Mont-Blanc 80km 28.6.2013

Ensin Tommin juttu ja lopussa Juhan tarina.


Pekka löysi netistä marraskuussa Mont Blancilla ensimmäistä kertaa juostavan 80km vuoristoultran. Eipä tarvinnut kauan mietiskellä ilmoittautumista, varsinkin kun paikat olivat juuri loppumassa. Tämähän olisi hyvää harjoitusta UTMB:tä varten. Nousua reitillä luvattiin olevan 6000m.

Lähdin keskiviikkona aamukoneella Müncheniin, josta vuokra-auto alle ja nokka kohti Chamonix’ta. Ei optimaalinen reitti kisapaikalle, mutta sopi kisan jälkeisiin lomasuunnitelmiin. Matkan varrella noukin Veveystä Sveitsistä Antin ja Tian, jotka olivat lentäneet aamulla Geneveen ja matkanneet sieltä Antin veljen luo. Vihdoin illalla kahdeksan maissa perillä reilun 650km ajamisen jälkeen.

Illalla käytiin vielä oluella Pekan, Tuulan, Tomin, Merjan ja Antin kanssa. Muut lähtivät nukkumaan ja katselin vielä hetken fudista hotellin baarissa punasoluja tankaten.

Seuraavana aamuna kävin aamiaisella Pekan ja Tuulan hotellilla, tuli mätettyä melkoinen annos buffasta. Juha tuli puolenpäivän maissa ja käytiin lounaalla muiden suomalaisten kanssa. Iltapäivällä käytiin hakemassa numerot exposta, jossa pahin härdelli oli jo hälventynyt. Järjestäjä tarkisti pakolliset varusteet:

- Matkapuhelin

- Avaruuslakana

- Vesisäiliö (min 1L)

- Sadetakki

- Pilli

- Lamppu + varapatterit/varalamppu

Minulta tarkistettiin, että kaikki tarvittavat varusteet löytyvät. Kun olin saanut oman numeroni, annoin lakanan Juhalle, häneltä se puuttui. Juhalta ei kuitenkaan kysytty kuin osaa tavaroista.

Illalla käytiin vielä vetämässä Juhan kanssa pizzat ja oluet, joten olo oli illalla aika turvonnut. Juha nukahti kymmeneltä, itse pakkailin kamat ja yritin saada unta, mutta ei siitä mitään tullut, lopulta nukahdin joskus klo 24 jälkeen. Herätys oli 3:15, ei mitkään ruhtinaalliset unet, kaksi edellistä yötäkin olivat menneet todella vähillä unilla, joten pikkasen huolestutti. Lisähuolta tuli siitä, että vatsa ei ollut toiminut kahteen päivään. No paperia mukaan…

Treffit lähtöpaikalle oli sovittu klo 3:45 Pekan, Antin ja Tuulan kanssa, Juha jäi vielä hotelliin vastaamaan johonkin työsähköpostiin, mutta tuli pian perässä. Lähtö tapahtui klo 4:00, jäätiin suosiolla joukon hännille. Tämä oli tietty virheliike, koska muutaman kilometrin kuluttua ura kapeni ja alkoi muodostua sumppuja. Kaiken lisäksi jengi asetteli jalkojaan huolella, jos oli vähänkään jotain puunrunkoa/vettä reitillä eikä homma edennyt mihinkään. Muutaman kilometrin jälkeen muutamat puuskuttivat kevyessä vauhdissa jo siihen tyyliin, että matka taitaa jäädä kesken jossain vaiheessa. Ja niinhän se jäikin, 622 lähtijästä 470 pääsi maaliin.

Jonossa edettiin kiltisti lamppujen sammuttamiseen asti, ehkä parisen tuntia. Juhalla ja Pekalla alkoivat käämit palaa jonossa kulkemiseen ja he lähtivät ohittelemaan muita. Itse en halunnut lähteä liian kovaa vauhtia, edellisen vuoden Traunsee Bergmarathonin (Raportti) ensimmäiset 15km kummittelivat mielessä ja halusin ottaa alun varovasti. Antilla oli ongelmia reiden kanssa ja hän jäi kimppaan kanssani.

Kun päästiin 2000m korkeuteen, alkoi tulla lumisia alueita. Osa jengistä kulki kuin ei olisi lunta ikinä nähnytkään. Yksikin kaveri eteni hitaasti kyykyssä ja nojasi toisella kädellä lumeen, eihän tämmöstä pelleilyä enää jaksanut katsoa, oli pakko alkaa ottaa spurtteja jonon ohi päästäkseen. Ohituksen jälkeen piti aina hetki haukkoa henkeä seuraavan letkan perässä ennen seuraavaa ohitusta, sykkeet nousivat ohituksessa saman tien yli 10 pykälää ja olo tuntui hetken aikaa epämukavalta. Ensimmäiselle väliaikapisteelle Breventille ohitettiin 170 kilpailijaa, vaikea sanoa paljonko ylimääräistä aikaa paloi, mutta varmaan vartti ainakin hukattiin ylimääräistä alun ruuhkissa.

Maisemia aamun valjetessa
Kuva: Tomi Mäkelä

Breventin (8,7 km) jälkeen lähdetään ensimmäisen laskuun ja ohitukset jatkuvat, toiselle väliaikapisteelle La Flegerelle (16,4 km) mennessä ohituksia tulee vajaa 90 lisää. 

Ei passaa horjahtaa...
Kuva: Tomi Mäkelä

Ennen väliaikapistettä juututaan pitkäksi aikaa letkan perään, joka etenee muuten ihan ok vauhtia, mutta heti kun tulee vähänkään teknisempää maastoa, vauhti pysähtyy kuin seinään. Kaiken lisäksi eivät tehneet minkäännäköistä elettä päästääkseen porukkaa ohi, vaan etenivät omaa vauhtiaan muista välittämättä. Olisi varmaan pitänyt huutaa jotain ja mennä väkisin ohi. Sama toistui useasti myöhemminkin. Tomin mukaan lähempänä kärkeä ei vastaavaa esiintynyt, vaan takaa tulleelle annettiin tilaa ohittaa. La Flegeressä oltiin Antin kanssa Pekasta ja Juhasta jo yli 5 minuuttia perässä, kun ero Breventissä oli 2 minuuttia. Taukopaikalla otetaan muutama kuvakin kokiksen juonnin ja suklaan syönnin jälkeen.

Tommi

Antti

Heti väliaikapisteeltä lähdettyämme muutama ryhmä ohittaa meidät kovaa vauhtia, 20 minuutin kuluttua samat jampat ovat pitämässä omaa taukoa polun vieressä. No, eteneehän homma tietysti noinkin. Loppumatkalla kavereita ei enää näkynyt.

Seuraavalla pätkällä raapaisen kengän kärjen terävään kiveen yhdessä nousussa ja kengän päälliskangas repeää koko leveydeltä. Eipä siitä sen suurempaa haittaa ollut juostessa, mutta loppumatkalla varpaat muutaman kerran pomppaavat raosta ulos ja ne pitää tunkea takaisin sisään.

Raptorit maalissa

22km kohdalla alamäki alkaa taas ja lisään vauhtia, Antille alkaa tulla ongelmia reiden kanssa ja jonkun ajan kuluttua tulee takaa huuto jatkaa omaa vauhtia, Antin jalka ei kestä alamäkeä. Lopulta hän keskeyttää Vallorcineen seuraavaan väliaikapisteeseen. Laskun lopussa omassakin oikea reidessä alkaa olla pientä väsymistä, joten kun ajan kiinni isomman letkan, jään sen taakse ottamaan loppulaskun hieman rauhallisemmin, ettei jalka tilttaa kokonaan. Kun loivempi tievoittoinen osuus ennen Vallorcineä (26,7 km) alkaa, ohitan letkan. Flegerestä tänne ohituksia tulee jälleen 70kpl, jonka jälkeen oma paikka letkassa alkaa löytyä ja loppua kohden ohitusten määrä vähenee. Väliaikapisteellä aikaa palaa, kun kittaan kokista ainakin litran ja syön rauhassa leipää, metwurstia, suklaata, appelsiinia yms. sekä lisään vettä leiliin. Seuraava juoma-asema on samalla paikalla vasta 40,1 km kohdalla, joten vettä on syytä olla tällä välillä mukana.

Väliaikapisteen jälkeen matka jatkuu hetken tietä ja suhteellisen juostavaa polkua pitkin, ohitan norjalaisen jonka kanssa juttelen hetken. Kaveri oli järjestänyt 2012 Norjassa 12h juoksukilpailun ja kyseli tunnenko kisan voittaneen Jari Tompon.

Seuraa reitin teknisin nousu padolle, Col du Passet (31,9 km), matkalle osuu reitin hitain kilometri, 37min/km. Pientä väsymystä alkaa esiintyä. Nousun lopussa tulee muutama horjahdus, ei oikein enää jaksa keskittyä joka askeleeseen. Nousun jälkeen alkaa reilun 3km sivuttaissiirtymä, jumitun taas hitaan letkan hännille, jonka ohitan vasta kun polku hieman paranee. Alamäki alkaa, tiellä ohitan n. 10 hengen ryhmän, jonka puheista tavoitan muutaman suomenkielisen sanan, huudan ”Hyvä Suomi” ja saan kannustukset koko joukolta. Jonkun aikaa jatkan hyvää vauhtia laskussa kohti Vallorcineä, mutta taas laskun loppupuolella juutun letkan hännille. Hetki tietä ja pääsen letkan ohi, myös niiden jotka olivat ohittaneet meidät laskun loppupuolella. Kuvio alkaa kuulostaa tutulta. Loivilla osuuksilla vauhti riittää, mutta laskuissa ja varsinkin nousuissa häviän.

Vallorcine

Tullaan uudestaan Vallorcineen huoltoon (40,1 km), taas pidempi tauko 13 minuuttia, sama tankkaus kuin aiemmin. Vaihdan GPSin patterin, koska aikaa on kulunut yli 8h. Heti aseman jälkeen lähdetään kolmanteen nousuun ja porukkaa lappaa ohi. Jyrkemmän alun jälkeen nousu loivenee ja muuttuu kohta tieksi, alan jälleen ohittelemaan samaa porukkaa, joka ohitti minut nousun alussa. Nousun loppupuolella Col des Posettessa (44,6 km) on juoma-asema, otan muutaman lasin kokista, reitti muuttuu jälleen poluksi. Kun alamäki alkaa, ohi menee kovaa vauhtia neljän miehen ryhmä. Hetken kuluttua takaa tulee vielä yksi kaveri, jonka perään jään roikkumaan. Muutamaa kilometriä myöhemmin ohittelemme ohittajat yksitellen, heillä vauhti on hidastunut huomattavasti. Mikähän järki tuossakin taas oli? Tasaisella peesikaveri jää taas jälkeen, ennen 53,5km ruoka-asemaa Argentieressa ohittelen vielä muutaman yksittäisen juoksijan.  Tankkaus ja tauon pituus pysyvät suunnilleen vakiona.

Pientä epätietoisuutta on ilmassa, kun lähden neljänteen mäkeen. Nousun pitäisi muistikuvani mukaan olla viimeinen, mutta mittarissa on nousua vasta 4000m. Hölötän jotain vieressä juoksevalle nuorelle kaverille, mutta hän ei osaa sanaakaan englantia. Hän kaivaa kuitenkin taskustaan reittiprofiilin ja näyttää sitä minulle, profiilissa on 5 nousua. Ymmärrän asian ja lähden puskemaan mäkeä ylös. Mistä lienee profiilin kaivanut, nettisivuilla en ollut sitä ainakaan nähnyt. Muutama menee ohi ylämäessä, mutta osat vaihtuvat alamäessä. GPSin patteri hyytyy jo reilun 4h jälkeen ja vaihdan patterin lennossa. Satelliitit jäävät kuitenkin löytymättä puoleksi tunniksi, GPS herää henkiin vasta seuraavalla ruoka-asemalla Les Boisissa (64,3 km).

Miltä mahdan näyttää, kun heti ensimmäinen nainen ruoka-asemalla kysyy, onko kaikki hyvin. Vai olisiko johtunut siitä että olin lähellä juosta ruoka-aseman ohi viimeisessä mutkassa ja kauhea älämölö saa kääntymään takaisin reitille. Asemalta löytyy ensimmäinen raato makaamassa paareilla avaruuslakanaan kääriytyneenä, ympärillä häärii ryhmä pisteen työntekijöitä.

Olin laskenut että asemalta pitäisi olla maaliin n. 9km, oletuksella että reitti on 78km. Laskin matkasta leikkautuneen 3km pois GPSin katveen takia, mutta todellisuudessa vain noin 800m oli jäänyt puuttumaan. Kysyn yhdeltä aseman naiselta, paljonko maaliin on matkaa, hän pudottaa pommin ja kertoo että maaliin on matkaa 14km. Voi vittu. Lohduttaudun toistaiseksi tiedolla, että tuskin hän tietää asiaa, koska järjestäjät ovat säätäneet reittiä useita kertoja. Luen tekstareita, saan tietää että Pekka ja Juha ovat olleet Argentieressä 53km kohdalla 41 ja 28 minuuttia karussa. Eroa en saa kiinni, jos kumpikaan ei sippaa pahasti. Setäni kyselee olenko jo oluella, kunpa olisinkin…

Lähden tarpomaan viimeiseen mäkeen. Nuoret kaverit, jotka ovat aikaisemmissa nousuissa menneet ohi, alkavat ilokseni kulkea samaa vauhtia. Välillä viimeisen mäen alusta maaliin kukaan ei enää ohita minua. Nousun puolivälissä on alppimaja, jonka pitäjä tarjoaa teetä, pysähdyn hetkeksi ja juon mukillisen. Tästä alkaa taas hieman teknisempi nousu jäätikön viereiselle hissiasemalle Le Montenversiin (69,3 km).

Pikkasen teknisempää pätkää viimeisessä mäessä
Kuva: Tomi Mäkelä

Kysyn ennen juoma-asemaa ohittamaltani ryhmältä ollaanko reitin korkeimmassa kohdassa, vastaus on kyllä. Juoma-aseman pitäjältä kysyn taas, paljonko maaliin on matkaa. 8km, voi vitun vittu, se nainen oli sittenkin oikeassa.

Tuhrattuani tälläkin asemalla 4 minuuttia lähden jatkamaan matkaa olettaen, että nousut on nyt noustu, mittarissa on 5200m. Eteen tulee vielä yksi pieni nousu, no, sen jälkeen alamäki varmaan alkaa. Uusia pikku nousuja tulee ja tulee, lopulta alamäki alkaa vasta 3km jälkeen, nousua kertyy vielä 300m. Tällä välillä kiroan Vaarojen Ultran ilmoittautumisen ja Esport Arena 24h aikeet alimpaan helvettiin. Retki-Rogaining ja Nuuksio Classic saavat hieman lempeämmän kohtelun. UTMB on tähän verrattuna tuplamatka, en kyllä varmaan lähde, aivan hullun hommaa.

En muista millä korkeudella Chamonix on, enkä muista mitä korkeutta mittari näytti lähdössä, oletan että laskua on 800m neljän kilometrin matkalla ennen tasaista viimeistä kilometriä. Viimeiseltä juoma-asemalta olen nostanut vauhtia, koska taakse ilmestyi yksi juoksija. Päätin että loppumatkalla kukaan ei enää mene ohi. Laskun aikana selkiä tulee eteen tasaiseen tahtiin, lopulta ohitan alamäessä 15 kilpailijaa.

Chamonix’n valot lähestyvät, mutta liian hitaasti. Kun 800m on laskeuduttu, valot ovat vielä paljon alempana. Eikö tää paska koskaan lopu, kiroan mielessäni monta kertaa. Alkaa olla aika pimeää, mutta olin jo jonkun aikaa sitten laskenut, että 18h alitus on vielä mahdollista, tosin pysähdykseen ja lampun virittelyyn ei kyllä ole ylimääräistä aikaa tuhlattavissa. Niinpä pari kilometriä ennen maalia oikea jalka osuu huonosti ja nilkka muljahtaa ikävästi. Hetken aikaa sattuu pahasti ja nilkutan eteenpäin, mutta kohta jalka turtuu ja jatkan taas parempaa vauhtia eteenpäin.

Vihdoin alamäki loppuu, päästän asfaltille ja alkaa viimeinen kilometri maaliin. Yleisöä on loppumatkalla kannustamassa ja herkäksi vetää, tunteet ovat pinnassa. Tunnelin kohdalla kilometrin väliaika piippaa ja katson että vielä on vajaa 6 minuuttia aikaa alle 18 tunnin. Risteyksessä bongaan Antin ja Tian, vauhtia tulee taas hieman lisää. Jatkan matkaa hieman epätietoisena siitä, minne reitti menee, mutta yleisö ohjaa oikeaan suuntaan. Kannustusta tulee hienosti ja hakkaan sauvoja yhteen kiitokseksi.  Viimeisellä kävelykadun pätkällä Merja juoksee vierelle ja yrittää ottaa kuvaa vauhdissa. Ihmettelee, että ”mihin helvettiin sulla on tommonen kiire”. Viimeiset 100m ja laitan kaikki peliin, oma kello pysähtyy aikaan 17:59:48, valitettavasti tuloksiin tulee pelkkä bruttoaika ja tulosluetteloon ajaksi tulee lopulta 18:01:04. Ihan sama. Vika kilsa tulee lopulta 5:40 vauhtia. Voimia jää siis varastoon.

Muut ovat maalissa vastassa ja otetaan pari ryhmäkuvaa. 

Tommi ja Juha maalissa

Järjestäjiltä mitali kaulaan ja olutmuki käteen, täällä sentään ymmärretään mitä maalissa tekee mieli, HCM:n urheilujuoma ei oikein maalissa uppoa.

Ansaittu olut
Kuva: Merja Ylihärsilä

Jälkeenpäin analysoituna lähteminen hänniltä oli tietysti virhe, mukana oli selvästi liian ison palan haukanneita osallistujia, joiden ohittamiseen paloi aikaa ja energiaa. Omassa mielessä kummitteli edellisen vuoden jalkojen väsähtäminen ekan 15km nousuissa ja laskuissa, joten lähdin ehkä hieman liikaa retkeilyfiiliksillä matkaan. Kunnon puristusta löytyi vasta viimeisellä 8 kilometrillä, kun en enää halunnut päästää ketään ohi. Viimeisellä kilometrillä voimia oli jäljellä vaikka kuinka paljon, kaikkea en antanut matkan aikana. Taukopaikoilla oli liian hyvät oltavat, GPS jäljestä pystyi laskemaan, että asemilla kului aikaa yhteensä 51 minuuttia. Eniten tuli takkiin nousuissa, osittain liian lepsusta asenteesta, osittain voimien puutteesta johtuen, ei vaan löydy mäessä tarvittavaa potkua reisistä. Täytyy siis vierailla useammin Malminkartanon mäessä ennen ensi vuoden UTMB:tä. :)

Reitti

Tulokset

Tommi


Tarinaa a'la Juha.

Talvella kundien ilmoittautuessa kisaan, en uskaltanut edes harkita oman ilmoittaumisen tekemistä. Akillesjänne oli vaivannut koko edellisen syksyn ja talvellakin se tuntui ajoittain vielä hiihtäessä kipeältä. Päätös osallistumisesta tehtiin siis vasta viime hetkillä, kun matkalle vapautui peruutuspaikkoja.

 Kilpailua edeltävä päivän käytiin hakemassa kilpailunumerot ja naureskeltiin ranskalaiselle järjestelyille. Kilpailunumeroa haettaessa tarkistettiin, että onko repussa mukana pakolliset tavarat ja sitten laitettiin sinetiksi nauha reppuun. Repusta pystyi poistamaan vaikka kaikki kamat sen jälkeen. Tein myös viime hetken tarvikehankintoja, mm. ostin kevyet kokoon taittuvat kävelysauvat, jotka osoittautuivat kelpo apuvälineeksi juoksussa. Ilman niitä nousuja olisi paljon hankalampi mennä ja myös alamäessä niiden avulla pystyi ottamaan vastaan pidempi loikkia.

Tommin, Antin ja Juhan lisäksi osallistujissa oli muutamia muita tuttuja ja Pekka päätyikin lähtemään meidän mukana kisaan. Viimeiset valokuvat ennen lähtöä ja 622 matkaan lähtijästä ylitimme lähtöviivan viimeisinä.

 

Päätettiin, että ei lähdetä rynnimään ja mennään eka mäki rauhalliseti, koska se oli heti 1600 m suoraan kylästä ylös. Taktiikka osoittautui osittain huonoksi. Tie muuttui pian kapeaksi poluksi ja se tarkoitti sitä, että olimme yhtenäisen jonon lähes hännillä ja omasta vauhdista ei ollut tietoakaan. Onneksi heti alussa oli muutama leveämpi kohta, jossa pääsimme ehkä noin 100 hitaammin etenevästä ohi. Omaa vauhtiamme emme silti päässeet etenemään. Hyvä puoli oli se, että meno oli helppoa ja sykkeet pysyivät 130 pinnassa jyrkästä ylämäestä huolimatta.

 Reilun puolen väliin jälkeen minun ja Pekan kärsivällisyys ei enää riittänyt hitaaseen vauhtiin, vaan sopivan paikan tullen alkoimme ohitella jonossa edellä tarpovia. Ensimmäisellä väliaika-asemalla oli Juhan ero Tommiin ja Anttiin kaksi minuuttia ja toisella 5 minuuttia. Sijoitus oli jo noussut 350 paikkeille. Tämän jälkeen alkoikin sitten alamäkiosuus. Voisi luulla, että alamäkeen on helppo juosta, mutta kun jyrkkyys on laskettelurinteen tyyppistä ja kivistä ja juurakkoista polkua, niin se vaatii oman tekniikkansa, jota huonommin pääsee Suomessa harjoittelemaan. Ja sitten kun sitä on 1000 metriä putkeen vertikaalina ehkä kahden kilometrin osuudella, niin alamäkiosuudet käyvät etureisiin ihan kivasti.

 

Alhaalla odotti 28km kilometrin kohdalla ensimmäinen ns. ruoka-asema, Vallorcine, jossa oli tarjolla leipää, keittoa, juustoja, meetvurstia ja erilaista makeaa kakkua ja suklaata. Juomaksi join aina pääsosin kokista taukopaikoissa, omassa juomapulossa oli aina vettä. Tämän jälkeen lähdettiin seuraavaan ylämäkeen, jonka keskikohta oli tämän reitin vaativin. Sen sijaan alamäkiosuus oli joka mukavampi ja juostavampi kuin ensimmäinen.

 

Tämän lenkin jälkeen saavuttiin samalle ruoka-asemalle kuin edellisellä tauollakin. Ei muuta kuin suklaata ja kakkua napaan ja oman juomapullon täyttö. Aikaan oli tässä vaiheessa kulunut jo 8 tuntia ja matkaa oli edetty 40 kilometria. Tässä vaiheessa Pekan alamäkijuoksu oli ollut sen verran nopeampaa, että tulin väliaika-asemalle Pekan jälkeen ja sanoin jatkavani vasta myöhemmin.  

Seuraavaksi lähdettiin tarpomaan kohtuullisen jyrkkään ylämäkeen ja syke hyppäsi heti 150, vaikka vauhti oli aivan vaatimaton. Onneksi jyrkkää osuutta oli vain muutamia satoja metriä, korkeuseroa siis, ja sen jälkeen siirryttiin taas laskettelurinteeseen kiipeämään ylöspäin. Viimein 600 nousumetrin jälkeen taas oltiin harjan päällä ja laskeutumien toiselle puolella alkoi. Tämänkin rinteen varsinkin loppuosa oli taas monta kilometriä pitkää loivaa alamäkeä, joka oli pitkästä aikaa kivaa juostavaa. Seuraava ruoka-asema ja taas kakkua ja cokista.

 
Seuraava nousu oli reitin lyhyin ja ylösmeno selkeää polkua, eikä siinä ollut kivikoita tai jäätiköitä välissä, niin kuin kaikissa edellisissä oli aina jossain vaiheessa ollut. Alasmenokin maistui ja saavutiin viimeiselle alhaalla olevalle ruoka-asemalle. Aikaa oli mennyt tässä vaiheessa reilut 12 tuntia ja järjestäjien mukaan matkaa oli  jäljellä 16km. Seuraavan ylämäen alkuosa oli taas tuttua kohtuu hyvää metsäpolkua, mutta puolen välin jälkeen se muuttui kallioiseksi ja kivikkoiseksi, jossa jopa pitkin ydessä kohtaa kiivetä rappusia ylöspäin. Viimein saavuin hissitasanteelle, jossa yllätyksenä oli vielä juoma-asema. Vikat kokitset naamaan ja jäljellä olevaa 7km selättämään. Ensi oli kuitenkin noin 3km sivuttainen siirtyämä, jossa lisäksi oli vielä 200 nousumetriä.

 Viimeisellä tarkastuspisteellä ja enää oli 900 metriä alempana oleva maali. Tässä vaiheessa etureidet ilmoittivat lähes jokaisella askeella olemasta olostaan. Tuntui, että metsä ei lopu koskaan ja alempana olevat talon katot eivät vain lähene. Kello oli illalla jo yli 8 ja pikku hiljaa myöskin metsässä alkoi hämärtää. Viimein hissin ala-asemalla ja alkoi muutaman muun kaverin kanssa vielä ihan hyvä kilometrin tieosuus Chamonix’in keskustassa olevaan maaliin. Lopulta maalissa, jossa Pekka jo odotti.

 

Juha