Kainuulainen sprintti 23.3.2013

Talvikaudella olen perinteisesti pitänyt kuntoa yllä hiihtäen. Talven kilpailukalenterissa on aiempina vuosina  ollut perinteisesti Pirkka ja Lapponia –hiihtokisoja ja joitakin omia pidempiä ”laturetkiä”. Kun marraskuussa lopussa olin ensimmäistä kertaa Ylläksen maisemissa hiihtokautta aloittelemassa, olin asettanut kilpailukalenteriini vain yhden virallisen kilpailun: Kainuulaisen sprintin, jossa hiihdetään ensin perinteistä 60km ja sitten suksien vaihdon jälkeen toiset 60km vapaata.

Talven hiihtoharjoittelu ennen maaliskuun loppua oli sujunut aivan erinomaisesti. Pääkaupunkiseudulle oli satanut lumi jo joulukuun alussa ja Loppiaisen aikaa luukuunottamatta, pystyi koko ajan hiihtämään. Loppiainen sopi hyvin välipäiväksi hiihdosta, sillä silloin IhanHukassa pojat olivat 12h Rogaining –kisassa. Se olikin ainut kerta neljän kuukauden aikana, kun itse laitoin lenkkikengät jalkaan.

Aiempina talvina en ole juuri perinteistä hiihtänyt, mutta nyt oli pakko satsata myöskin siihen tyyliin. Ennen kisaa olin useina viikonloppuina hiihtänyt 40km+40km harjoituslenkkejä, ja muutamia muita pidempiä retkiä yhdellä tyylillä, joista mainittakoon mm. Sipoon Susi-hiihto, jonka latuja kävin hiihtämässä kolmena viikonloppuna. Lisäksi kestävyyttä oli haettu mm. Seefeldin maisemista, jossa hiihdin kahdeksana päivänä 60km per päivä.

Vuokattiin matkasin edellisenä päivänä. Olin voidellut sukset valmiiksi jo kotona edellisenä iltana. Kaverit olivat sopineet vievänsä sukset huoltoon Niskasen Kertun valmentajalle Paavolan Eskolle, joten minäkin päätin vielä varmistaa suksien toimivuuden ja antaa omat sukseni Eskolle viimeisteltäväksi.

Lauantaiaamu keli oli aurinkoinen ja pakkasta oli alle kymmenen astetta. Startti oli kello 9:00 yhteislähtönä 60 km perinteisen kilpailijoiden kanssa. 120 km:lla oli maaliin tulon takarajaksi asetettu kello 18. Laskeskelin, että perinteisestä 60 km pitäisi selvitä miellään vähän yli neljässä tunnissa, jotta olisi maalissa n. kahdeksan tunnin päästä hyvissä ajoin ennen maalin sulkeutumista.

 Matkaan läksin kavereiden kanssa samaan letkaan. Ensimmäiset kilometrit mentiin reippaasti alle 4 mn/km vauhtia, eli kohtuullisen reipasta vauhtia perinteiseen. Parin kilometrin jälkeen jäin suosiolla heidän letkastaa, mutta onneksi tässä vaiheessa oli useita pieniä porukoita, joiden peesissä pääsi hiihtämään. Reilun 15km kohdalla oli muutama pidempi kilometrien jäälatuosuus, jossa tasurilla ohittelin muutamia letkoja ja pääsin taas hieman kovempaa kyytiin. 30km kohdalla olin muutaman minuutin alle 4 min/km keskivauhdista, eli aiempaa aikatauluani selkeästi edellä. Suksi toimi mainiosti, luisto oli erinomainen ja pitoa ei ollut yhtää liikaa.

 Jälkimmäinen puolikas perinteisestä meni samaa vauhtia. Tosin pito alkoi pikku hiljaa heiketä, mutta työnsin sitäkin enemmän tasuria ja ylämäet yritin mennä rauhallisesti. Vaihtoon saavuin reippaasti aikataulusta edellä  ajassa 3.45 . Matka ei itse asiassa oman Garminin mukaan ollut ihan 60 km:a ja siitä osittain tuo 15 minuutin etu.

Vaihtoon meni lähes kymmenen minuuttia. Monojen lisäksi vaihdoin aluspaidan ja hiihtotakki vaihtui hiihtotrikoon yläosaan. Lisäksi kävin vessassa ja taisin syödä yhden energia patukan ja yhden geelipussin. Eväiksi toiselle kierrokselle otin jopa yhden geelipussin mukaan. Jos olisi toiminut oikein nopeasti ja olisi osannut ennakkoon hieman järjestellä asioita, niin vaihdosta olisi selvinnyt 3-5 minuutissa.

Luistelusukset jalkaa ja uudelleen samalle reitille. Aluksi oli pientä hässäkkää, kun hiihtostadionilta lähdettiin samaan suuntaa, josta toiset hiihtivät maaliin ja hieman ihmettelin, että milles ladulle mun pitää mennä? Onneksi samaan aikaan oli muutama muu henkilö myös vaihdossa ja pääsin viimein oikealle reitille. Reitillä ei enää ollut kuin me 30 sprintin osallistujaa, joten yksiksesi sain hiihdellä lähes koko matkan. Ensimmäisellä puoliskolla tuli kahden kaveri selkä vastaan, mutta molemmat hiihtivät tässä vaiheessa jo sen verran hiljempaa, että menin välittömästi ohi. 40km kohdilla sain seuraavan kerran näköpiiriini kolmen hiihtäjän ryhmän, jotka olivat kuitenkin 300-500 metriä minua kokoajan edellä. Tässä vaiheessa ei ollut halua lähteä täysillä hiihtämään, jotta saisin heidän kiinni. Vasta muutama kilometri ennen maalia huomasin, että yksi noista kolmesta on hieman sipannut ja seuraavassa ylämäessä ohitinkin hänet. Toinen kolmesta oli enää muutaman sadan metrin päässä, mutta laskuvoittoisella viimeisellä kilometrillä minulla ei ollut enää mahdollista häntä tavoittaa.

Lopulta olin maalissa yhteisajassa 7.23.10 eli reilusti alle tavoiteajan. Sukset olivat toimineet erinomaiseti, joka on ehdoton edellytys tälläiselle matkalle. Luisteluhiihdon aika oli vain hieman parempi kuin perinteisen, joka osoittaa sen, että ei ollut enää ihan samaa puhtia jaloissa hiihtää luistelua pertsan jälkeen. Jos tyylit olisivat toisin päin, epäilen, että eroa oli jopa tunti luistelun eduksi. Perinteisen osuudella sykkeet olivat 150/170 ja luistelussa 145/162, joka myös osoittaa, että toisella kierroksella ei enää ollut ihan samanlaista tsemppiä kuin ekalla. Osittain tämä tulee siitä, että sen joutui hiihtämään yksin, eikä ollut kirittäjiä.

Saunan ja ruokailun jälkeen hyppäsin autoon ja läksin ajamaan kohti Pallas-Hetta maisemia, jossa olin seuraavan viikon palauttelemassa ja ihan vaan nauttimassa hiihdosta ja hienoista maisemista.

IhanHukassa - Juha