Maastomittelöt (Cross Country Duathlon) Espoon keskuspuistossa 25.5.2013.
 |
| Kilpailijat valmiina starttiin, IhanHukassa jäsen miettii vielä lähtösuuntaa. (kuva: Merja Ylihärsilä) |
Herätyskello soi ennen kukonlaulua klo 5.30, lauantai-aamuna. Sää näytti hyvältä + 15 ja pilvistä ja päivän mittaan lämpötilan pitäisi kohota 20 asteeseen. Eli mukavanlainen liikuntapäivä luvassa. Pyörän olin huoltanut kerrankin ajoissa. Vaihteet napsahteli hyvin päälle ajellessa kohti kisakeskusta ja pyörä pitkästä aikaa siis kunnossa.
Kisa käynnistyi sitten klo 7.00 ja lähtijöitä ei viivalle uskaltanut kuin parikymmentä innokasta. Vaikkakin pääpalkintona oli cyclocross pyörä! (Espoon Giro taisi vetää pidemmän korren monilta kisailijoilta). Pääpalkinnosta en nyt kuitenkaan lähtenyt haaveilemaan, sen verran jykevämpää reittä oli lähtöviivalle ilmaantunut, mutta kuitenkin tavoitteeksi laitoin neljän tunnin alituksen.
Reitti suuntasi Espoon keskustasta aluksi kohti Kauklahtea ja sieltä keskuspuistoon. (Kauklahti (ruots. Köklax, kutsumanimeltään Kökkeli), sehän sopi hyvin meikäläiselle, ”Kökkelin pikajunalle”. Tuttuja paikkoja 20 vuoden takaa, eipä näkynyt muita pikajunia siihen aikaan aamusta.
 |
| Hiekkatietä kohti kökkeliä (kuva: Merja Ylihärsilä) |
Kökkelin aseman jälkeen käännyttiin kohti keskuspuistoa ja vauhti sen kuin kiihtyi ja oli pakko alkaa itse pudottamaan vauhtia, reisissä alkoi jo vauhti tuntua. Kärki n.10 polkijaa alkoi ottaa eroa ja beesiapua ei enää saanut. Näytti siltä että yksin joutuu polkemaan lopun matkaa (35km), ellei takaa tule joku jeesaamaan. Alku oli siis asfalttia ja pikku hiljaa siirryttiin keskuspuiston hiekkateille. Tuli siinä mieleen että tulipas tehtyä väärä pyörävalinta. Tämänhän olisi voinut polkea vaikka maatiepyörällä. Muutama kärkikaveri oli kyllä äkännyt ja oli liikkeellä cyclocross pyörillä.
Hiekkatie vaihtui kuitenkin polkuun kierroksen puolivälissä ja maastoajotaidot alkoivat korostua. Omalla kohdalla ne olivat sitten talven aikana unohtunut ja olin alkuun "ihanhukassa". Kivien ja kantojen kierto meni jotenkuten, mutta mutaa ja velliä riitti kotiin vietäväksi asti. Edellispäivien sateen olivat pehmittäneet polut ja tehneet polusta mutavelliä. Pari kertaa joutui ”tunkkaamaan” ja yhdessä alamäessä tulikin sitten lisäohjelmaa, kun pikkupoika tuli kesken hurjasteluni polulla vastaan. Sen verran meni plasmat sekaisin, että sukelsin polun veressä olevaan metrin syvään ojaan. Sen verran oli pehmeää, ettei käynyt kuinkaan. Pyörä takas spoorille ja pääkoppa ruotuun, itsetutkiskelun paikka, vauhtia vaan pois ja rennosti polkien, yritin selitellä itselleni. Alkusekoilujen jälkeen alkoi homma toimimaan ja vastaan tulikin ensimmäinen selkä, (10. numerolla kilpaileva). Kaveri juoksi pyörää taluttaen polulla. Vähän aikaan kattelin touhua ja pyysin sitten latua. Sitähän saatiin, homma alkoi toimia ja kohti seuraavaa selkää.
Reittimerkinnät olivat riittäviä, jos niihin jaksoi keskittyä. Yhdessä tiukassa alamäkikurvissa ote herpaantui ja käännyin vahingossa juoksureitille, pyöräreitin mennessä suoraan, tuli se kuuluisa ”Ihan hukassa” tilanne! Muutama hetki ajettua väärää reittiä, luin puussa ”juoksureitti”-kyltin ja äkkiä pakki päälle ja takas hiekkatielle. Sijoitus ei tästä kömmähdyksestä muuttunut, mutta metsässä ohittamani kaveri sai kiinni. Siinä yhdessä sotkettiin tasatahtia 20 km vaihtoalueelle asti.
Kaveri kurvasi huoltoon, olihan niitä mainostettu laadukkaiksi antimiksi. Itse helistelin juomapulloa ja totesin urheilujuoman riittävän vielä toisen kierroksen.
Toinen kierros pyöräilyä alkoikin sitten ilman seuraa. Vauhdin lisääminen ei enää onnistunut ja keskityin pitämään kohtuuvauhtia ja aloin tankata omia eväitä. Tässä tuli taas huomattua, että sitäkin pitää harjoitella. Takataskusta ottamani Geelikarkkipussi tipahti kyydistä, niin taas jarrut pohjaan ja hakemaan, olihan ne maistuvia herkkuja ja roskaaminenhan oli säännöissä kielletty! Siinä sitten polkiessa ja geeliä mutustellessa oli päästy jo reiluun 30 km asti. Alkoi jälleen metsäpolku osuus, nyt oli jo tiedossa mitä odottaa ja polkeminen sujui mallikkaasti. Ja kas kummaa, alkoi taas puiden lomassa vilkkua valkoinen paita. Selitteli siinä väärää pyörävalintaa, ettei ollut mitään toivoa pysyä pystyssä mutavellissä. Yritin repiä eroa metsässä ja tiesin että hiekkatiellä ei vauhti riitä cyclocross pyörän kyydissä. Hetken hiekkatietä polkiessani oli päästettävä jälleen kaveri (28.Miska) ohi.
40 km olikin nopeasti ohi ja luovutin pyörän Tuomarilan hiekkakentälle, vaihtoalueen huippukestitys ei maistunut vieläkään, vaan luotin omaan juoma- ja energiageelivalikoimaan. Kello näytti vaihdossa aikaa 1 h 45 min ja kilometrejä oli kertynyt 39 km ja rapiat. Sain vaihdettua tossut nopeasti ja samalla olin saavuttanut sijat 7 ja 8.
Maastojuoksu: (20 km)
Tavoite oli tehdä rento juoksu ja alku näyttikin vauhdin osalta hyvältä, vaikkakin jalat hieman painoi. Seurana olivat nyt Miska ja Eetu, itse teputtelin jonon kolmantena suosiolla. Eetu osoittautui liian kovaksi palaksi ja alkoi kasvattaa eroa 7 km juoksun jälkeen. Itsellä alkoi tuntua jaloissa jo matka. En pystynyt kiristämään ja oli aika ottaa energia tuotteet peliin. Geelit ja juoma auttoi asiaan ja pysyin Miskan kyydissä. Ohi en viittinyt (pystynyt) mennä, beesissä ei tarvinnut etsiä reittimerkkejä ja näin pystyi keskittymään jalkojen sovitteluun juurien ja kivien väliin.
Siinä sitten rupateltiin Miskan kanssa ja vaihtoalueella taisi tulla yhteinen hiljainen päätös reitin nauttimisesta. Toiselle 10 lenkille otettiin hieman vauhtia pois ja juttu alkoi luistaa. Siinä sitten käytiin kuulumiset läpi ja matka eteni. Pari hupisarjalaista pyrähti ohi ja vihjailtiin kaverille että ohi vaan, jos voimia löytyy vielä reisistä. Polkuja riitti yli ennakoidun 20 km, nimittäin mittari näytti 22 km vaihtoalueella, joka kyllä oli riittävästi.
 |
| Näyttää jälkimmäisellä kaverilla olevan energiat loppu (kuva: Merja Ylihärsilä) |
Vaihtoalueella pari kourallista karkkia buffee pöydästä ja kohti viimeistä pyörälenkkiä (2 km). En viitsinyt pyrähdystä varten vaihtaa pyöräilykenkiä ja huikkasin Miskalle siinä ”ota kiinni matkalla”, joka jäi vaihtamaan pyöräilykenkiä.
Maaliin tultiin ”tasa-peli” hengessä ja hyvillä mielin. Sija luku siis 8. tai 9.
Kisat olivat hyvin järjestetty ja reitti oli suurimmaksi osaksi loistavaa. Alun asfalttipyöräily ei oikein maistunut, mutta kun mentiin poluilla ja mäkisillä hiekkateillä, oli meno nautittavaa. Kisajärjestelyt olivat huippuluokkaa ja reitti pienin varauksin riittävän rankka, joten voin mielellään laittaa maastomittelöt ensi vuoden kalenteriin.
-Antti
Kommentit
Lähetä kommentti