sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Mammuttiruntu 25.-26.10 2013

Palattiin Juhan kanssa jälleen rikospaikalle eli Mammuttimarssiin. Vuonna 2010 lähdettiin Mammutissa ensimmäistä kertaa yli maratonin mittaiselle lenkille, jonka piti olla ratamestarin mukaan 56km tai jotain, mutta joka olikin sitten lopulta 70km. Sille tielle on sitten jääty, kun todettiin, että helpostihan se meni.

Pikkasen arvelutti lähteä kolme viikkoa Vaarojen Ultran jälkeen Mammuttiruntulle (speksin mukaan 130km), mutta kun Koli meni ihan kävelyreissuksi, niin ehkä siitä oli hieman helpompi palautua.

Suuri osa lystiä oli jälleen kerran reittisuunnitelman laatiminen, kaikkien eri oikaisujen jälkeen matkaksi näytti tulevan n. 122km. Pariin paikkaan oli olemassa vaihtoehtoisia suunnitelmia, joita sitten sovellettiin lennossa tuntemusten mukaan.

Intoa piukkana ennen lähtöä?
Kuva: Tomi Mäkelä

Matkaan lähdettiin perjantaina illalla 20:45, ekassa startissa Mahottoman (170km) kolme juoksijaa ja 6 Runtulaista. Ensimmäisen rastin piti olla helppo nakki, mutta lähdön euforiassa kartan lukeminen jäi hieman toisarvoiseksi ja vajaa kilsa lähdöstä valittiin väärä latupohja, pienen koukun jälkeen päästiin takaisin uralle. Rastia lähestyttäessä kartalta löytynyttä polkua ei löytynytkään maastosta ja kun kompassi oli repussa, päädyttiin takaisin melkein samaan paikkaan, jossa oltiin 300m aikaisemmin.  Kompassia ja nykyteknogiaa hyödyntäen rastikin sitten lopulta löytyi. Paska alku, mutta onneksi ei oltu suunnistuskilpailuissa.

Rastin jälkeen otettiin luku ja todettiin, että meitä oli viisi samassa ryhmässä. Mahottoman miehet Jari ja Sakari häipyivät nopeasti horisonttiin ja jatkettiin Jussin kanssa kohti kakkosta. Juha oli tapansa mukaan sähköjänis alkumatkasta ja päästeltiin menemään aivan liian kovaa vauhtia, kilometrivauhdit pyörivät kutosen pinnassa ja nopein näytti menneen 5:25.

Oikaisu kolmoselle ajautui liian alas suon reunaan, tossut kastuivat ja pysyivät märkinä koko reissun. Nelosen jälkeen Jussi totesi, että vauhti on hänelle liian kovaa, palautin hänet kartalle ja lähdettiin Juhan kanssa kahdestaan jatkamaan matkaa.

Vitoselle mennessä heitettiin reput tien reunaan ja otettiin rasti pistona. Tiellä takaa lähestyi pari juoksijaa. Hieman yllätyin, kun kyseessä oli kovakuntoiset Nopsakoipi ja Pohjan Tähti. Olivat pummanneet ykköstä siis vielä enemmän kuin me. Hieman ennen rastia vastaan tulivat Jari ja Sakari, olivat pummanneet jotain matkalla, koska eivät olleet kuin reilu 5 minuuttia edellä.

Kutoselle otettiin kierto järven länsipuolta, ei tarvinnut paljon suunnistaa ja ennen rastia sai taas jättää reput hetkeksi  pusikkoon. Juhankin pahin into alkoi laantua ja vauhti tasaantui. Ensimmäiseen maratoniin käytettiin aikaa tasan 5h.

Seuraavalla rastilla odotti reissun ”kohokohta” eli uimarasti, tarjolla olisi tietysti ollut myös vaihtoehtoinen reilun 3km sakkolenkki, mutta kun sitä matkaa kertyy tässä hommassa ihan riittävästi muutenkin, niin käytiin kastautumassa. Juha hoiti oman osansa tyynesti eikä ilmeisesti tuntunut missään. Mun mielestä vesi oli helvetin kylmää ja märkien pelastusliivien pukeminen oli todella vittumaista. Nössö mikä nössö.

Uimarastilla on kivaa...

Uinnin jälkeen kietaistiin järjestäjien tarjoamat makkarat naamaan ja lähdettiin jatkamaan matkaa. Jonkun aikaa piti pitää kierroksia yllä, että sai taas veren kiertämään jaloissa ja käsissä.

Kasille kierrettiin oikean kautta, mikä osoittautui hyväksi valinnaksi, koska vasemmanpuoleista polkua ei ollut enää olemassa. Sitä etsittiin haravoimalla tuloksetta rastilta lähdettäessä, lopulta päädyttiin kuitenkin oikealle uralle. Uimarastilla vaihdetut kuivat sukat saatiin onneksi kasteltua suolla ja palattiin totuttuun olotilaan.

Tammisaaressa etsittiin avoimia vesipisteitä vierasvenesatamasta ja käytiin kolkuttelemassa paikallisen hotellin ulko-ovea tuloksetta. Tehtiin pikainventaari juomista, olin kietaissut melkein koko leilin tyhjäksi (lähdössä 2l), jäljellä oli myös 2 puolen litran kokista, Juhalla oli suunnilleen saman verran.

Keskusaukion lähistöllä kyselin paikalliselta alkuasukkaalta, arviolta 70v nainen aamun sauvakävelylenkillä, että olisiko tietoa mistä saisi vettä, hieman säikähtäneen oloisen naisen vastaus oli ”Jag talar inte finska”. Yritin ruostuneella ruotsinkielellä ja rouva näytti vielä pelokkaammalta eikä puhunut enää mitään. Luovutin. Ehkä olisi pitänyt sammuttaa otsalamppu eikä osoittaa 700 lumenea päin näköä… Keskustan alueella nuohottiin vielä urheilukentän kulmat vesipisteiden varalta sekä katseltiin omakotitalojen vesipisteitä sillä silmällä. Niissä paikoissa missä vettä olisi ollut tarjolla, oli auto pihassa, joten jätettiin väliin. Todettiin, että yritetään seuraavaksi Snappertunassa, kun päivä valkenee, tai ja jos on aivan pakko, niin pillereillä jostain jonkasta.

Seuraavalla välillä kymppirastille silmä alkoi painaa tuhottomasti, mutta selvisin siitä varttitunnin räpyttelyllä. Hieman ennen rastia Pohjan Tähti ajoi meidät lopulta kiinni, kuljettiin loppumatka rastille yhdessä ja sen jälkeen mies häipyi kevyellä askeleella näkyvistä.

Rastilla 11 pidettiin 10 minuutin aamiaistauko ja vedettiin sämpylät naamaan, upposi hyvin kokiksella. Tässä vaiheessa alkoi ilmeisesti olla vintti aika pimeänä, koska luin karttaa hieman pieleen ja yritin lähteä hortoilemaan suolle, onneksi Juha sai taottua järkeä päähän ja jatkettiin taas oikeaan suuntaan.  Toinen maraton täyttyi näillä main, aikaa meni jo 6:15 (ilman uintirastia).

Raaseporin linna, rasti 12.


Snappertunassa ei nähty ristin sielua ja matka jatkui ilman vesitäydennystä. Samalla alkoi ripsottaa vettä taivaalta, parempi siis jatkaa matkaa suu auki, ehkä sieltä saisi jotain sattumia. Tiellä pidettiin varmaan tosi kovaa vauhtia, koska onnistuttiin vetämään yhdestä risteyksestäkin pitkäksi.

Pohjan Tähti nähtiin viimeisen kerran hieman ennen Linnanraunioita, eroa taisi olla puolisen tuntia tässä vaiheessa ja ero kasvamassa kovaa vauhtia.

Rastin jälkeen vaihdettiin viimein sadetakit päälle. Oli jo aikakin - kumma miten näin yksinkertaiseen toimenpiteeseen saa menemään liki kymmenen minuuttia aikaa. Seuraavalle rastille lähdettiin pellon poikki, muitakin jälkiä näkyi, joten sama reitinvalinta oli ollut marssisarjalaisillakin. Pelto oikaisi mukavasti, mutta kovin kevyttä siellä ei ollut tarpoa, kengät keräsivät mutaa sen verran, että jaloissa oli tonnin stiflat.

Pellon oikaisussa Juha ajautui hieman erilleen ja päätti jatkaa eri reittiä ja jättää viimeisen kynnöspellon ylittämättä. Tiesin, että aikaa palaa enemmän ja kävelin rauhallisesti eteenpäin ja soitin pari puhelua. Kohdassa johon oli sovittu treffit ei näkynyt ketään, jatkoin edelleen matkaa taaksepäin vilkuillen ja ihmettelin mihin Juha on jäänyt. Jonkun ajan kuluttua sain taas seuraa, kartta ei kuulemma ollut pitänyt paikkaansa ja oli tullut pieni pummi. Justjust.

Syksyn värejä.


Matkaa jatkettiin ilman suurempaa dramatiikkaa, oikea sääri alkoi vaivata ja juoksemaan lähtö tuntui aina hieman tuskalliselta. Ei se kyllä mitään juoksemista enää tässä vaiheessa ollut vaan jotain ihme nylkytystä. Vauhti oli sen verran hidasta, että nesteen kulutus oli aika maltillista, jossain vaiheessa todettiin että selvitään niillä litkuilla millä oltiin lähdetty matkaan eikä tarvita täydennystä. Toiseksi viimeisellä rastilla jaettiin puoliksi viimeinen kokis.

Viimeiseltä rastilta oli jäljellä enää melko tylsä pätkä valtatien reunaa kohti maalia. Sen verran kiristettiin, että päästiin tunnin alle viimevuotisen ajan.

Loppusuoralla pohdittiin, ollaanko me tyhmiä vai kovia. Todettiin, että varmaan molempia. Ens vuonna uudestaan.

Matkaa kertyi lopulta n. 121km, aikaa paloi 17:48



tiistai 8. lokakuuta 2013

Vaarojen Maraton 5.10.2013

Tänä vuonna Vaaroilla oli ohjelmassa ultramatka 86km. Viime vuonna juoksin yhden kierroksen aikaan 5:16:26, kahtena edellisenä vuonna olin joutunut jättämään reissun väliin sairastumisten takia. Olin todella tyytyväinen viime vuoden aikaani ja siltä pohjalta oli hyvä lähteä hakemaan lisää haastetta tuplamatkalta.

Kokemusta pidemmiltä matkoilta on kertynyt viime vuosien aikana 24h Rogainingeista, Mammutista ja parista alppijuoksusta, joten mistään uudentyyppisestä haasteesta ei ollut kysymys.

Olin jo aikaisempina vuosina katsonut ultramatkan toisen kierroksen aikoja ja hieman ihmetellyt, ehkä jopa hymähdellyt, liki yhdeksän tunnin toisia kierroksia. Vaan enpä hymähtele enää.

Oikea nilkka muljahti kesäkuun lopussa, mutta parani melko nopeasti. Elokuun lopussa sama nilkka meni suunnistaessa kunnolla ympäri ja sen jälkeen juoksua on tullut melko vähän, korvaavana harjoitteena on ollut pyöräily. Ei nilkka vieläkään kunnossa ollut, mutta teippaamalla yritin saada sen siihen kuosiin, että sillä voisi edes lähteä yrittämään Kolilla.

Aikataulun juoksua varten oli laskenut viime vuoden ajan perusteella. Ekaan kierroksen +30min eli 5:45, taukoon ja siirtymään 15min ja toinen kierros 7h. Näillä loppuajaksi tulisi 13h, realistisempana pidin 13:30 aikaa ja sen jälkeen alettaisiin mennä kiihtyvällä tahdilla pettymyksen puolelle.

Toimet hotellilla oli selvät, saavuttiin perjantaina illalla, ilmoittautuminen, illallinen ja kamojen valmistelu aamua varten ja sitten nukkumaan. Yöstä tuli huono, unet jäivät  vajaaseen kahteen tuntiin, ei siis mitään uutta tällä osastolla. Aamiaisen kautta lähtöviivalle ja klo 7 menoksi.

Polarin GPS ei koskaan herännyt henkiin, mutta sillä ei ollut paljon merkitystä. Lähdettiin Juoksufoorumin Von Mähösen kanssa juoksemaan yhtä matkaa, ensimmäiset kilometrit mentiin ruuhkassa aika verkkaisesti, mutta 3km jälkeen päästiin etenemään haluttua vauhtia. Nilkkaa joutui alusta alkaen varomaan, ei siihen varsinaisesti sattunut, mutta muistutti kyllä olemassaolostaan. Polkuosuuksilla täytyi tarkasti katsoa mihin askelensa sijoittaa.

Sykkeet olivat tapissa heti alusta lähtien, lukema huiteli 150-160 välillä ei kovin kaukana yläkynnyksestä vaikka vauhti pysytteli suunnilleen laatimassani ”helpossa” aikataulussa. Kiviniemeen asti ei mitään ihmeitä tapahtunut, samassa letkassa mentiin ja veneeseen päästiin ilman jonotusta. Vesipiste ohitettiin ilman pysähdystä, molemmilla oli riittävästi nestettä. Kaivoin kuitenkin Ässä-Mixit tiepätkällä esiin ja aloin puputtamaan niitä.

Nousuissa aloin jäämään Mähösestä, mutta tasaisemmilla pätkillä kuroin eron kiinni. Hieman ennen Ryläyksen korkeinta kohtaa takaa alkoi hönkiä porukkaa ohi ja Mähösen selkä loitota. Ryläyksen jälkeisessä pahimmassa laskussa jalat luistivat alta ja putosin perseelleni, samassa rytäkässä taittui yksi vasemman käden sormista melko pahasti, mutta muita vauriota ei onneksi tullut. Matka jatkui pienen kiroilusession jälkeen.

Toisella vesipisteellä täydensin juomaleiliä ja huutelin samalla kannustusta Hietalan Jannelle, joka ohitti kohdan ultrasarjan kakkosena. Täydennys- ja tyhjennystauon jälkeen lähdin hölkkäämään tietä pitkin kohti satamaa. Aika väsynyttä alkoi meno olla jo tässä vaiheessa, ei hyvä.

Tiepätkällä oikean jalan kantapää alkoi kipuilla. Kenkinä olivat Salomon Sense Ultrat, joissa ei vaimennuksia liiemmin ole. Pielisen rantaan laskeuduttaessa on aika jyrkkä kohta ja siinä saman jalan jalkapöytään alkoi pistää helvetillisesti.  Kengät olisi pakko vaihtaa toiselle kierrokselle, jos halusi päästä maaliin. Keskeyttämispohdinnat alkoivat jyllätä pääkopassa. Päätin kuitenkin könytä mäet ylös ja katsoa taukopaikalla miltä tuntuu siinä vaiheessa.

Ensimmäiseen kierrokseen meni lopulta aikaa tasan 6h, ei mikään mahdoton romahdus tavoiteaikataulusta, mutta tiedossa oli, että tästä eteenpäin ero sen kun kasvaisi. Ensimmäisen kierroksen keskisyke oli 153, eli viisi pykälää alle edellisen vuoden yhden kierroksen lukeman, aivan liikaa siis.

Raahasin taukopaikalla varustekassini sisälle ja aloin vaihtamaan kenkiä. Tarkoitus oli laittaa nastalliset talvilenkkarit, mutta olin jättänyt ne hotellihuoneeseen. En jaksanut lähteä niitä hakemaan vaan valkkasin alle Mizunot, joissa oli enemmän vaimennusta. Kuuntelin sivukorvalla muiden keskeyttämispohdintoja ja tein päätöksen, ettei tänne asti kannattanut ajaa keskeyttämään. Takki ja lamppu reppuun, vettä leiliin, pikkasen ruokaa naamaan ja 16min. tauon jälkeen takaisin tien päälle. Aika kankea olo.

Alun polkupätkällä ja tiellä pystyin vielä osittain hölkkäämään, mutta kun tieltä poistuttiin kohti Kiviniemeä, oli turha yrittää juosta, oikea reisi oli täysin jämähtänyt. Tasaisin väliajoin takaa tuli porukkaa, joka pystyi vielä juoksemaan tasaisilla polkuosuuksilla, itse luovutin ja totesin että tästä tuli aika pitkä kävelyreissu, maaliin olisi vielä 36km.

Kiviniemi oli viimeinen paikka, jossa olisi enää kannattanut keskeyttää, en sitä oikeastaan edes harkinnut, kun kerran tänne asti olin raahautunut. Lisää vettä ja nokka kohti Ryläystä. Kävellen pätkä Ryläyksen huipulle tuntui kestävän ikuisuuden. Laskeskelin että huipulle pitäisi ehtiä ilman lamppua ja näin kävi. Tällä pätkällä en nähnyt ketään, tuli semmonen tunne, että on ihan yksin koko mäellä. Jälkeenpäin GPS seurannasta kun katsoo, niin porukkaa on sekä edessä että takana, eikä edes kovin kaukana.

Pitkospuiden jälkeen pysähdyin laittamaan lampun päähän. Juuri ennen jatkamista kaivan repun sivutaskusta viimeisen pussillisen Ässä-Mixejä, jotka levisivät pitkin Ryläyksen rinnettä, kun Minigrip-pussin sulkija on jäänyt auki. Voihan v...u. Menee useampi minuutti kun poimin niitä, osa päätyy suuhun ja osa takaisin pussiin. Pienen ajan kuluessa 6 ihmistä menee ohi, joten ihan yksin en tosiaan mäellä ollut.

Samalla alkaa ripottaa vettä ja kaivan vielä takin repusta. Sade aiheuttaa sen, että juuret muuttuvat liukkaammiksi ja kenkäni muuttuvat kusiluistimiksi. Olen jatkuvasti kaatumassa ja meno on enemmän Bambi On Ice kuin polkujuoksua, tai edes kävelyä. Hommaa ei yhtään helpota jalat, joissa ei ole enää mitään voimaa, alaspäin meno on todella hidasta.

Kaikki loppuu kuitenkin aikanaan, pääsen tielle ja helpommalle polkupätkälle kohti toista vesipistettä. Siellä saan muutamat ohitseni menneet kiinni. Viimeisen kympin kävelemme vuorovedoin Anne R:n kanssa yhdessä. Maaliin saavutaan hieman ennen klo 22, aikaa kului siis lopulta liki 15h, ei ihan suunnitelman mukaan. Toiseen  kierrokseen kuluu taukoineen 8:54, ei ole paljon varaa naureskella kenellekään. Tai ehkä itselleni, kuten kuvasta näkyy.

Kuva: Tuija Rantalainen


Eipä taida olla paljon muita mahdollisuuksia kuin tulla ensi vuonna parantamaan aikaa…


Aikavertailua eri pätkiltä:

2012 1. kierros 2. kierros
Lähtö-Kiviniemi 1:57 2:06 3:01
Kiviniemi-Vesipiste 2:06 2:24 3:38
Vesipiste-Maali 1:14 1:30 1:55
Tauko+siirtymä 0:20

Sykkeet
Tulokset 86km

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Pirkan hölkkä 6.10. – Tästä ei voi kun parantaa..

Tiimin päätapahtuma lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna taisi olla Vaarojen maraton. Minä päätin kuitenkin jättää sen tänä vuonna väliin, olinhan juuri lomaillut viikon Alpeilla Sveitsissä, joka tunnetusti ei ole mikään erityisen halpa maa.. Syyskuussa kun kyseinen viikonloppu oli edelleen vapaa, alkoi Pirkan hölkkä houkutella. Kyydit, kulkemiset sun muut järjestyivät niin helposti, että päätin ilmoittautua mukaan. Minulle kyseessä oli ensimmäinen Pirkan hölkkä ever.

Pirkan hölkkä juostiin sunnuntaina 6.10. Valkeakoskelta Tampereelle. Reitti 33km kulkee pääasiassa pitkin hiekka- ja ulkoiluteitä, välissä on jonkin verran myös polkua ja muutama kilometri asfalttia. Reitti oli merkattu joten eksymään ei päässyt. Kunto olikin sitten IhanHukassa..

Hölkkä starttasi sunnutaiaamuna 9.05 Valkeakoskelta Tehtaan kentältä. Ensimmäiset kolme kilometriä juostiin asfalttia, kunnes päästiin hiekkatielle ja vähitellen myös ulkoilureitille. Alku sujui ”kohtuullisesti”, yritin aloittaa rauhallisesti ja vauhti sitä olikin, mutta jo tässä vaiheessa ihmettelin kun syke nousi kovin helposti.

Ensimmäinen tunti meni ihan ok ja juoksu tuntui kohtuullisen hyvältä. Tässä kohtaa olin ehkä vähän reippaan kolmen tunnin vauhdissa. Olin laittanut sykemittarin päälle ja vilkuilin sitä vähän huolestuneena: se väitti että syke huiteli vk2:lla. Kävelin kokeeksi välillä mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta. Pienessä ylämäkinyppylässä syke nousi kävelyvauhtia anakynnykselle. What..? Viimeksi näin on käynyt Uudessa-Seelannissa, missä juoksin maastopuolimaratonin jetlagissa.

Ensimmäiset 15km olivat pääasiassa leveää hiekkatietä tai ulkoilureittiä. Niiltä main alkoi hieman pidempi polkuosuus. Polulla meno tuntui hetken taas ihan kohtuulliselta, mutta parin tunnin kohdalla aloin olla jo aika kypsä. Syke hakkasi vaikka vauhti oli samaa luokkaa kun yleensä juoksen pk1:llä. Sanomattakin siis selvää että loppu oli aikamoista taistelua. Yritin keskittyä etenemiseen ja vältellä kilometrikylttien tuijottelua. Niitä ilmestyi kuitenkin eteen tuskallisen harvoin..

25km:n jälkeen meno oli hölkän ja ajoittaisen kävelyn vaihtelua. Kivana pikku lisänä jalkaterän lihakset ilmoittelivat haluavansa krampata minä hetkenä hyvänsä, etenkin alamäessä. Sisulla vaan eteenpäin. Sanomattakin selvää, että ohi lappasi porukkaa jatkuvalla syötöllä..

Viimeinen huoltopiste oli noin 3,8km maalista. En saanut enää oikein juomaa alas. Huono olo, oksettikin vähän ja silmissä sumeni hetkeksi. Taisin olla aika valkoinen, tai ainakin juomankaatajat katselivat vähän kummallisen näköisinä. Mutta ei muuta kun vähän suolakurkkua mukaan ja menoksi.

Töpöttelin menemään säälittävää juoksuvauhtiani. Sain pidettyä etenemisen juoksuntapaisessa lähes koko lopun. Loppuaika taisi olla jotakin 3.49. Vauhti siis ”hieman” hidastui loppua kohti.. Garminin mukaan etenin 32,99km ja nousua kertyi 501m.

En tiedä mikä oli syynä sykkeiden karkaamiseen. Havaintojeni perusteella se oli koko matkan 20-30 lyöntiä korkeampi kun yleensä vastaavassa vauhdissa, eikä suostunut laskemaan edes kävellessä. Flunssa oli kärsitty jo reilusti ennen tapahtumaa, joten siitäkään ei voinut olla kyse. Aamulla tuntui hyvältä eikä odotettavissa ollut suuria ongelmia, jos vaan jalkaongelmat pysyvät poissa. No, näin tällä kertaa. Tästä ei onneksi voi kuin parantaa.. :)

Itse tapahtuma oli ihan mukava. Reitti oli ihan ok, mutta minun makuuni vähän tylsä ja sisälsi liian vähän polkujuoksua. Toki, tuo tylsyys saattoi johtua ihan vaan siitä, että eteneminen oli tällä kertaa vähän tuskaa :)

lauantai 28. syyskuuta 2013

X-Kaato 28.9.2013


Tiimi; Antti ja Markus

Perinteikäs multisport tapahtuma, joka järjestettiin tällä kertaa Espoon Laaksolahdessa.

Ajatuksena oli päästä kilpasarjan reitti läpi ilman pahempia sähläilyjä ja saada varma suoritus. Erityistä tulosta emme lähteneet hakemaan, pieni kutina kyllä oli pärjätä Lupus II tiimille.


Lähtö kiihdytys Kuva; Avanti tiimi
 
Järjestäjä oli ajatellut helpottaa meidän urakkaa järjestämällä kisan meille tutuissa paikassa, Espoon ja Kauniaisten lähiympäristössä.

Startti tapahtui lauantaina klo 5.00
Ensimmäinen tehtävä oli muistisuunnistus Laaksolahden urheilupuiston uimarannalta, kartta oli liimattu laiturille, jonne kaikki rynni samanaikaisesti. Siinä oli laituri kovilla, kukaan ei tainnut pulahtaa veteen. Rastit piti hakea kuttulammelta ja Laaksolahden näköalapaikalta, molemmat olivat tuttuja paikkoja meille ja tämä meni ilman ongelmia.

MTB  (Laaksolahti – Karakallio – Kauniainen - Kasavuori)
Pääsimme pyörän selkään sijaluvulla 8. Otimme tietoisesti pidemmän reitin matkallisesti, jonka piti olla kuitenkin nopeampi, pitkän alamäkiosuuden avittaessa. Rastille tultaessa emme heti sitä löytäneet, vaan haravoiden etsittiin ojan pohjalle viety rasti, sijat tippui häntäpäähän. Erot olivat vielä pieniä ja tutkailut rastilla näkyi tuloksissa. 

Pyörät kulki ja seuraavat rastit löytyi hyvin. Huomattiin hyvä reittivalinta Kasavuoren suunnistusrastille saavuttaessa.  Ei kannattanut mennä suorinta reittiä polkua pitkin, vaan kiertää kaukaa Tuomarilan aseman kautta asvalttiteitä pitkin. Kasavuoren polku oli erittäin vaikea ajettava, (jos ensinkään) ja reittivalintamme osoittautui täydelliseksi. Olimme 3. nopein rastivälillä ja sijaluku oli noussut taas 10 joukkoon.

Yösuunnistus (Kasavuori)

Taustalla "67"- IhanHukassa tiimi jo valmistautumassa
yösuunnistukseen. Kuva; Avantitiimi

”Pelottavin” ja samalla ennakkoon vaikein osuus meille edessä, pimeässä kohti Kasavuoren maastoa. Eka rasti oli heti kukkulan päällä ja ennakkoon tarkoitus mennä kiertäen laelle, mutta miksikäs ei mentäisi suoraan rinnettä ylös, kun muutkin menee ja se koitui virheeksi. Ärräpäät raikui kasavuoren yössä, kun könyttiin nelivedolla ylös, väillä toista auttaen. Vaikeudet jatkui yön muillakin rasteilla, ei ollut suunnistusvarmuutta. Sijaluvut tippuivat suunnistuksessa ropisemalla ja sijoitus taisi tipahtaa 20 huonommalle puolen.

MTB (Kasavuori – Kauklahti – Solvalla)
Kasavuoresta päästiin liikkeelle siis jälkijoukoissa, alkoi taas hieman vahvempi laji meille. Kauklahdessa olikin vuorossa taas ”polku”-pyöräilyä (mukava sana). Lupus II, Janne ja Pekka tuli vastaan polulla ja oli jo päässyt leimaamaan 6. rastin ja oli päättänyt kiertää takaisin isolle tielle, ei ottanut riskiä polkujen pyöräiltävyyden kanssa. Me päätimme hyödyntää ajotaitoja ja pienellä riskillä mentiin kaikki suurimmat polut ja hyvin menikin (tähän asti).  7. rastilla olimme  ohittaneet jälleen parhaat kilpakumppanimme. Pieni tuuletus ja hyvällä mielin eteenpäin.


Ylhäältä tuleva reitti Lupus II, hyvä valinta! Pisin ja nopein.

Seuraavaksi oli luvassa 7-8 väli, joka oli pisin ja vaihtoehtoja täynnä oleva reitti. Valitsimme haastavan reitin, suoraan polkuja pitkin. Ei enää varman päälle reittejä asfalttitietä pitkin. Polku näytti hyvältä ja päätettiin siis ajaa suorinta tietä 8. rastille. Alkoi olla valoisaa ja lamput voitiin pistää reppuun.

Reitin valinta oli SUURI VIRHE, aivan totaalisen hukassa koko matkan. Löysimme välillä itsemme kallion huipulta, välillä risukosta. Ajoittain olimme epätoivoisia, kun ei nähty edes järveä, jonka reunaa piti seurata ja sen seurauksena löysimme itsemme suolta. Suolla pääsimme tietysti taas kartalle, mutta olimme auttamattomasti tunaroineet. Suolta päästyämme kohti kovempaa polkua tulee toinen porukka rinnalle. Kyseli kaverit siinä, ”ootteko tekin eksynyt? ” , ”Joo, onneksi ei olla ainoat!” Pieni kevennys oli paikallaan. Pikku hiljaa päästiin rastia kohti välillä taluttaen ja pieniä pätkiä pystyi ajamaan kivien ja kaatuneiden puiden lomassa. Siinä tiimellyksessä oli juomapuoli unohtunut meikäläiseltä ja alkoi energian kropassa loppua.

Rastivälillä taisimme käyttää kaikkein kauemmin aikaa. Lupus II pääsi tämän rastivälin 17 minsaan  ja meillä meni siihen 51 minsaa. Olimme hitain joukkue rastivälillä ja siis ”IhanHukassa”.

Totaalinen sammuminen  (Solvalla –Pirttimäki – Oittaa)
Seuraavaksi oli luvassa aika inhottava kokemus, oli menty jo neljättä tuntia. Yritim roikkua Markuksen perässä, oman maastopyörän ominaisuudet eivät olleet parhaimmillaan teknisillä poluilla ja nestevajaus alkoi myös tuntua kropassa. Juomapuoli oli unohtunut kisatiimellyksessä. Mäkiä ei jaksanut enää polkea ja sykkeet sen myötä tippui. Markus kuitenkin jaksoi hyvin ja yritin sinnitellä perässä. Teki mieli jättää kesken, hiljennettiin vauhtia. Sain tankattua juomaa jonkin verran, joka ei kuitenkaan tuntunut pysyvän helpolla sisällä, vaan yritti vähän väliä pyrkiä omille teilleen. Rastien etsimisessä ei ollut ongelmia, mutta matka tuntui pitkältä juurakkopoluilla energian loputtua reisistä.

Suunnistus (Oittaa)
Järjestäjä oli ottanut kartasta palasia pois. Se ei haitannut tiimiämme. Olihan se tuttu kuntolatu, jota on muutaman kierros pyöritty talvisin. Otin repusta matkaan mukaan energiakarkkeja ja niitä mussutellessa pikkuhiljaa alkoi valot palamaan pääkopassa, tuli tunne josko sittenkin selviäisi reitistä läpi. Rastit löytyi, mutta vauhti oli hidasta ja sijoitukset tippui entisestään ja taisimme olla edelleen viimeisten joukossa.

MTB (Oittaalta kohti maalialuetta)...
Muutama helppo rasti kohti kisakeskusta, jotka eivät tuottaneet päänvaivaa. Aikaa oli tuhraantunut reitille 6 h 45 minsaa (max suoritusaika 7 tuntia).  Näytti siltä ettemme kerkeä koko rataa kiertää määräaikaan mennessä. Päätettiin kuitenkin nauttia koko rata aikasakoista huolimatta ja kerätä kokemusta melonnasta ja köysikiipeilystä.

...ja melomaan
Ratamestari oli tehnyt 1. melontarastin hausta hieman haasteellisempaa. Pitkäjärven eteläpohjukka oli kaislojen valloittama ja sillan alla olevalle rastille pääsy oli todella haasteellista.  Lähestyttäessä 1. rastia tuli vastaan kaislikon reuna, jossa oli kolme kajakkia parkissa ilman kuskeja. Markus siinä huuteli, minne teidän kuskit on hävinny? Yksi siihen tokas, että lähti jalkapatikkaan rastille, oli kuulemma helvetinmoinen reitti yrittää kaislikon läpi. Parkkiin muiden vierelle ja rantautumaan. Ranta olikin jo aika pehmeässä kunnossa ja välillä oli polvea myöten mutaa, ”eteenpäin” sanoi mummo kaislikossa. Rasti löytyi ja pari joukkuetta saatiin vielä kiinni ja viimeinen sija petraantui hieman ennen seuraavalle rastille tuloa ja 3. Melontarastille meno olikin sivuaallokkoa, joka pyrki ajoittain sisälle. Siinä tulikin selvyys miksi kajakissa oli 5 cm vettä pohjalla jo lähtiessä,J! Joku porukka oli kuulemma testannut eskimokäännöksen kilpailun lomassa, meillä ei ollut nyt siihen enää ollut aikaa. Melonnan jälkeen piti olla vielä köysi kiipeilyä, mutta kaverin työpäivä oli jo päättynyt ja jäätiin ilman  kiipeilyä ja loppu uintia lautoilla.

Maalissa oltiin sitten viimeisten joukossa, lopputuloksissa sijaluvulla 36. Aikaa oli saatu tuhlattua 7 h 30 min.

Antti





perjantai 13. syyskuuta 2013

Nuuksio Classic 31.8.2013

Taitaa tulla Nuuksiosta yhtä vaikea rasti kuin Vaarojen maratonista.

Vaarat onnistui vasta kolmannella yrityskerralla, kaksi ensimmäistä meni puihin vatsataudin ja varpaan tulehtumisen takia.

Classic jäi väliin viime vuonna aikatauluongelmien takia ja tänä vuonna nilkka muljahti edeltävänä tiistaina Firmaliigan suunnistuksissa, turposi ja sai uuden värityksen:


Itse asiassa, toivottavasti Nuuksio jää väliin ensi vuonnakin, UTMB lienee samaan aikaan...

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Retki-Rogaining 10.-11.8.2013

Lähtökohdat Retki-Rogainingiin eivät olleet aivan kohdallaan. Paluumatkalla Skotlannin rastiviikolta iski flunssa päälle ja alkuviikon olin vaaka-asennossa. Vielä perjantainakin olo oli hutera, mutta lauantaiaamuna tuntui onneksi suhteellisen hyvältä. Sen verran kisajännitystä oli kuitenkin ilmassa, että yöunet jäivät kolmeen tuntiin. Juha varmaan tapansa mukaan nukkui täydet yöunet.

Lähdettiin seitsemältä Helsingistä ja pahimmat pummit tehtiin toivottavasti jo matkalla Sappeelle. Niitä näitä jutellessa vedettiin viimeinen risteys 6km pitkäksi, havahduttiin siihen että navigaattori etsiskeli uutta reittiä. Käytiin siis hakemassa vauhtia Luopioisten keskustasta, siinä vaiheessa ei tiedetty, että näissä maisemissa jolkoteltaisiin muutamaa tuntia myöhemmin.

Kun kartat oli jaettu ja päästiin reittisuunnitteluun, todettiin saman tien, että tehtävä on haasteellisempi kuin edellisenä vuonna Viitapohjassa. Metsätaipaleita oli tiedossa aiempaa enemmän eikä ratamestarin luonnehdinta maastosta luvannut hyvää…

Juha suunnittelee

Lopulta reitti kuitenkin saatiin kasaan, mitaksi arvioitiin 115km. Muutama sana vaihdettiin viereisessä pöydässä olevien Avantin kundien kanssa ja tämän teollisuusvakoilun seurauksena arvioitiin vielä uudestaan oikean ylänurkan skippaamista. Todetiin, että melkein samoilla kilsoilla saadaan nurkasta huomattavasti enemmän pisteitä kuin alkuperäisellä planilla. Kiitos ja anteeksi.

Hirveä kiire tuli taas loppuvaiheessa (minulle), mutta onneksi kamat oli suunnilleen kasassa ja päästiin lähtöalueelle ja melkein saman tien startattiin.

Hyvän näköinen tie etelään lähtee tosta rastilta 61...
Kuva: Tomi Mäkelä
Lähdettiin rastille 47 kuten suurin osa joukkueista, joten pidettiin sen verran kiirettä, että päästiin leimaamaan ilman ruuhkia. Matka jatkui suunnitelmalla 47-50-71, tossut ja sukat kastuivat läpi heti ensimmäisellä suolla ja märkinä ne sitten pysyivätkin loppuun saakka. Huutelin siellä suolla aikani kuluksi, että osaako siellä kärjessä kukaan suunnistaa, näköjään kysymys meni perille: http://rajavillit.blogspot.fi/2013_08_01_archive.html

Juomarastille 12 vievään polun haaraan asti edettiin  Raivojuoksijoiden ja Avantin kanssa suunnilleen samaa tahtia, mutta nipun 40-12-60-80-31 osalta meillä oli eri järjestys, joten tiet erosivat. Ensimmäinen pummi tehtiin tietysti helpolla juomarastilla, katsoin nopeasti kartasta, että rasti on polulla, vaikka se oli lähde polusta hieman sivussa. Siinä sitten jutellessa vedettiin pitkäksi ja tehtiin vielä kunniakierros ennen rastille saapumista.

Haltianselän kierros 86-91-83 ei tarjonnut sen kummempaa dramatiikkaa. Voittaja suotu.fi porhalsi ohi rastilla 59 ja katosi horisonttiin seuraavalla välillä, kovaa oli kyyti. Avantiin törmättiin jälleen Luopioisten keskustassa, kun herrat tulivat posket täynnä pullaa lähikaupasta.

Niitynkulma rastilla 74 oli hieman vaikeasti hahmotettava. Koukattiin rastille itäreunasta, jossa tuli kylvettyä vyötäröä myöten mutaojassa. Rastilta poistuminen tehtiin kuivin jaloin vastakkaiseen suuntaan.

Seuraavaksi vuorossa 54-55-37-25, rastit löytyivät ilman ongelmia. Juomarastia ei haluttu jättää väliin, koska me ei aleta ojasta juomaan, ellei ole pakko. Samalla se tarkoitti rastin 56 skippaamista, koska sinne olisi tullut turhan paljon metsäoikoa. Juomarastilla pidettiin ainakin 10 minuutin huoltotauko.

82 otettiin hiekkakuopan länsipuolelta harjannetta pitkin ja saavuttiin samaan aikaan rastille jälleen Avantin kanssa. Tästä jatkettiin porukalla 57-48, jota myös pummattiin yhdessä ajautumalla etelämpänä olevalle kukkulalle. Jälkeenpäin on helppo huomata, että ojien ylitykset tuli luettua hätäisesti ja kun samassa kohdassa Avanti oli ampiaishyökkäyksen kohteena, niin keskittyminen herpaantui hetkeksi. Avanti varmisti rastille menon kääntöpaikan kautta, me jatkoimme rastille suoraan kohdataksemme jälleen rastipisteessä.



Lopullisesti tiet erkanivat seuraavalle rastille 76 mennessä, jonne koukkasimme kääntöpaikan kautta oikealta. Tämän jälkeen edettiin omassa rauhassa loppuun asti ja nähtiin vain vilaukselta muutamia muita joukkueita. Rastin jälkeen tiellä tuli Pirunvuoren Ponnistuksen Naisenergia vastaan, kuultiin syvästi tunteellinen vuodatus edessä olevan maaston etenemiskelvottomuudesta. Pikkasen ihmeteltiin, koska tähän asti maasto oli ollut suhteellisen hyvää muutamia yksittäisiä rytöjä lukuun ottamatta. No, tommosia ne naiset on, suhtautuu vähän turhan hysteerisesti pikku vastoinkäymisiin, ajateltiin…

95-66 meni ilman suunnistusongelmia. Päkiöissä alkoi olla pientä arkuutta, rakot olivat kehittymässä hyvää vauhtia. Oikea reisi oli oireillut jo pidemmän aikaa, sillä pystyi kyllä juoksemaan tasaisella ja alamäkeen, mutta jos oli vähänkään nousukulmaa, niin jalka oli pettää alta. No, eipä meillä ole kyllä ollut tapana muutenkaan ylämäkiä juosta, joten ei se paljon menoa haitannut.

Seuraavan rastin (75) puolivälissä laitoin lampun, koska karttaa ei enää nähnyt lukea kunnolla ilman valoa. Suunnistus pimeässä sujui ongelmitta, 75-96-61. Rastin 96 länsipuolella alkoi ensimmäisen nyppimään metsään kaadetut harvennukset.

Myllyrastin 61 jälkeen alettiin etsiä karttaan merkittyä tietä kohti rastia 46, kuten muutama muukin joukkue. Ensin yritettiin rastin läheltä lähtenyttä karttaan merkitsemätöntä kärrypolkua, mutta nopeasti todettiin, että ei se tämä voi olla. Palattiin takaisin tielle katsomaan lähtisikö tie sittenkin hevosaitauksen takaa. Juu ei. Kai se sitten oli se kärrypolku, no tuosta sitten suon ja muutaman ojan yli niin sieltä se sitten tulee vastaan. Seuraavaksi törmättiin rinteeseen ja yläpuolella näkyi valoja. Ok, kartalla ollaan. Tuosta vähän eteenpäin niin tie tulee väkisin vastaan. Jaa, mikäs helvetin joki täällä on??? Paikoitellen melkein 10 m leveä, eikä jumaliste ole merkattu karttaan ollenkaan, onhan tää nyt jumalauta aivan uskomatonta!!! Hetken vielä kuljettuamme joen vartta kaivoin suurennuslasin esiin ja aloin tihrustamaan karttaa tarkemmin, sinnehän se saakelin tie päättyy läheiseen järveen. Just just. No, yli oli päästävä ja lähdin hetken emmittyäni kahlaamaan joen yli, mutta onneksi se oli kovapohjainen eikä ulottunut kuin puolireiteen. Ongelma ratkaistu.



Yösuunnistus sujui edelleen ongelmitta 46-81-43-22-14, pikkasen alkoi voimat ehtyä, joten aiottujen suorien vetojen sijaan alettiin kiertämään enemmän tietä pitkin, esim. 46-81 ja 43-22. Rastilta 22 tielle laskettaessa kiroiltiin taas perkuujätettä, tielle päästessä Juha teki vielä voltin, mutta onneksi säästyi suuremmilta takaiskuilta.

Juomarastilla suoritettiin pieni tankkaustauko, rastilta lähdettäessä nähtiin pitkästä aikaa vilaukselta muita, kun Peräkylän Ponnistus saapui juuri rastille.

Yösuunnistusta oli vielä jonkun verran edessä: 72-90-85. Rastit löytyivät ilman ongelmia, mutta muita ongelmia oli kyllä. Ensin piti päästä alas rastin 72 mäeltä, lähdettiin ehkä hieman liian aikaisin alas järvelle ja rinne oli suhteellisen jyrkkä. Sitä kun sitten yritti päästä alas reisillä, joista oli kaikki voima hävinnyt, niin eteneminen ei ollut sieltä kaikkein sulavimmasta päästä. Alas kuitenkin päästiin ehkä alle 20 kirosanalla.


Rastilta 85 lähdettiin ensin harjannetta pitkin kohti seuraavaa rastia, mutta jotenkin se joen uoma veti puoleensa. Täällä oli sitten tarjolla hämäläisen talousmetsän crème de la crème. Tiheikköä, hakkuujätettä, myrskyn kaatamia puita ja kivikkoa. Täällä joutui todella käyttämään koko voimasana-arsenaalinsa täydellä volyymillä tuskaa lievittämään. Juha kiersi ojan toisella puolella säästyäkseen kuulovaurioilta. Jotenkin sinne järvelle asti kuitenkin lopulta päästiin, mutta aikaa tähän pätkään meni kyllä paljon.


Matkalla rastille 94 aamu alkoi sarastaa ja rastien 32-23-21 jälkeen lamppua ei enää tarvittu kartanlukuunkaan.

Juomarastilla 10 käytiin tekemässä viimeinen nestetankkaus ja huolto. Tässä vaiheessa alkoi spekulaatio siitä, ehditäänkö loppureitti tehdä suunnitelman mukaisesti. Päätettiin jättää rasti 33 väliin, koska tarjolla oli pitkä pätkä maastossa etenemistä. Lisäksi muutettiin suunnitelmaa siten, että väli 73-64 otetaan itäpuolelta teitä pitkin kiertäen eikä järven länsipuolelta kiertäen. En tiedä oliko tästä loppupeleissä hyötyä vai haittaa, mutta haluttiin minimoida riskit ryteikköihin joutumisesta. Kilometri ylimääräistä matkaa siitä kyllä tuli, mutta koska pystyttiin aika hyvin vielä juoksemaan tiepätkillä, niin tuskin siinä ajassa juuri hävittiin. Melkoista paskamaastoa oli kyllä se rastinotto ja paluu takaisin tielle idästä päinkin.

Ennen rastia 53 hukattiin kärrypolku ja päästiin hetkeksi puskemaan taimikkoon sekä laskeutumaan rastisuolle rinnettä, joka oli taas täynnä kaadettua taimikkoa. Sensuroitu. Ojanpää löytyi ilman suurempaa pummia vaikka hieman epävarmasti sinne osuttiinkin.

Homma alkoi olla paketissa, 63-42-20-Maali. Kyllä helpotti henkisesti, kun oli puskettu rastilta 42 viimeisen taimikon läpi tielle ja tiesi, että sitä ei enää ole tarjolla. Samalla varmistui, että myös 20 ehditään hakea. Vähän ennen rastia otettiin Raivojuoksijat kiinni, Manulla oli polvi hellänä ja juoksut oli juostu. Rastin jälkeen oli selvää, että ehditään vaikka kävellen maaliin, mutta Juhalla oli joku pakko päästä juoksemaan vielä tälläkin välillä vaikka tarvetta sille ei ollut. Vitutuksesta huolimatta hölkkäsin perässä, pakko kai se oli.

Jäljellä oli enää viimeinen nousu Sappeen laskettelurinnettä ylös maaliin. Jos olisi vähän katsellut karttaa tai edellisenä päivänä ennen lähtöä kilpailukeskuksessa ympärilleen, olisi tiennyt, että maaliin pääsee kulkematta sen kaikkein korkeimman nyppylän kautta. Sinne me kuitenkin päädyttiin, onneksi ei oltu ainoita. Alastulo teki kipeää, mutta vasta tässä vaiheessa jalkapohjat alkoivat olla niin hellänä, että käveleminen alkoi olla vastenmielistä.

Maaliin tultiin ajassa 23:24:25, edettyä matkaa kertyi lopulta 121km. Matka on mitattu retkikartta.fistä klikkailemalla kuljettua reittiä, joten se lienee ainakin tuon verran.

Maalissa sentään hymyilyttää.
Kuva: Tomi Mäkelä
Pesun jälkeen hash housella kuultiin tulokset, pienenä yllätyksenä yleisen sarjan kolmas tila ja veteraanien toinen sija tulivat. Oltiin kyllä aika varmoja, että oltaisiin kuuden joukossa, mutta ihan näin korkealle ei odotettu sijoittuvamme.


Täytyy toivoa, että ensi vuonna Retki-Rogaining ja MM-kisat eivät osu niin lähekkäin, että parhaat joukkueet jättävät taas kisan väliin. Ei liene lajin imagolle hyväksi, että kaksi vanhaa pierua on palkintopallilla kahtena peräkkäisenä vuotena. J

Yleisen sarjan palkintojen jako
Kuva: Merja Ylihärsilä

Koko kartta
Tommi

Ursak II Kolilla 10.-11.8.2013

Tiimin pääkoitus taisi olla viime viikonloppuna Retki-Rogainingissa, mutta samalle viikonlopulle oli tarjolla muitakin osallistumisen arvoisia tapahtumia. Meanwhile in Lieksa:

KarSun järjestämät pitemmät Ursakit ovat kiinnostaneet jo pitempään, mutta aina on jotain muuta menoa, pari puuttuu tai muuten hankalaa lähteä. Pari viikkoa ennen kisaa Rokua-tiimissäkin seikkaillut Krista huhuili FB:ssä kaveria kisaan. Minähän innostuin heti ja kun yösija löytyi Kristan luota ja VR:kin tarjosi melkein ilmaiset junaliput, niin tekosyyt sai jättää muille. Lets mennään! Tällä kertaa kisasimme nimellä Team Ryyppy & Huikka.

Junailin Joensuuhun perjantaina töiden jälkeen. Olin jäädä junasta virkaintoisen konnarin takia, mutta pääsin lopulta Pasilaan ja oikean junan kyytiin. Kisa starttasi lauantaina vasta iltapäivällä, joten päivällä ehti välpätä varusteita ihan rauhassa. Pakkailut oli tehty jo kertaalleen kotona, joten mitään suuria ongelmia ei ilmennyt.

Prologi

Kisa alkoi lauantaina iltapäivällä Satamaravintolan? (siitä mistä VM:n ”loppukiri” alkaa) pihasta prologilla, jonka kartat saatiin reilua tuntia ennen starttia. Luvassa oli ihan mukava setti juoksua ja rullaluistelua. Starttipamauksesta juoksimme kuitenkin ensin laiturille, hyppäsimme veteen ja uimme rantaan. Yllätysalku selvisi vasta juuri ennen lähtöä. Itsekin ehdin lähtöä odotellessa ihmetellä suureen ääneen miksi ihmeessä lähtöviiva oli ihan väärään suuntaan. Aina ei leikkaa.. :)

Vedestä kun selvittiin, juoksentelimme rastien perään maastoon. Ekat kolme rastia haimme juosten. Porukka hajosi heti alkuunsa aika tehokkaasti, ja pian teimme matkaa ihan keskenämme. Krista suunnisti rasteille ammattilaisen varmuudella, ja tulimme takaisin kisakeskukselle Piriformiksen eli OP:n ja Katin kanssa samoihin aikoihin.

Seuraavaksi jalkaan vaihdettiin rullaluistimet, joiden kanssa haettiin yksi rasti vähän kauempaa. Reitillä riitti kuokkanousua ja muutama alamäki. Sade oli jo alkanut, joten vähän hirvitti rullittelu. Kokemuksesta tiestin että pahimmillaan märkä asfaltti ei pidä yhtään. Onneksi liukkaus ei ollut niin iso ogelma kun pelkäsin ja selvisimme alamäistäkin ihan hyvin.

Rasti haettiin pitkospuita pitkin. Rokuan sukkajuoksentelukokemuksella lähdimme pitkoksille turvalisin mielin sukkasillaan. Piriformis oli ennen meitä paikalla, mutta ohitimme heidät rullaluistinsäädön takia. Lähtiessämme paluumatkalle huomasimme ihmeissämme olevamme hetkellisesti koko kisan toisena/kolmantena, heti SP:n ja FreeAdventuren jälkeen. Oho, tätä ei kyllä odotettu..

Palasimme samoja jälkiä takaisin kohti Kolia. Seuraava rasti oli sijoitettu Kolin päälle, Sokos Hotellin läheisyyteen, joten edessä oli lisää kuokkanousua rullaluistimilla ja sauvoilla. En ole ennen nousua hiihtänyt, en edes rullasuksilla, joten oli vaan kiva päästä kokeilemaan millainen nousu Kolin päälle oli. Ja ihan mukavahan se. Huipulla Omjakon sai meidät kiinni, me etenimme edelleen Piriformiksen perässä. Jäljellä oli vielä yksi rasti, jonne menimme hetken kaikki yhtä matkaa. Ensin me lähdimme omaa reittiä, ja rastin löydettyämme näimme Piriformiksen haravoimassa pusikkoa. Ehdimme maaliin mukavasti Omjakonin ja Piriformiksen välissä. Aikaa prologiin meni n. 2h 34min ja pääsisimme matkaan mukavissa asetelmissa naisjoukkueiden kärjessä. Hyvin meni! Kävimme suihkussa ja siirryimme pastan ja itse kisan karttojen pariin. Itse startti olisi meillä 21.34.

Tilanne prologin jälkeen.

Matkaan

Reitit saatiin selväksi, kartat päällystettyä ja tavarat järjestykseen ihan mukavasti. Prologissa alkanut sade jatkui edelleen, ja pääsimme matkaan tihkusateessa klo 21.34. Kisa jatkui lähes yön yli kestävällä MTB-osuudella. Työnjako oli vanha tuttu: Krista suunnisti, minä hoidin määreet ja rastien leimaamisen. Otsalamput sai sytyttää melko pian lähdön jälkeen. Vesisadekin yltyi yltymistään ja ei mennyt kauaa kun oltiin ihan läpimärkiä. Sade jatkuikin lähes koko yön ja aamun, joten kosteus oli teemana koko kisassa. Välillä ihan naureskeltiin kuinka voi sataa niin paljon ja kovaa. Tässäkö se on? Tämäkö muka on kovinta antia mitä taivaasta on tarjolla? Taisi olla, mutta sitä sitten jatkui ja jatkui ja jatkui..

Maisemia pyöräosuudelta. Itse kisassa oli vähän piemämpää..

Pyöräosuudella mentiin omaa ihan ok perusvauhtia. Alussa oli nousuja vähän enemmän, mutta vähitellen rastivälit tasoittuivat. Hiekkatiet rullasivat tosi hyvin, joten kokoajan tuntui että edettiin mukavasti. Ekat 4h homma sujui hyvin ja oltiin ihan pyöräilyn 6h tavoiteajassa. Ongelmat alkoivat aika tasan klo 1.30 kun minun otsavaloni päätti sammua. Nelisen tuntia sitä kesti kunnes akku loppui kuin seinään. Vara-Petzeli oli tietysti jätetty vaihtokassiin ja odotteli siellä kiltisti aamua.. Etenimme siis yhdellä otsavalolla, mikä oli polkuosuuksilla hieman haastavaa ja jouduimme monin paikoin laittamaan kävelyksi.

Pientä rastinhakuharavointia jouduttiin silloin tällöin harrastamaan, mm. CP 58:lla (puron pohjoisranta). Eka pahempi pummi tuli kuitenkin ”hakkualueen viereisellä” rastilla, olisiko se ollut sitten CP 61. Tetsasimme kunnollaa hakkuujätöksissä ja etsimme rastia jonkin aikaa. Kun se löytyi, päätimme ottaa ”varmanpäälle” ja etsiä polun sijaan läheisen hiekkatien pään puolivaloista etenemistämme varten. Siellä sitten harhailimme hakkuualueella paikasta toiseen. Piriformis sai meidät kiinni tässä kohtaa ja vilkuilimme heistä tukea tien löytämisessä. Väsy alkoi jo vähän painaa ja tietä ei näkynyt missään. Rastin haussa ja tien etsimisessä tuhraantui muistikuvani mukaan sellainen 45–50 minuuttia. Lopulta tie kuitenkin löytyi ja eteneminen saattoi taas jatkua. Haahuilusta oli kyllä se hyvä puoli, että aamu alkoi jo vähitellen sarastaa, joten näimme yhdellä lampulla paremmin kuin tunti sitten.

Ratamestari Turkka odotteli meitä vesirastilla Kiviniemen tilalla (CP 63) ja ilmoitti ensi töikseen että olimme olleet tähän asti kisan suuri pettymys. Kiitti vaan kaverille kannustuksesta.. :) Huomasimme ennen juomarastia kyllä itsekin, että ainakin yksi naistiimi oli päässyt livahtamaan ohitse ja Piriformiskin oli taas karussa. Jäljellä oli vielä yksi rasti ennen AP 1:stä ja vähitellen lähdimme kokoamaan itseämme pummailun jäljiltä ja hakemaan uutta fiilistä kohta alkavalle juoksu + uimapatjaosuudelle.

Juoksu + uimapatjailu

Lähdimme vaihdosta matkaan hieman Sannan ja Ritvan perään, taas melko lailla yhtä matkaa Piriformiksen kanssa. Heidän kanssaan vaihtelimme järjestystä ees ja taas koko kisan ajan.  Jos oikein muistan, kello taisi olla tässä kohtaa jo puoli kuuden kieppeillä aamulla. Fiilis oli ihan ok, mutta nousut painoivat jaloissa, joten ihan pelkkää juoksua eteneminen ei ollut. Alamäet ja mahdollisimman paljon tasaisesta yritettiin juosta, muuten käveltiin.

Me kolme tiimiä olimme pian taas kasassa, kun haravoimme pusikosta ekaa juoksuosuuden rastia (CP 67, ”muistomerkkikallio”). Muistomerkille näyttävä viitta näytti yläviistoon ja haravoimme jonkinlaista muistomerintapaista ylhäältä rinteestä. Ei löytynyt mistään. Kävimme Kristan kanssa nopealla ”puskakäynnillä” yhdessä vaiheessa ja sen aikana Piriformis ja tytöt olivat kadonneet. Löysiköhän ne sen?

Me jatkoimme pyörimistä vielä hyvän tovin, kunnes rasti viimein löytyi kallion vierestä melkein tienposkesta. No, löytyi sentään. Ei muuta kun perään. Lähdimme takaa-ajoon, ja uimapatjailun rantaan tullessa molemmat tiimit olivat taas näköetäisyydellä. Ei kun pumpaamaan. Patja ja pumppu oli kannettu repuissa, nyt otettiin tavarat esiin.

Mukana oli minun pienempi patjani (yksi), mitä ei oltu kertaakaan testattu tuplauiskentelussa. Haimme asentoa hetken, mutta kun vauhtiin päästiin homma sujui hienosti ja oli oikeastaan aika kivaa. Olimme olleet pessimistejä osuuden hauskuuden suhteen, mikä johtui pääosin siitä kun patjaa ja pumppua piti raahata mukana koko osuus. Olimme jossain vaiheessa jo lähteä kokonaan ilman patjaa. Mutta homma toimi myös kaksi päällä ja fiilis nousi taas märkyydestä huolimatta.

Maisemakuvaa pyöräilystä / uimapatjailureitin juoksuosuudelta.

Uimapatjailussa näimme taas Piriformiksen ja saavutimme pikkuhiljaa myös Sannaa ja Ritvaa (sori en nyt muista tiimin nimeä..) Yritin pakottaa jalkoja juoksuun, vaikka hapot iskivätkin aina erityisesti heti patjailun perään. Viimeiselle patjarastille tulimme melkein yhdessä, ja patjat ja pumput pakattuamme menimme hetken yhdessä kaksi naistiimiä. Tiesimme että vaihtoon oli vielä matkaa vaikka kuinka, joten tsemppasimme Kristan kanssa ja päätimme juosta aina kun mahdollista. Tai siis minä tsemppasin, Krista olisi viilettänyt varmaan kevyesti. Tytöt jäivät vauhdista, eikä heitä enää sen jälkeen näkynyt. Kiviniemen vaihtoon päästyämme kuulimme samalla että yllättäen myös Piriformis oli jäänyt taaksemme. Missä ihmeen välissä..? Vaihdoimme vähän vaatetta ja lähdimme kiskomaan ”ketterän sutjakkaa” kanoottiamme rantaan.

Melonta ja pyöräpyrähdys

Juoksuosuuden tapaan melontaa oli lyhennetty rankasti, ja haimme lopulta vain yhden rastin. Sade vähän taukosi ja melkein tyynellä järvellä kelpasi kauhoa. Piriformis tuli pian takaa Acronillaan ja vaihdoimme taas järjestystä. Melonnan päätteeksi oli vielä hieman juoksua takaisin vaihtokasseille. Kati jäi etsimään pyöräkenkiään ja lähdimme taas kohti viimeistä pyörärastia edellä. No, rasti meni pusikkoharavoinniksi, joten pian pyörimme maastossa taas yhdessä. OP ja Kati keksivät jatkaa matkaa ennen meitä ja löysivät kauempana odottavan rastin ensin. Onneksi mekin tajusimme ja pääsimme lopulta rullaamaan maaliin.

Pitkäksi venähtynyt, märkä kisa kesti meidän osaltamme lopulta noin 17h + 2,5h prologi. Kisa oli selkeää etenemistä hienoissa maastoissa. Korkeuserojakin löytyi, kun Garmin rekisteröi lopulta  lähes 3 000 nousumetriä. Päälle tulee vielä prologin nousut. Tosi kiva kisa ja boonuksena vielä voitto kotiin naisten sarjassa.

Kisa oli juuri sitä mitä luvattiinkin, ja pituutta ja tekemistä riitti ihan koko rahan edestä. Suosittelen myös etelän seikkailijoille vaivautumista välillä Itä-Suomeenkin kisailemaan. Suurkiitos vielä järjestäjille!

Tässä vielä kisatunnelmia paikallisesta lehdestä. Mekin taidettiin sanoa toimittajalle pari sanaa prologin ja kisan välissä..

Kisatunnelmia löytyy myös tapahtuman FB-sivuilta täältä.

Sen verran väsytti vielä maanantainakin, että nukahdin aamulla hammaslääkärin tuoliin.. :)

maanantai 5. elokuuta 2013

Jämi MTB 84km 4.8.2013

IhanHapoilla! No ei onneksi mutta kyllä vauhdikkaalle reitille nousuakin oli sisällytetty.

Hiihdin talvella Jämin 42km hiihdon ja ilmottauduin samalla Jämi147 triplaan (hiihto, MTB, maastojuoksu). Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna vuorossa oli sarjan toinen laji eli 84km MTB.

Luvassa oli kuuma ja helteinen päivä ja lämpötila olikin melkein trooppisissa tunnelmissa jo ennen yhdeksää kun saavuin paikanpäälle. Alkusäätö menee yhden lajin kisoissa niin helposti että sitä erehtyy aina jo epäilemään että jotain oleellista on ihan varmasti unohtunut. No, tällä kertaa se oli pyöräpaita, mutta onneksi mukana oli ihan kelpo vaihtoehto, joten nou panik.

Valmistautuminen ei ollut ihan ideaali: olin flunssassa koko alustavan viikon joten sekä reiskojen että keuhkojen tilanne oli täysi kysymysmerkki. Sen lisäksi pyörän selässä on tullut istuttua viime vuotta vähemmän + yhtään pitkää vk-lenkkiä ei ollut pohjalla.. Ei siis näin.. :)
Nymmennää. Kuva: Onevision.fi

Startti tapahtui Jämi Areenan viereiseltä lentokentältä klo 10. Piiitkän alkusuoran aikana ehdin jo todeta että jalkoihinhan tässä jäädään. Ei toiminut oikein reiska eikä keuhko. No, päätin olla kärsivällinen ja keskittyä rullailemaan ”sopivaa” vauhtia muista huolimatta. Yleensä hyydyn muutenkin lopussa, joten maltillinen alku ei ollut välttämättä ollenkaan huono idea, vaikka parhaimmat peesijonot sai nyt unohtaa.

Ekan 15km ajelin parin miehen perässä, joiden vauhti tasaisella oli ihan ok, mutta jokaisessa kaarteessa + ala- ja ylämäessä vauhti pysähtyi melkein täysin. Itse tunsin reitin jo viime vuodelta joten tiesin, ettei koko reitillä ollut juuri ajotaitoja testaavia osuuksia, vaan pehmeät laskutkin sai päästellä ihan rentoa kovaa. Tänä vuonna pohja oli kosteammassa kunnossa, joten kaikkein hiekkaisimmatkin kohdat olivat ihan ajettavia.

Ekat 15km herättelin siis kroppaa ja keuhkoja ja yritin olla masentumatta siitä, että välillä ohi meni kaikennäköistä porukkaa. Eka tieosuus aukesi pian ekan huollon jälkeen. Tiepätkällä viime vuoden ”katkerat” muistot (ei sekuntiakaan peesiä) tulivat yhtäkkiä mieleen, ja siinä päätin että tässä kisassa hyödynnän peesit aina kun mahdollista. Niimpä lyöttäydyin parin miehen kantaan ja painelin lyhyen pätkän tuulen suojassa ja tasailin sykettä. Pian päästiin kipuamaan ensimmäisen kerran harjun päälle. Pieni pätkä piti taluttaa kun kävelyjonon ohikaan ei päässyt. Toisen kerran harjulle noustiin Jämillä olleen toisen huollon jälkeen.

Vauhti toisen harjunousun jälkeen oli niin jäätävää ettei kuvaaja osunut tämän paremmin.. ;)
Kuva: Onevision.fi

Vauhti oli tasaista, ja ainakin vielä näytti että alle 4h ajassa oltiin. Kisan puolivälissä, sähkölinjaa seurannella polkupätkällä havahduin ihmettelemään, kuinka toistaiseksi reitillä ei ollut vielä yhtään hiekkatietä. Reitti oli muutenkin paljon vaihtelevampi kuin muistin. Viime vuonna olin ihan puhki jo 40km kohdalla, joten ilmeisesti muistot ikuisuuksia kestäneiltä tuulisilta tieosuuksilta olivat vähän liitoiteltuja.

Etenin tasaista vauhtia suurin piirtein samojen jamppojen kanssa, välillä edessä, välillä takana. Vointi oli ihan hyvä ja reiskatkin jaksoivat ihan hyvin. Viimeisen tunnin aikana taisin jäädä hyödyntämään vähän liian hitaita selkiä. Mietin kokoajan lähtisikö ohi, mutta en uskaltanut vielä. Vilkuilin kuitenkin samalla kelloa. Vieläkö ehtisi alle nelosen maaliin?

5km ennen maalia päätin että ehtii ehtii. Kiristin vähän tahtia ja miehet jäivät. Lopun pyöritin itsekseni. Tiesin että lopussa oli enää vain yksi pieni nousu. Sykemittari näytti muistaakseni 3.54 kilsa ennen maalia, joten tiesin että ehtisin. Loppuaika oli lopulta 3.56.56. Huonosta valmistautumisesta huolimatta aika parani viime vuodesta n. 20min. Uskaltaisiko julistaa olevansa paremmassa kunnossa..? :) Viime vuonna olin huonommalla ajalla yhdeksäs, nyt siis 27., joten taso oli tänä vuonna selvästi kovempi ja hyvä niin.

Kokonaisuutena reitti oli vauhdikas ja vaihtelevampi kuin viime vuodesta muistin. Minulle sopisi ehkä vieläkin vaihtelevampi ja teknisempi reitti, mutta kiva kisa ja kuuma kelikään ei ollut niin raskas kuin pelkäsin. Positiivista oli myös se, että ajoasento ja tekniikka pysyi kasassa aika hyvin koko kisan. Reiskat säästyi ylitöiltä, selkä ei kipeytynyt ollenkaan ja habatkaan ei krampanneet niin kuin viime vuonna.. :)

Kahden lajin jälkeen sijoitus triplassa on 11. Reilun kuukauden päästä sitten juoksennellaan.

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Finntriathlon 1/2 matka 17.7.2013



Ihan Hukuksissa!

1.9 km uinti / 90 km pyöräily / 21.1 km juoksu

Neljäs kerta toden sanoo  ja tänään oli ennätystentekopäivä :-)!...ajattelin mielessä kun valmistauduin Joroisilla Valvatusjärven rannalla omassa lähtokarsinassa. Lähdöt oli jaettu ikäluokittain ja Suomen mestaruudesta ja samalla rahapalkinnoista havittelevat olivat ensimmäisessä ryhmässä ja 3 min välein lähti muut ikäluokittain Valvatus järveen uimaa. Järjestely oli tehty, jotta vältyttäisiin startti kaaokselta.
Tänä vuonna oli siis tehty lähtöryhmät ja omassa oli noin 150 osallistujaa (40-45 vuotiaat), mukana myös Markus, joka oli innostunut viime hetkellä Joroisten triathlonista ja oli tehnyt 2 vkon pika harjoitusohjelman, mun pienellä avustuksella. Oma kisa starttasi 10.15 ja ensikosketus 18-20 asteiseen veteen oli järkytys (kuten edellisvuotena). Märkäpuku alkoi ahdistaa ja happea ei saanut. Olin Ihan Hukuksissa, muut ryhmässä meni menojaan ja itse yritin haukkoa henkea kuin kala kuivalla maalla, vettä välillä keuhkoista rykien. Piti lopettaa uiminen ja kääntyä selälleen hetkeksi, odottaa että hengitys tasantuu ja yskiä vedet pois. Pikku hiljaa alkoi happi kulkea ja sain uinti rytmistä kiinni. Muut olivat jo hävinneet 50 metrin päähän ja alkoi takaa ajo. Keli oli aika tuulinen ja aaltoakin oli hieman matkan varrella, joka tuotti omat vaikeutensa. Välillä tuli hörpättyä vettä tai jättää hengityskerta väliin jos aalto oli pyrkimässä suusta sisään, sama keli muilla ajattelin ja painoin menemään. Rannan häämöttäessä olin jo ryhmäni seassa, aikaa oli rannalle saavuttaessa kulunut 42min 47 s. Markus nousi vedestä noin minuutin aiemmin.
Ensimmäinen vaihto (uinti-pyörä)
Vaihto on myös oma lajinsa. Itse olen sitä onneksi opetellut ja märkäpuku lentäen helposti pois ja sukat ja pyöräilykengät jalkaan, sekä kypärä päähän ja sitten etsimään omaa pyörää. Ette muuten arvaakkaan kuinka vaikeaa on muistaa omaa kilpanumeroa siinä tiimellyksessä J. Onneksi oman pyörän malli ja väritys on mielessä ja käytävä mistä sitä etsiä, joten sitääkin selvittiin.
Kokonaisaikaa kului vaihtoon; Antti 5 min 23 s. Markus n. 8 min.

Pyöräily 90 km
Pyöräilyn pitäisi sopia uintia paremmin ja olihan alla ihan oikea tri-pyörä, joka oli oikein aerodynaamisesti muotoiltu ja airo tangolla. Jalat olivat kuin uudet, kuukauden takaisesta reisirevähtymästä ei ollut merkkejä enään, painoin siis tosissaan menemään. En katsellut sykemittaria, annoin mennä tunteella ja kivun rajoilla kokoajan. Sain vauhdin helposti pidettyä yli 30 km/h ja tämä lupaili hyvää. Ohittelin monia ryhmiä ja aina tarttui mukaan ”takiaisia”. Beesi kielto oli ja olisi pitänyt pitää 10 m välit. Tämä oli kuitenkin lähes mahdotonta alussa, kun porukka haki omaa paikkaansa pitkässä letkassa. Ohituksia tuli yhtenään ja takaa tuleva tuli ”beesistä” ohi ja sitten siltä loppu poweri reisistä, niin taas mentiin ohi. Tätä showta jatkui noin 50 km asti. Kunnes kilpakaverit saivat järjestyksen selville ja heikommat olivat pudonnut kyydistä ja välit alkoi muodostua. Tässä lajissa mulla yleensä selkälihakset loppuu, mutta nyt meni ilman ongelmia koko matka (Taloyhtiön ojan kaivuu oli tehnyt ristiselän lihaksista rautaa!). Aikaa kului 90 km pyrörälenkillä 2 h 36 min ja Markuksella 8 min enemmän.
90 km pyöräilylenkille tuli keskinopeudeksi 34.5 km/h ja Markus 32.9 km/h. Aika kireellä oli ketjut ollut ;-)!
Toinen vaihto (pyörä – juoksu)
Pyörät piti viedä itse oman karsinaan ja 1000 mahdollisesta paikasta piti löytää omansa. Järjestäjä oli antanut pieniä vinkkejä telineiden päihin numerokylteillä. Vielä kun olisi muistanut oman numeron ja hetken IhanHukassa...no heitin sen sitten johonkin telineeseen roikkumaan ja köpöttelin pyöräilykengät jalassa kohti urheilutaloa, jossa varusteiden vaihto. Kassi auki ja Zootit trahloniin suunnitellut tossut jalkaan (suosittelen niille, jotka ei osaa sitoa kengännauhoja ;-)) ja kypärä tilalle kassiin.
Juoksu 21 km
Onnelliset miehet maalissa
Ekat metrit juosten kertoo, menikö pyöräily liian lujaa ja reidet liian ”pölkyt”. Tarkeää on saada juoksuvauhti omalle tasolle suht nopeasti. Oma tavoitevauhti oli 25 min / 5 km lenkki. Alussa näytti että nyt homma toimi, 4.30 – 4.50 min/ km vauhtia mentiin kaksi ekaa 5 km lenkkiä. Juoksulenkki kierteli pitkin Joroisten keskustaa, eikä ole mikään tasainen vaan korkeuseroja löytyy jonkin verran. Juoksu ei paljon hidastunut ja jalat jaksoi tehdä töistä. Pieni notkadus kahdelle viimeiselle kierrokselle tuli, ja lipsati yli 25 minsan.
21.1 km aikaan 1h 41min ja Markus 2h 01 min. 
Tankkaus oli osunut lähes täydellisesti, kun ei tarvinnut matkanvarrella tankata kuin urheilujuomaa, jota meni noin 2 litraa, geelit pysyi housuntaskussa koko matkan. 
Maalilla aikaan 5 h 9 min, uusi oma ennätys on tehty :-)! Markus veti reitin myös hienolla suorituksella läpi, aikaan 5 h 43 minuuttia. Hyvä saavutus ensikertalaiselta.

Ihan Hukuksissa – Antti