet jäivät kolmeen tuntiin. Juha varmaan tapansa mukaan nukkui täydet yöunet.

Lähdettiin seitsemältä Helsingistä ja pahimmat pummit tehtiin toivottavasti jo matkalla Sappeelle. Niitä näitä jutellessa vedettiin viimeinen risteys 6km pitkäksi, havahduttiin siihen että navigaattori etsiskeli uutta reittiä. Käytiin siis hakemassa vauhtia Luopioisten keskustasta, siinä vaiheessa ei tiedetty, että näissä maisemissa jolkoteltaisiin muutamaa tuntia myöhemmin.

Kun kartat oli jaettu ja päästiin reittisuunnitteluun, todettiin saman tien, että tehtävä on haasteellisempi kuin edellisenä vuonna Viitapohjassa. Metsätaipaleita oli tiedossa aiempaa enemmän eikä ratamestarin luonnehdinta maastosta luvannut hyvää…

Juha suunnittelee

Lopulta reitti kuitenkin saatiin kasaan, mitaksi arvioitiin 115km. Muutama sana vaihdettiin viereisessä pöydässä olevien Avantin kundien kanssa ja tämän teollisuusvakoilun seurauksena arvioitiin vielä uudestaan oikean ylänurkan skippaamista. Todetiin, että melkein samoilla kilsoilla saadaan nurkasta huomattavasti enemmän pisteitä kuin alkuperäisellä planilla. Kiitos ja anteeksi.

Hirveä kiire tuli taas loppuvaiheessa (minulle), mutta onneksi kamat oli suunnilleen kasassa ja päästiin lähtöalueelle ja melkein saman tien startattiin.

Hyvän näköinen tie etelään lähtee tosta rastilta 61...
Kuva: Tomi Mäkelä
Lähdettiin rastille 47 kuten suurin osa joukkueista, joten pidettiin sen verran kiirettä, että päästiin leimaamaan ilman ruuhkia. Matka jatkui suunnitelmalla 47-50-71, tossut ja sukat kastuivat läpi heti ensimmäisellä suolla ja märkinä ne sitten pysyivätkin loppuun saakka. Huutelin siellä suolla aikani kuluksi, että osaako siellä kärjessä kukaan suunnistaa, näköjään kysymys meni perille: http://rajavillit.blogspot.fi/2013_08_01_archive.html

Juomarastille 12 vievään polun haaraan asti edettiin  Raivojuoksijoiden ja Avantin kanssa suunnilleen samaa tahtia, mutta nipun 40-12-60-80-31 osalta meillä oli eri järjestys, joten tiet erosivat. Ensimmäinen pummi tehtiin tietysti helpolla juomarastilla, katsoin nopeasti kartasta, että rasti on polulla, vaikka se oli lähde polusta hieman sivussa. Siinä sitten jutellessa vedettiin pitkäksi ja tehtiin vielä kunniakierros ennen rastille saapumista.

Haltianselän kierros 86-91-83 ei tarjonnut sen kummempaa dramatiikkaa. Voittaja suotu.fi porhalsi ohi rastilla 59 ja katosi horisonttiin seuraavalla välillä, kovaa oli kyyti. Avantiin törmättiin jälleen Luopioisten keskustassa, kun herrat tulivat posket täynnä pullaa lähikaupasta.

Niitynkulma rastilla 74 oli hieman vaikeasti hahmotettava. Koukattiin rastille itäreunasta, jossa tuli kylvettyä vyötäröä myöten mutaojassa. Rastilta poistuminen tehtiin kuivin jaloin vastakkaiseen suuntaan.

Seuraavaksi vuorossa 54-55-37-25, rastit löytyivät ilman ongelmia. Juomarastia ei haluttu jättää väliin, koska me ei aleta ojasta juomaan, ellei ole pakko. Samalla se tarkoitti rastin 56 skippaamista, koska sinne olisi tullut turhan paljon metsäoikoa. Juomarastilla pidettiin ainakin 10 minuutin huoltotauko.

82 otettiin hiekkakuopan länsipuolelta harjannetta pitkin ja saavuttiin samaan aikaan rastille jälleen Avantin kanssa. Tästä jatkettiin porukalla 57-48, jota myös pummattiin yhdessä ajautumalla etelämpänä olevalle kukkulalle. Jälkeenpäin on helppo huomata, että ojien ylitykset tuli luettua hätäisesti ja kun samassa kohdassa Avanti oli ampiaishyökkäyksen kohteena, niin keskittyminen herpaantui hetkeksi. Avanti varmisti rastille menon kääntöpaikan kautta, me jatkoimme rastille suoraan kohdataksemme jälleen rastipisteessä.



Lopullisesti tiet erkanivat seuraavalle rastille 76 mennessä, jonne koukkasimme kääntöpaikan kautta oikealta. Tämän jälkeen edettiin omassa rauhassa loppuun asti ja nähtiin vain vilaukselta muutamia muita joukkueita. Rastin jälkeen tiellä tuli Pirunvuoren Ponnistuksen Naisenergia vastaan, kuultiin syvästi tunteellinen vuodatus edessä olevan maaston etenemiskelvottomuudesta. Pikkasen ihmeteltiin, koska tähän asti maasto oli ollut suhteellisen hyvää muutamia yksittäisiä rytöjä lukuun ottamatta. No, tommosia ne naiset on, suhtautuu vähän turhan hysteerisesti pikku vastoinkäymisiin, ajateltiin…

95-66 meni ilman suunnistusongelmia. Päkiöissä alkoi olla pientä arkuutta, rakot olivat kehittymässä hyvää vauhtia. Oikea reisi oli oireillut jo pidemmän aikaa, sillä pystyi kyllä juoksemaan tasaisella ja alamäkeen, mutta jos oli vähänkään nousukulmaa, niin jalka oli pettää alta. No, eipä meillä ole kyllä ollut tapana muutenkaan ylämäkiä juosta, joten ei se paljon menoa haitannut.

Seuraavan rastin (75) puolivälissä laitoin lampun, koska karttaa ei enää nähnyt lukea kunnolla ilman valoa. Suunnistus pimeässä sujui ongelmitta, 75-96-61. Rastin 96 länsipuolella alkoi ensimmäisen nyppimään metsään kaadetut harvennukset.

Myllyrastin 61 jälkeen alettiin etsiä karttaan merkittyä tietä kohti rastia 46, kuten muutama muukin joukkue. Ensin yritettiin rastin läheltä lähtenyttä karttaan merkitsemätöntä kärrypolkua, mutta nopeasti todettiin, että ei se tämä voi olla. Palattiin takaisin tielle katsomaan lähtisikö tie sittenkin hevosaitauksen takaa. Juu ei. Kai se sitten oli se kärrypolku, no tuosta sitten suon ja muutaman ojan yli niin sieltä se sitten tulee vastaan. Seuraavaksi törmättiin rinteeseen ja yläpuolella näkyi valoja. Ok, kartalla ollaan. Tuosta vähän eteenpäin niin tie tulee väkisin vastaan. Jaa, mikäs helvetin joki täällä on??? Paikoitellen melkein 10 m leveä, eikä jumaliste ole merkattu karttaan ollenkaan, onhan tää nyt jumalauta aivan uskomatonta!!! Hetken vielä kuljettuamme joen vartta kaivoin suurennuslasin esiin ja aloin tihrustamaan karttaa tarkemmin, sinnehän se saakelin tie päättyy läheiseen järveen. Just just. No, yli oli päästävä ja lähdin hetken emmittyäni kahlaamaan joen yli, mutta onneksi se oli kovapohjainen eikä ulottunut kuin puolireiteen. Ongelma ratkaistu.



Yösuunnistus sujui edelleen ongelmitta 46-81-43-22-14, pikkasen alkoi voimat ehtyä, joten aiottujen suorien vetojen sijaan alettiin kiertämään enemmän tietä pitkin, esim. 46-81 ja 43-22. Rastilta 22 tielle laskettaessa kiroiltiin taas perkuujätettä, tielle päästessä Juha teki vielä voltin, mutta onneksi säästyi suuremmilta takaiskuilta.

Juomarastilla suoritettiin pieni tankkaustauko, rastilta lähdettäessä nähtiin pitkästä aikaa vilaukselta muita, kun Peräkylän Ponnistus saapui juuri rastille.

Yösuunnistusta oli vielä jonkun verran edessä: 72-90-85. Rastit löytyivät ilman ongelmia, mutta muita ongelmia oli kyllä. Ensin piti päästä alas rastin 72 mäeltä, lähdettiin ehkä hieman liian aikaisin alas järvelle ja rinne oli suhteellisen jyrkkä. Sitä kun sitten yritti päästä alas reisillä, joista oli kaikki voima hävinnyt, niin eteneminen ei ollut sieltä kaikkein sulavimmasta päästä. Alas kuitenkin päästiin ehkä alle 20 kirosanalla.


Rastilta 85 lähdettiin ensin harjannetta pitkin kohti seuraavaa rastia, mutta jotenkin se joen uoma veti puoleensa. Täällä oli sitten tarjolla hämäläisen talousmetsän crème de la crème. Tiheikköä, hakkuujätettä, myrskyn kaatamia puita ja kivikkoa. Täällä joutui todella käyttämään koko voimasana-arsenaalinsa täydellä volyymillä tuskaa lievittämään. Juha kiersi ojan toisella puolella säästyäkseen kuulovaurioilta. Jotenkin sinne järvelle asti kuitenkin lopulta päästiin, mutta aikaa tähän pätkään meni kyllä paljon.


Matkalla rastille 94 aamu alkoi sarastaa ja rastien 32-23-21 jälkeen lamppua ei enää tarvittu kartanlukuunkaan.

Juomarastilla 10 käytiin tekemässä viimeinen nestetankkaus ja huolto. Tässä vaiheessa alkoi spekulaatio siitä, ehditäänkö loppureitti tehdä suunnitelman mukaisesti. Päätettiin jättää rasti 33 väliin, koska tarjolla oli pitkä pätkä maastossa etenemistä. Lisäksi muutettiin suunnitelmaa siten, että väli 73-64 otetaan itäpuolelta teitä pitkin kiertäen eikä järven länsipuolelta kiertäen. En tiedä oliko tästä loppupeleissä hyötyä vai haittaa, mutta haluttiin minimoida riskit ryteikköihin joutumisesta. Kilometri ylimääräistä matkaa siitä kyllä tuli, mutta koska pystyttiin aika hyvin vielä juoksemaan tiepätkillä, niin tuskin siinä ajassa juuri hävittiin. Melkoista paskamaastoa oli kyllä se rastinotto ja paluu takaisin tielle idästä päinkin.

Ennen rastia 53 hukattiin kärrypolku ja päästiin hetkeksi puskemaan taimikkoon sekä laskeutumaan rastisuolle rinnettä, joka oli taas täynnä kaadettua taimikkoa. Sensuroitu. Ojanpää löytyi ilman suurempaa pummia vaikka hieman epävarmasti sinne osuttiinkin.

Homma alkoi olla paketissa, 63-42-20-Maali. Kyllä helpotti henkisesti, kun oli puskettu rastilta 42 viimeisen taimikon läpi tielle ja tiesi, että sitä ei enää ole tarjolla. Samalla varmistui, että myös 20 ehditään hakea. Vähän ennen rastia otettiin Raivojuoksijat kiinni, Manulla oli polvi hellänä ja juoksut oli juostu. Rastin jälkeen oli selvää, että ehditään vaikka kävellen maaliin, mutta Juhalla oli joku pakko päästä juoksemaan vielä tälläkin välillä vaikka tarvetta sille ei ollut. Vitutuksesta huolimatta hölkkäsin perässä, pakko kai se oli.

Jäljellä oli enää viimeinen nousu Sappeen laskettelurinnettä ylös maaliin. Jos olisi vähän katsellut karttaa tai edellisenä päivänä ennen lähtöä kilpailukeskuksessa ympärilleen, olisi tiennyt, että maaliin pääsee kulkematta sen kaikkein korkeimman nyppylän kautta. Sinne me kuitenkin päädyttiin, onneksi ei oltu ainoita. Alastulo teki kipeää, mutta vasta tässä vaiheessa jalkapohjat alkoivat olla niin hellänä, että käveleminen alkoi olla vastenmielistä.

Maaliin tultiin ajassa 23:24:25, edettyä matkaa kertyi lopulta 121km. Matka on mitattu retkikartta.fistä klikkailemalla kuljettua reittiä, joten se lienee ainakin tuon verran.

Maalissa sentään hymyilyttää.
Kuva: Tomi Mäkelä
Pesun jälkeen hash housella kuultiin tulokset, pienenä yllätyksenä yleisen sarjan kolmas tila ja veteraanien toinen sija tulivat. Oltiin kyllä aika varmoja, että oltaisiin kuuden joukossa, mutta ihan näin korkealle ei odotettu sijoittuvamme.


Täytyy toivoa, että ensi vuonna Retki-Rogaining ja MM-kisat eivät osu niin lähekkäin, että parhaat joukkueet jättävät taas kisan väliin. Ei liene lajin imagolle hyväksi, että kaksi vanhaa pierua on palkintopallilla kahtena peräkkäisenä vuotena. J

Yleisen sarjan palkintojen jako
Kuva: Merja Ylihärsilä

Koko kartta
Tommi

Ursak II Kolilla 10.-11.8.2013

Tiimin pääkoitus taisi olla viime viikonloppuna Retki-Rogainingissa, mutta samalle viikonlopulle oli tarjolla muitakin osallistumisen arvoisia tapahtumia. Meanwhile in Lieksa:

KarSun järjestämät pitemmät Ursakit ovat kiinnostaneet jo pitempään, mutta aina on jotain muuta menoa, pari puuttuu tai muuten hankalaa lähteä. Pari viikkoa ennen kisaa Rokua-tiimissäkin seikkaillut Krista huhuili FB:ssä kaveria kisaan. Minähän innostuin heti ja kun yösija löytyi Kristan luota ja VR:kin tarjosi melkein ilmaiset junaliput, niin tekosyyt sai jättää muille. Lets mennään! Tällä kertaa kisasimme nimellä Team Ryyppy & Huikka.

Junailin Joensuuhun perjantaina töiden jälkeen. Olin jäädä junasta virkaintoisen konnarin takia, mutta pääsin lopulta Pasilaan ja oikean junan kyytiin. Kisa starttasi lauantaina vasta iltapäivällä, joten päivällä ehti välpätä varusteita ihan rauhassa. Pakkailut oli tehty jo kertaalleen kotona, joten mitään suuria ongelmia ei ilmennyt.

Prologi

Kisa alkoi lauantaina iltapäivällä Satamaravintolan? (siitä mistä VM:n ”loppukiri” alkaa) pihasta prologilla, jonka kartat saatiin reilua tuntia ennen starttia. Luvassa oli ihan mukava setti juoksua ja rullaluistelua. Starttipamauksesta juoksimme kuitenkin ensin laiturille, hyppäsimme veteen ja uimme rantaan. Yllätysalku selvisi vasta juuri ennen lähtöä. Itsekin ehdin lähtöä odotellessa ihmetellä suureen ääneen miksi ihmeessä lähtöviiva oli ihan väärään suuntaan. Aina ei leikkaa.. :)

Vedestä kun selvittiin, juoksentelimme rastien perään maastoon. Ekat kolme rastia haimme juosten. Porukka hajosi heti alkuunsa aika tehokkaasti, ja pian teimme matkaa ihan keskenämme. Krista suunnisti rasteille ammattilaisen varmuudella, ja tulimme takaisin kisakeskukselle Piriformiksen eli OP:n ja Katin kanssa samoihin aikoihin.

Seuraavaksi jalkaan vaihdettiin rullaluistimet, joiden kanssa haettiin yksi rasti vähän kauempaa. Reitillä riitti kuokkanousua ja muutama alamäki. Sade oli jo alkanut, joten vähän hirvitti rullittelu. Kokemuksesta tiestin että pahimmillaan märkä asfaltti ei pidä yhtään. Onneksi liukkaus ei ollut niin iso ogelma kun pelkäsin ja selvisimme alamäistäkin ihan hyvin.

Rasti haettiin pitkospuita pitkin. Rokuan sukkajuoksentelukokemuksella lähdimme pitkoksille turvalisin mielin sukkasillaan. Piriformis oli ennen meitä paikalla, mutta ohitimme heidät rullaluistinsäädön takia. Lähtiessämme paluumatkalle huomasimme ihmeissämme olevamme hetkellisesti koko kisan toisena/kolmantena, heti SP:n ja FreeAdventuren jälkeen. Oho, tätä ei kyllä odotettu..

Palasimme samoja jälkiä takaisin kohti Kolia. Seuraava rasti oli sijoitettu Kolin päälle, Sokos Hotellin läheisyyteen, joten edessä oli lisää kuokkanousua rullaluistimilla ja sauvoilla. En ole ennen nousua hiihtänyt, en edes rullasuksilla, joten oli vaan kiva päästä kokeilemaan millainen nousu Kolin päälle oli. Ja ihan mukavahan se. Huipulla Omjakon sai meidät kiinni, me etenimme edelleen Piriformiksen perässä. Jäljellä oli vielä yksi rasti, jonne menimme hetken kaikki yhtä matkaa. Ensin me lähdimme omaa reittiä, ja rastin löydettyämme näimme Piriformiksen haravoimassa pusikkoa. Ehdimme maaliin mukavasti Omjakonin ja Piriformiksen välissä. Aikaa prologiin meni n. 2h 34min ja pääsisimme matkaan mukavissa asetelmissa naisjoukkueiden kärjessä. Hyvin meni! Kävimme suihkussa ja siirryimme pastan ja itse kisan karttojen pariin. Itse startti olisi meillä 21.34.

Tilanne prologin jälkeen.

Matkaan

Reitit saatiin selväksi, kartat päällystettyä ja tavarat järjestykseen ihan mukavasti. Prologissa alkanut sade jatkui edelleen, ja pääsimme matkaan tihkusateessa klo 21.34. Kisa jatkui lähes yön yli kestävällä MTB-osuudella. Työnjako oli vanha tuttu: Krista suunnisti, minä hoidin määreet ja rastien leimaamisen. Otsalamput sai sytyttää melko pian lähdön jälkeen. Vesisadekin yltyi yltymistään ja ei mennyt kauaa kun oltiin ihan läpimärkiä. Sade jatkuikin lähes koko yön ja aamun, joten kosteus oli teemana koko kisassa. Välillä ihan naureskeltiin kuinka voi sataa niin paljon ja kovaa. Tässäkö se on? Tämäkö muka on kovinta antia mitä taivaasta on tarjolla? Taisi olla, mutta sitä sitten jatkui ja jatkui ja jatkui..

Maisemia pyöräosuudelta. Itse kisassa oli vähän piemämpää..

Pyöräosuudella mentiin omaa ihan ok perusvauhtia. Alussa oli nousuja vähän enemmän, mutta vähitellen rastivälit tasoittuivat. Hiekkatiet rullasivat tosi hyvin, joten kokoajan tuntui että edettiin mukavasti. Ekat 4h homma sujui hyvin ja oltiin ihan pyöräilyn 6h tavoiteajassa. Ongelmat alkoivat aika tasan klo 1.30 kun minun otsavaloni päätti sammua. Nelisen tuntia sitä kesti kunnes akku loppui kuin seinään. Vara-Petzeli oli tietysti jätetty vaihtokassiin ja odotteli siellä kiltisti aamua.. Etenimme siis yhdellä otsavalolla, mikä oli polkuosuuksilla hieman haastavaa ja jouduimme monin paikoin laittamaan kävelyksi.

Pientä rastinhakuharavointia jouduttiin silloin tällöin harrastamaan, mm. CP 58:lla (puron pohjoisranta). Eka pahempi pummi tuli kuitenkin ”hakkualueen viereisellä” rastilla, olisiko se ollut sitten CP 61. Tetsasimme kunnollaa hakkuujätöksissä ja etsimme rastia jonkin aikaa. Kun se löytyi, päätimme ottaa ”varmanpäälle” ja etsiä polun sijaan läheisen hiekkatien pään puolivaloista etenemistämme varten. Siellä sitten harhailimme hakkuualueella paikasta toiseen. Piriformis sai meidät kiinni tässä kohtaa ja vilkuilimme heistä tukea tien löytämisessä. Väsy alkoi jo vähän painaa ja tietä ei näkynyt missään. Rastin haussa ja tien etsimisessä tuhraantui muistikuvani mukaan sellainen 45–50 minuuttia. Lopulta tie kuitenkin löytyi ja eteneminen saattoi taas jatkua. Haahuilusta oli kyllä se hyvä puoli, että aamu alkoi jo vähitellen sarastaa, joten näimme yhdellä lampulla paremmin kuin tunti sitten.

Ratamestari Turkka odotteli meitä vesirastilla Kiviniemen tilalla (CP 63) ja ilmoitti ensi töikseen että olimme olleet tähän asti kisan suuri pettymys. Kiitti vaan kaverille kannustuksesta.. :) Huomasimme ennen juomarastia kyllä itsekin, että ainakin yksi naistiimi oli päässyt livahtamaan ohitse ja Piriformiskin oli taas karussa. Jäljellä oli vielä yksi rasti ennen AP 1:stä ja vähitellen lähdimme kokoamaan itseämme pummailun jäljiltä ja hakemaan uutta fiilistä kohta alkavalle juoksu + uimapatjaosuudelle.

Juoksu + uimapatjailu

Lähdimme vaihdosta matkaan hieman Sannan ja Ritvan perään, taas melko lailla yhtä matkaa Piriformiksen kanssa. Heidän kanssaan vaihtelimme järjestystä ees ja taas koko kisan ajan.  Jos oikein muistan, kello taisi olla tässä kohtaa jo puoli kuuden kieppeillä aamulla. Fiilis oli ihan ok, mutta nousut painoivat jaloissa, joten ihan pelkkää juoksua eteneminen ei ollut. Alamäet ja mahdollisimman paljon tasaisesta yritettiin juosta, muuten käveltiin.

Me kolme tiimiä olimme pian taas kasassa, kun haravoimme pusikosta ekaa juoksuosuuden rastia (CP 67, ”muistomerkkikallio”). Muistomerkille näyttävä viitta näytti yläviistoon ja haravoimme jonkinlaista muistomerintapaista ylhäältä rinteestä. Ei löytynyt mistään. Kävimme Kristan kanssa nopealla ”puskakäynnillä” yhdessä vaiheessa ja sen aikana Piriformis ja tytöt olivat kadonneet. Löysiköhän ne sen?

Me jatkoimme pyörimistä vielä hyvän tovin, kunnes rasti viimein löytyi kallion vierestä melkein tienposkesta. No, löytyi sentään. Ei muuta kun perään. Lähdimme takaa-ajoon, ja uimapatjailun rantaan tullessa molemmat tiimit olivat taas näköetäisyydellä. Ei kun pumpaamaan. Patja ja pumppu oli kannettu repuissa, nyt otettiin tavarat esiin.

Mukana oli minun pienempi patjani (yksi), mitä ei oltu kertaakaan testattu tuplauiskentelussa. Haimme asentoa hetken, mutta kun vauhtiin päästiin homma sujui hienosti ja oli oikeastaan aika kivaa. Olimme olleet pessimistejä osuuden hauskuuden suhteen, mikä johtui pääosin siitä kun patjaa ja pumppua piti raahata mukana koko osuus. Olimme jossain vaiheessa jo lähteä kokonaan ilman patjaa. Mutta homma toimi myös kaksi päällä ja fiilis nousi taas märkyydestä huolimatta.

Maisemakuvaa pyöräilystä / uimapatjailureitin juoksuosuudelta.

Uimapatjailussa näimme taas Piriformiksen ja saavutimme pikkuhiljaa myös Sannaa ja Ritvaa (sori en nyt muista tiimin nimeä..) Yritin pakottaa jalkoja juoksuun, vaikka hapot iskivätkin aina erityisesti heti patjailun perään. Viimeiselle patjarastille tulimme melkein yhdessä, ja patjat ja pumput pakattuamme menimme hetken yhdessä kaksi naistiimiä. Tiesimme että vaihtoon oli vielä matkaa vaikka kuinka, joten tsemppasimme Kristan kanssa ja päätimme juosta aina kun mahdollista. Tai siis minä tsemppasin, Krista olisi viilettänyt varmaan kevyesti. Tytöt jäivät vauhdista, eikä heitä enää sen jälkeen näkynyt. Kiviniemen vaihtoon päästyämme kuulimme samalla että yllättäen myös Piriformis oli jäänyt taaksemme. Missä ihmeen välissä..? Vaihdoimme vähän vaatetta ja lähdimme kiskomaan ”ketterän sutjakkaa” kanoottiamme rantaan.

Melonta ja pyöräpyrähdys

Juoksuosuuden tapaan melontaa oli lyhennetty rankasti, ja haimme lopulta vain yhden rastin. Sade vähän taukosi ja melkein tyynellä järvellä kelpasi kauhoa. Piriformis tuli pian takaa Acronillaan ja vaihdoimme taas järjestystä. Melonnan päätteeksi oli vielä hieman juoksua takaisin vaihtokasseille. Kati jäi etsimään pyöräkenkiään ja lähdimme taas kohti viimeistä pyörärastia edellä. No, rasti meni pusikkoharavoinniksi, joten pian pyörimme maastossa taas yhdessä. OP ja Kati keksivät jatkaa matkaa ennen meitä ja löysivät kauempana odottavan rastin ensin. Onneksi mekin tajusimme ja pääsimme lopulta rullaamaan maaliin.

Pitkäksi venähtynyt, märkä kisa kesti meidän osaltamme lopulta noin 17h + 2,5h prologi. Kisa oli selkeää etenemistä hienoissa maastoissa. Korkeuserojakin löytyi, kun Garmin rekisteröi lopulta  lähes 3 000 nousumetriä. Päälle tulee vielä prologin nousut. Tosi kiva kisa ja boonuksena vielä voitto kotiin naisten sarjassa.

Kisa oli juuri sitä mitä luvattiinkin, ja pituutta ja tekemistä riitti ihan koko rahan edestä. Suosittelen myös etelän seikkailijoille vaivautumista välillä Itä-Suomeenkin kisailemaan. Suurkiitos vielä järjestäjille!

Tässä vielä kisatunnelmia paikallisesta lehdestä. Mekin taidettiin sanoa toimittajalle pari sanaa prologin ja kisan välissä..

Kisatunnelmia löytyy myös tapahtuman FB-sivuilta täältä.

Sen verran väsytti vielä maanantainakin, että nukahdin aamulla hammaslääkärin tuoliin.. :)

maanantai 5. elokuuta 2013

Jämi MTB 84km 4.8.2013

IhanHapoilla! No ei onneksi mutta kyllä vauhdikkaalle reitille nousuakin oli sisällytetty.

Hiihdin talvella Jämin 42km hiihdon ja ilmottauduin samalla Jämi147 triplaan (hiihto, MTB, maastojuoksu). Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna vuorossa oli sarjan toinen laji eli 84km MTB.

Luvassa oli kuuma ja helteinen päivä ja lämpötila olikin melkein trooppisissa tunnelmissa jo ennen yhdeksää kun saavuin paikanpäälle. Alkusäätö menee yhden lajin kisoissa niin helposti että sitä erehtyy aina jo epäilemään että jotain oleellista on ihan varmasti unohtunut. No, tällä kertaa se oli pyöräpaita, mutta onneksi mukana oli ihan kelpo vaihtoehto, joten nou panik.

Valmistautuminen ei ollut ihan ideaali: olin flunssassa koko alustavan viikon joten sekä reiskojen että keuhkojen tilanne oli täysi kysymysmerkki. Sen lisäksi pyörän selässä on tullut istuttua viime vuotta vähemmän + yhtään pitkää vk-lenkkiä ei ollut pohjalla.. Ei siis näin.. :)
Nymmennää. Kuva: Onevision.fi

Startti tapahtui Jämi Areenan viereiseltä lentokentältä klo 10. Piiitkän alkusuoran aikana ehdin jo todeta että jalkoihinhan tässä jäädään. Ei toiminut oikein reiska eikä keuhko. No, päätin olla kärsivällinen ja keskittyä rullailemaan ”sopivaa” vauhtia muista huolimatta. Yleensä hyydyn muutenkin lopussa, joten maltillinen alku ei ollut välttämättä ollenkaan huono idea, vaikka parhaimmat peesijonot sai nyt unohtaa.

Ekan 15km ajelin parin miehen perässä, joiden vauhti tasaisella oli ihan ok, mutta jokaisessa kaarteessa + ala- ja ylämäessä vauhti pysähtyi melkein täysin. Itse tunsin reitin jo viime vuodelta joten tiesin, ettei koko reitillä ollut juuri ajotaitoja testaavia osuuksia, vaan pehmeät laskutkin sai päästellä ihan rentoa kovaa. Tänä vuonna pohja oli kosteammassa kunnossa, joten kaikkein hiekkaisimmatkin kohdat olivat ihan ajettavia.

Ekat 15km herättelin siis kroppaa ja keuhkoja ja yritin olla masentumatta siitä, että välillä ohi meni kaikennäköistä porukkaa. Eka tieosuus aukesi pian ekan huollon jälkeen. Tiepätkällä viime vuoden ”katkerat” muistot (ei sekuntiakaan peesiä) tulivat yhtäkkiä mieleen, ja siinä päätin että tässä kisassa hyödynnän peesit aina kun mahdollista. Niimpä lyöttäydyin parin miehen kantaan ja painelin lyhyen pätkän tuulen suojassa ja tasailin sykettä. Pian päästiin kipuamaan ensimmäisen kerran harjun päälle. Pieni pätkä piti taluttaa kun kävelyjonon ohikaan ei päässyt. Toisen kerran harjulle noustiin Jämillä olleen toisen huollon jälkeen.

Vauhti toisen harjunousun jälkeen oli niin jäätävää ettei kuvaaja osunut tämän paremmin.. ;)
Kuva: Onevision.fi

Vauhti oli tasaista, ja ainakin vielä näytti että alle 4h ajassa oltiin. Kisan puolivälissä, sähkölinjaa seurannella polkupätkällä havahduin ihmettelemään, kuinka toistaiseksi reitillä ei ollut vielä yhtään hiekkatietä. Reitti oli muutenkin paljon vaihtelevampi kuin muistin. Viime vuonna olin ihan puhki jo 40km kohdalla, joten ilmeisesti muistot ikuisuuksia kestäneiltä tuulisilta tieosuuksilta olivat vähän liitoiteltuja.

Etenin tasaista vauhtia suurin piirtein samojen jamppojen kanssa, välillä edessä, välillä takana. Vointi oli ihan hyvä ja reiskatkin jaksoivat ihan hyvin. Viimeisen tunnin aikana taisin jäädä hyödyntämään vähän liian hitaita selkiä. Mietin kokoajan lähtisikö ohi, mutta en uskaltanut vielä. Vilkuilin kuitenkin samalla kelloa. Vieläkö ehtisi alle nelosen maaliin?

5km ennen maalia päätin että ehtii ehtii. Kiristin vähän tahtia ja miehet jäivät. Lopun pyöritin itsekseni. Tiesin että lopussa oli enää vain yksi pieni nousu. Sykemittari näytti muistaakseni 3.54 kilsa ennen maalia, joten tiesin että ehtisin. Loppuaika oli lopulta 3.56.56. Huonosta valmistautumisesta huolimatta aika parani viime vuodesta n. 20min. Uskaltaisiko julistaa olevansa paremmassa kunnossa..? :) Viime vuonna olin huonommalla ajalla yhdeksäs, nyt siis 27., joten taso oli tänä vuonna selvästi kovempi ja hyvä niin.

Kokonaisuutena reitti oli vauhdikas ja vaihtelevampi kuin viime vuodesta muistin. Minulle sopisi ehkä vieläkin vaihtelevampi ja teknisempi reitti, mutta kiva kisa ja kuuma kelikään ei ollut niin raskas kuin pelkäsin. Positiivista oli myös se, että ajoasento ja tekniikka pysyi kasassa aika hyvin koko kisan. Reiskat säästyi ylitöiltä, selkä ei kipeytynyt ollenkaan ja habatkaan ei krampanneet niin kuin viime vuonna.. :)

Kahden lajin jälkeen sijoitus triplassa on 11. Reilun kuukauden päästä sitten juoksennellaan.